Ihmisten kohtaaja ja ymmärtäjä

Pasi Raatikainen on luonnonlapsi. Ison miehen körilään sisimmässä elää herkkä poika, joka haluaa kulkea metsässä, tuntea sammalen pehmeyden jalkansa alla ja metsästää ruokaa perheelleen.

Pasi Raatikainen syntyi Iisvedellä vuonna 1978.

“Vanhempani olivat Suonenjoen Säästöpankin Iisveden konttorin talonmiehinä, kunnes muutettiin Saikarille, isän kotipaikalle ja siellä viljeltiin tilaa, kasvatettiin mansikkaa ja pienimuotoisesti myös sikoja ja yhtenä pääelinkeinona oli myös munituskanala. Kävin Vaajasalmen koulua, missä oli tuolloin 20 oppilasta. Minun luokallani oli Hytösen Timo, Pakarisen Terhi ja Tenhusen Sirkka”, muistelee Pasi.

Pasi sai viettää pienellä kylällä turvallista, liikunnallista ja luonnonläheistä lapsuutta.

Lähin kaveri asui noin kilometrin päässä ja muut kaverit asuivat 7-10 kilometrin päässä, polkupyörän rattaat kävivät kuumana, kun ajelin kavereiden luokse huomatakseni sitten, että eivät olleetkaan kotona”, naurahtaa Pasi. 

“Sain kasvaa hirveän turvallisessa ympäristössä, ydinperheessä läheisten ympäröimänä, missä oli paljon turvallisia aikuisia ja koko kyläyhteisö kasvattamassa.”

Pasi kertoo olleensa puhelias, vilkas ja erittäin tapaturma-altis lapsi, mutta kuitenkin kiltti ja kuuliainen, osallistuva ja innostuva. Pasilla on kaksi nuorempaa veljeä nimeltään Timo ja Olli.

“Kerran jäi kantapää polkupyörän pinnojen väliin ja murtui. Käsivarsi murtui, kun leikittiin Jari Puikkosta ja Matti Nykästä pikkuveljen kanssa. Ei varmaan yhtään kesää, ettei minua viety tikattavaksi tai ongenkoukku oli jossain päin ihossa kiinni.”

Perhe muutti kirkonkylälle, kun Pasi täytti 18 vuotta.

“Vanhempani olivat tehneet isoja investointeja. Tuli 90-luvun lama, korot karkasivat ja kotitilamme pakkohuutokaupattiin, se oli kova paikka. Meni turva ja meni koti, sitä ei enää ollut”, huokaa Pasi.

Lähtö mualimalle

Paljon oli nuori mies ehtinyt nähdä maailmaa, ennen juurille paluutaan, mutta juuret kutsuivat häntä aina.

Pasi kirjoitti ylioppilaaksi Rautalammin lukiosta vuonna 1997.

“Lähdin kotoa, vaikka äidin ja isän jääkaapilla tuli sen jälkeen vielä monta kertaa käytyä. Olin aina harrastanut liikuntaa paljon, hiihdin kilpaa ja treenasin. Koin, että armeija oli minulle valtion suoma 11 kuukauden täyshoitolaloma. Siellä annettiin tehtäviä, ne hoidettiin, mitä yhteinen etu vaati.”

Pasi oli aina haaveillut yk joukkoihin lähtemisestä ja niinpä hän armeijassa pääsi valmiusjoukkoihin ja sieltä aukeni oikotie yk joukkoihin Kosovoon vuonna 1999-2000.

“Meitä lähti Rautalammilta Korhosen Jouko ja Kuikan Kyösti. Olin erikoisjoukoissa sisällissodan loppumetreillä ja se oli nuorelle miehelle sellainen kokemus, että se on vaikuttanut koko elämääni.”

Armeijan jälkeen Pasi oli opiskellut humanistisessa ammattikorkeakoulussa Suolahdessa vuoden verran. Kosovoreissun jälkeen hän jatkoi pääosin Suolahden kampuksella opintoja, erikoistumisopinnot tein Humanistinen ammattikorkeakoulun Tornion kampuksella.

“Marssin valmistuttuani Vanhamäen toimintakeskukseen ja pääsin näyttämään kynteni, kun eräs ohjaaja oli perunut tulonsa leirille ja sain sitten töitä. Rautavaaran Metsäkartanolla olin ollut ohjaamassa erilaisia seikkailuaktiviteetteja harjoittelujaksoillani.”

Pasi tuli hyvin toimeen erityisissä vaikeuksissa olevien nuorten kanssa ja hän työskenteli lastenkodissa, kunnes tie vei Mikkeliin, Koivikon koulukotiin suljetulle osastolle, missä hän kohtasi kaikkein haasteellisimpia nuoria. Pasi työskenteli siellä 2005-2008.

Oma tie on ollut hyvä tie

Pasi kohtasi Veran, lastensa äidin ja nykyisen vaimonsa Vanhamäellä. Verakin on kotoisin Suonenjoelta. Nuori pari seurusteli ja meni naimisiin vuonna 2006 uuden vuoden aaton aattona, ettei kavereilta mennyt uuden vuoden vastaanottaminen häiden takia piloille. He asuivat eri paikkakunnilla. Vera opiskeli Jyväskylän yliopistossa ja Pasi oli töissä Mikkelissä.

Pasi sai töitä lastensuojelupuolelta Jyväskylästä ja myöhemmin Pälkäneeltä taas ongelmanuorten parissa. Pasin työ on ollut haasteellista, mutta hän viihtyy työssään.

“Jokaisesta löytyy jotain hyvää ja arvokasta, jotkut eivät vaan ole löytäneet sitä itsestään ikinä. Ei se ole hehkeetä, kun joku kertoo oman tarinansa omasta näkökulmastaan, kun hän on päättänyt tappaa ihmisen. Koen kuitenkin olevani etuoikeutettu, kun saan kuulla sen, vaikka mikään ei tee tekoa hyväksyttäväksi, se antaa ehkä ymmärryksen siihen, miksi niin tapahtui.”

Pasi sanoo, ettei hän oikein muita töitä osaisi tehdä, ihmisten kohtaaminen, hankalien nuorten kohtaaminen on hänelle helppoa.

“En osaa tehdä käsilläni mitään, en osaa korjata mitään, enkä ole kiinnostunut autojen rassaamisesta, mutta kalastamisesta tykkään ja metsästämisestä ja minun on aina ollut helppo oppia soittamaan erilaisia soittimia.”

Pasille tarjottiin Jyväskylässä uudenlaista mallia pitkään laitoksissa olleiden nuorten jälkihuoltopaikaksi, josta sitten autettiin nuoria juurikin noissa kotiutumiseen ja itsenäiseen elämään liittyvissä asioissa. Raatikaiset olivat myös tukiperheenä ja Pasi toimi yksikön vastaavana ohjaajana.

Paluu juurille

Raatikaisen perheeseen syntyi kaksi lasta. Ukko, joka on nyt 8-vuotias, syntyi perheen asuessa vielä Jyväskylässä ja Kerttu 4-vuotta, syntyi paluumuuton jälkeen Suonenjoella.

“Minulle juurien kutsu on ollut todella vahva koko elämäni ajan, Veran piti tulla ensin äidiksi, että hän alkoi kokea samoin. Haluttiin lapsillemme turvallinen kasvuympäristö ja muutettiin Suonenjoelle.”

Vuonna 2015 Pasi ja Vera ostivat omakotitalon Yhteislaitumelta ja sitä he eivät ole päivääkään katuneet. 

“Suonenjoella oli valmiiksi jo hyvä tukiverkko ympärillä. Vanhempani asuvat nykyisin vanhassa mummolassani Iisvedellä Vesikiventiellä, keskimmäinen veljeni Timo vaimonsa ja lapsiensa kanssa asuu myös Iisvedellä ja nuorin veli Olli asuu Kuopiossa, mutta käy töissä Rautalammilla. Vera on töissä Savonia AMK:ssa opintoneuvojana.”

Saman kadun varrella asuu kuusi muuta lapsiperhettä, päivähoitopaikka on lähellä ja kouluun on puolen kilometrin matka. 

“Tämä on aivan loistava paikka lapsiperheelle asua ja elää. Kyllä luonnon läheisyyden kaipuu oli yksi iso syy, miksi muutimme tänne. Täällä on niin helppoa lähteä kalalle tai metsälle, ne ovat minulle sellaisia mielentasaamishommia.”

Työtä väkivaltaisen käyttäytymisen vähentämiseksi

Viimeiset neljä vuotta Pasi on työskennellyt hankkeessa Setlementti Puijolassa Kopiossa, jossa tavoitteena on uuden työmuodon kautta ehkäistä väkivaltaista käyttäytymistä. 

Aggredi on 18-49-vuotiaisiin kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöihin keskittyvä hoidollinen työmuoto. Tavoitteena on, että asiakas lopettaa väkivaltaisen käyttäytymisen tai vähentää sitä. Aggredin asiakkuus ei edellytä päihteettömyyttä eikä rikoksettomuutta. Aggrediin voi tulla, jos kaipaa väkivallan hankaloittamaan elämään muutosta, tai haluaa tehdä asiat toisin. Aggrediin osallistuminen on vapaaehtoista ja ilmaista.

“Tämä vaatii asiakkaalta omaa, todella suurta motivaatiota. Tämän palvelun piiriin tulevat ihmiset eivät ole välttämättä koskaan eläneet normaalia elämää, mutta he ovat väsyneet siihen rikolliseen elämään, missä on omat koodistot ja lainalaisuudet. Tällaista työtä teen.”

Pasille pikkulapsiarki on välillä aika hektistä, samoin työ on haasteellista. Luonnossa oleminen on vastapainoa työlle. Samoin kamppailulajit, joita hän on harrastanut 20 vuotta. Pasi toimii Randori Suonenjoki ry:ssä Kujaku Ryu Goshinjutsu-tyylisuunnan ju-jutsuohjaajana.

“Haluan elää nyt-elämää, en sitku-elämää. Minun on hirveän vaikea hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta. Haaveilen siitä, että voin elämässäni tehdä jollakin tavalla yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä, en käy töissä pelkästään palkan vuoksi. Haaveilen myös siitä, että voidaan edelleen asua Suonenjoella ja lapset saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä. Täällä on kaikki oleellinen mitä tarvitsee olla ja elämä kantaa.”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *