Kapinaa yhä jäljellä

40 sarjakuva-albumia ja noin 40 000 julkaistua sarjakuvaa. Eikä loppua näy. Seuraavaksi taiteilijan suunnitelmissa on piirtää muutosvastarintaihmisistä.

Kahdeksasta neljään. Se on Jorma ”Jope” Pitkäsen työaika arkisin ja välillä viikonloppuisinkin. Näin siitäkin huolimatta, että mies on taiteilijaeläkkeellä ja ikääkin on rapiat seitsemänkymmentä vuotta. Itse asiassa työpäivän voi katsoa alkavan jo siitä, kun Pitkänen poikkeaa R-kioskille, jossa ”Suonenjoen intelligenssi on jo koolla”. Sieltä hän myöntää saaneensa inspiraatiota sarjakuviinsa.

”Siellä on monta Mauno Mansikkaa ja muuta hahmoa”, Pitkänen sanoo viitaten sisäsavolaisille tuttuun sarjakuvasankariin.

Työhuoneelle päästyään Pitkänen napsauttaa radion päälle ja lukee lehtiä. Uutistarjonnasta syntyy lisää ajatuksia. Kiivaimpaan luomisaikaan saman päivän aikana saattoikin valmistua viisi kuusi strippiä eri lehtiin.

”Ideointi on ollut äärettömän helppoa. Vitsejä tulee jatkuvasti mieleen niin, ettei niitä ehdi hioa.”

Reilun neljänkymmenen taiteilijavuoden jälkeen tahti on hieman rauhoittunut, ja päivittäisten sanomalehtistrippien sijaan Pitkänen piirtää nykyään lähinnä albumeja. Sanomisen pakko ei ole silti kadonnut mihinkään.

”Aikaisemmin tässä on ollut idealismia: muutetaan maailma piirtämällä. Nyt tämä on rauhallisempaa muutosvastarintaa.”

Sorkin muurahaispesää

Pitkäsen viimeisin albumi on kesällä ilmestynyt Rrautaa rajalta. Se pohjautuu aikanaan Urkki-lehdessä julkaistuihin strippeihin, jotka Pitkänen löysi ja piirsi uudestaan.

”Sorkin muurahaispesää. Pakolaisasiat on vaikea aihe”, humoristi sanoo teoksen sisällöstä, jossa Odinin soturit toilailevat.

Hänen viljelemänsä satiiri ja ronski tyyli eivät ole aikojen saatossa kaikkia miellyttäneet.

”Pari kertaa on tullut Julkisen sanan neuvostolta huomautus.”

Huomautuksia saattaisi olla enemmänkin, jollei lehdissä olisi oltu tarkkoina ja pelätty kunnianloukkaussyytöksiä. Esimerkiksi Ilta-Sanomissa kaksikymmentä vuotta julkaistua Lempi-sarjakuvaa Pitkänen kertoo lähettäneensä tarjolle aina kolmenkymmenen stripin verran kerrallaan. Niistä aina kymmenen tuli paluupostissa takaisin korjauskehotusten kera.

Piirsin surun pois

Toisenlaista tuotantoa edustaa parhaillaan Suonenjoen kirjastossa esillä oleva koirasarjakuvanäyttely. Se on koottu Nekrodogi-albumiin piirretyistä originaaleista.

”Se oli surualbumi. Piirsin surun pois. Oli niin ikävä sitä Lyyliä”, Pitkänen kertoo naapurin koirasta, jota hän ehti taluttaa vuosikaudet.

”Joskus tuntuu, että tekee liian omakohtaista ja syvällistä, ettei sitä moni ehkä ymmärrä. Mutta ei se muuten tunnu mielekkäältä.”

Pitkänen on pistänyt itseään peliin muissakin aiheissa.

”Yhteen aikaan parisuhdesarjakuvat olivat pinnalla. Otin niihin aineksia omasta elämästä. Mutta niitä ei uskaltanut kotona näyttää. Olisi sanottu, että vääristelen totuutta”, hän virnistää.

Paras sankari olen itse

Pitkäsen yksi tunnetuimmista hahmoista Lempi-mummon lisäksi on Näkymätön Viänänen. Kaljaan menevä, umpisavolainen pienviljelijä näki päivänvalon Sarjis-lehdessä vuonna 1973 ja levisi parhaimmillaan 24 sanomalehteen. Pitkänen piirtää sarjakuvahahmoaan edelleen Väänästen sukuseuran lehteen.

Pitkäsen luomia hahmoja on monia, monia muitakin.

”Varmaan nelisenkymmentä. Mutta vasta nyt olen ajatellut, että paras sankari olenkin minä itse. Sen hölmömpää ja hassumpaa ei ehkä löydy.”

Hän kuitenkin toteaa, että kaikissa hahmoissa on hitunen myös häntä itseään.

”Näin kun jälkikäteen ajattelee, niin samanlainen elämännäkemys niillä on. Kaikki on vähän surkeita, pikkuisen luusereita, jotka selviää huumorin avulla.”

Sarjakuva muutosvastarintaihmisistä

Pitkänen jatkaa piirtämistä, joka tuntuu enemmän elämäntavalle kuin työlle. Tarkkailijaluonne suodattaa koko ajan uutta materiaalia, ja se ilo, kun keksii vitsin, jaksaa sykähdyttää. Ja vielä kun oman oivalluksen näkee painettuna, on onni siinä. Kapinaakin on jäljellä.

”Ehkä alan piirtää muutosvastarintaihmisistä”, Pitkänen miettii ja sanoo itsekin kuuluvansa heihin. Hänellä ei ole älykännykkää, sähköpostiosoite pitää varmistaa puolisolta eikä tulisi kuuloonkaan, että Pitkänen piirtäisi koneella.

Kynä kuitenkin pysyy terävänä ja paperia riittää. Mielessä on pyörinyt toinenkin aihe, johon tarttua.

”Vanhussarjakuva. Sellainen oikein realistinen. Vaikka voi olla, että pistävät minut silloin pakkopaitaan ja ottavat kynän pois”, Pitkänen nauraa.