Jalkaterapeutti avaa vastaanoton ensi viikolla

”Voisin puhua päivän jaloista”, Satu Säämänen nauraa vauhtiin päästyään. Hän valmistuu tämän kuun lopussa jalkaterapeutiksi ja avaa saman tien vastaanoton Hoitola Ihon tiloissa.

Satu Säämänen sanoo olevansa ainoa palveluja tarjoava jalkaterapeutti Suonenjoella. Alan yrityksiä onkin enemmän Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Myös sairaalat ja terveyskeskukset palkkaavat jalkojen hyvinvointiin ja kuntoutukseen erikoistuneita ammattilaisia.

Koska palvelut ovat harvassa, jalkaterapeutin työ on jäänyt monelle vieraaksi. Sitä se oli myös Säämäselle itselleen vielä reilut kolme ja puoli vuotta sitten, jolloin hän haki ammattikorkeakouluopintoihin Savonlinnaan.

”Jalkaterapeutin koulutus pisti silmään. Ajattelin, että tällä alalla tulee töitä olemaan”, parikymmentä vuotta ensin verotoimiston virkailijana ja sitten pankin sijoitusneuvojana työskennellyt nainen sanoo.

Koulutus yllätti monipuolisuudellaan ja harjoittelujaksot avasivat silmiä sille, että hoivatyölle on todellakin tarvetta.

”Se mikä on piilossa, sukkien alla, sitä ei hoideta. Vaikka jaloista lähtee niin moni vaiva. Jalkojen virheasento voi näkyä jopa niska- ja hartiakipuina”, Säämänen tietää.

Haaveet todeksi

Jos koulutukseen lähteminen olikin rohkea päätös, niin se oli vasta alkua. Säämänen kuuli, että kasvo- ja lymfahoitoja tarjoava Riitta Leppälä haluaa laajentaa Hoitola Ihon palveluja ja hakee tiloihin jalkaterapeuttia. Mikkelissä tuolloin asuneelle Säämäselle Suonenjoki oli lapsuudesta tuttu, sillä hänen mummolansa sijaitsi Iisvedellä. Kuitenkin muutto pienempään kaupunkiin ja oman yrityksen perustaminen vaativat harkintaa.

”Kesäkuussa tein päätöksen, että tänne tulen. Nyt on minun aika elää ja toteuttaa haaveita.”

Satu Säämänen saa jalkaterapeutin paperit tämän kuun lopussa, ja koska ammatti on nimikesuojattu, hänen nimensä tulee löytymään Valviran ylläpitämästä JulkiTerhikistä. Ensi viikolla tuore ammattilainen jo ottaa vastaan ensimmäiset asiakkaansa.

Jalkavaivat kuntoon

Asiakas voi olla kuka vaan, jolla on ongelmia jalkojen kanssa.

”Suurin ryhmä ovat diabeetikot ja reumaatikot. Mutta teen myös kynnen oikaisuja, känsien ja kovettumien poistoa ja sienikynsien hoitoa.”

Jos kovettumien syyksi paljastuu jalkojen virheasento, jalkaterapeutti voi tehdä asiakkaalle yksilölliset kevennyspohjalliset. Myös vaivaisenluita ja käpristyneitä, niin sanottuja vasaravarpaita, Säämänen pystyy hoitamaan tekemällä silikonista oikaisimia.

Joskus kipeillä ja turvonneilla jaloilla voi olla hankala päästä hoitoon saakka.

”Teen myös koti- ja laitoskäyntejä”, Säämänen lupaa. ”Ja maksusitoumusasiakkaat ovat myös tervetulleita käyttämään palveluja.”

Ujuta jalkajumppa arkeen

Aina ei tarvitse olla edes suuria ongelmia jalkojen kanssa, jos vain haluaa hemmotella varpaitaan ammattilaisen otteissa. Säämänen antaa myös mielellään kotihoito-ohjeita.

”Jalat tulisi päivittäin pestä, kuivata hyvin ja rasvata”, hän aloittaa.

”Pitkiä jalkakylpyjä ei enää suositella, sillä ihoa ei saa pehmittää liikaa. Iho puolustautuu ja alkaa kasvattaa kovettumaa nopeammassa tahdissa. Muutaman minuutin liotus riittää.”

”Raspaustakaan ei enää suositella. Jos haluaa, niin sen tilalla voi mieluummin käyttää hohkakiveä.”

Ammattilainen on itse havahtunut jalkajumpan tärkeyteen ja suosittelee sitä muillekin.

”Jalkapohjassa on pieniä lihaksia neljässä kerroksessa. Jalkajumppaa pitäisi jokaisen tehdä, jotta jalkaterän lihakset pysyy kunnossa ja kävely hyvänä.”

Jumpasta ei kuitenkaan tule ottaa stressiä, vaan se hoituu vaikka TV:tä katsoessa. Säämänen neuvoo yksinkertaisen ohjeen eli riisumaan sukan pois jalasta ja nostamaan sitä varpaillaan ylös lattiasta. Toisto tekee hyvää varpaille, jaloille ja koko keholle.