Taiteellinen oman tien kulkija

Katja Vikla on nainen, joka kulkee omia polkujaan. Hän rakastaa tanssia, luonnossa kulkemista ja käsillä tekemistä. Ne ovat parhaita keinoja purkaa stressiä.

“Tanssi on ollut minulle keino purkaa tunteitani ja nollata tilanne hankalissakin elämän tilanteissa. Pikkutyttönä harrastin balettia ja aktiivisten liikunnan opettajien ansiosta teimme tyttöporukalla tanssiesityksiä, myöhemmin innostuin kilpatanssista. Olen aina ollut liikunnallinen”, kertoo Katja Vikla.”

Katja työskentelee Vanhamäen tapahtumakoordinaattorina. Hänellä on myös graafiseen suunnitteluun keskittyvä toiminimi ViklaDesign sekä aputoiminimi Kuntokoulu Rumba, jonka puitteissa hän vetää paritanssi- ja lattarikursseja sunnuntaisin Suonenjoella ja LatinoHIIT-ryhmää Kuopiossa.

Isän tyttö

Katja on syntynyt Jyväskylässä. Hänen äitinsä Aune on kotoisin Suonenjoen Tyyrinmäeltä; isä Kalevi on lähtöisin Laatokan karjalasta. Katja syntyi vuonna 1974 ja oli parivuotias, kun perhe muutti äidin äidin kuoltua ensin vuodeksi mummolaan Tyyrimäelle ja sitten Rautalammille.

“Isä kuoli 16 vuotta sitten; jos hän eläisi, ikää olisi jo 96 vuotta. Äiti on vielä ikäisekseen hyvässä kunnossa, hän on 83-vuotias savolainen, sitkeä täti. Vielä tässä viime viikolla äidin kanssa halkoja hakattiin”, kertoo Katja.

Isä oli sodat käynyt mies, hän taisteli kaikissa kolmessa sodassa, mutta ei niistä Katjan mukaan kovin paljoa puhellut. 

“Joskus isä päivitteli niitä oloja, miten joutuivat asumaan maan alla ja joka paikkaa kutitti ja miten hän oli korsussa soitellut mandolinia. Isä oli myöskin nuorena kova tanssimaan ja oli ennen sotia harrastanut teatteriakin.”

Katja sanoo perineensä isältään rytmin, innostuksen tanssimiseen ja uteliaisuuden kokeilla asioita.

“Isä minulle humpankin on opettanut. Olin isän tyttö, varmaan olen luonteeltanikin isän tyylinen. Hän innostui joskus lausumaan runoja. Isä oli kannustava, hän ei moittinut koskaan.”

“Isä kuoli sairaalassa. Muistan sen kuolinhetken, kun hänen kasvoilleen tuli utelias ilme, hän näki jotain hirmu kiinnostavaa silloinkin.”

Touhukas ja liikunnallinen

Rautalammilla Viklat asuivat ortodoksikirkon pihapiirissä. Puutyön opettajana aiemmin toiminut Kalevi työskenteli ortodoksisen seurakunnan palveluksessa talonmiehenä, suntiona ja kirkon esittelijänä. Aune-äiti on koulutukseltaan kotiteollisuusopettaja. Hän teki opettajan sijaisuuksia, toimi kodinhoitajana ja myöhemmin kehitysvammaisten päivätyönohjaajana. Katjalla on myös kaksi veljeä; Porvoossa asuva sähköalan yrittäjä Jyrki ja leppävirralla asuva Markku, joka on isännöitsijänä Kuopion Talokeskus Oy:ssä. 

Katja kävi peruskoulun Rautalammilla. Hän osallistui mielellään näytelmä- ja liikuntakerhoihin, harrasti yleisurheilua ja lentopalloa ja oli mukana partiotoiminnassa.

“Tykkäsin myös taiteilla. Kerran onnisti osuuspankkien järjestämässä koulujen piirustuskilpailussa ja pääsin lentokoneella Helsinkiin, missä Kylli-täti jakoi palkinnot.

Murrosiän kynnyksellä nuoren neitokaisen ruutuvihkot täyttyivät runoista.

“Tanssit, helmassasi auringonpaiste,
sylissäsi tumma yö.
Naurat, poskillasi kyyneleet,
silmissäsi siniset tähdet.
Sitten nukahdat jalat kippurassa,
nyyhkien hiljaa kaipuuta.
Muisto,
sinä se olit.”

Katja Vikla 12 v.

Ensimmäinen lukiovuoden Katja asui Kuoiossa ja kävi ilmaisupainotteista lukiota.

Toiselle luokalle hän kuitenkin palasi Rautalammille ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1993. Hänellä oli todistuksessa oli kympit äidinkielestä, psykologiasta ja muutamasta muusta, mutta englannissa hän sanoo olleensa täysin surkea.

“Eihän se aika kaikkeen riittänyt. Jos olisin taitanut englantia, olisin varmaan muuttanut tällä luonteellani ulkomaille jo nuorena”, hymähtää Katja.

Tanssi vei mukanaan

Lukion jälkeen Katja päätyi Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemiaan. Ammattikorkeakoulun muotoilija-tutkinnon suoritettuaan hän on käynyt vuoden kestävän tiedottajakoulutuksen sekä yrityskuvajohtamisen opintoja, taidealan projektien hallinta -kurssin, sekä yrittäjävalmennuksen.

Katja asui seitsemän vuotta Kuopiossa, jossa oli hyvä myös harrastaa.

“Käytiin Lyytisen Jallun kanssa ensin kaikki mahdolliset lavatanssikurssit. Kesällä, kun ei oltu veneilemässä tai töissä, kierrettiin tanssilavoja; sitten innostuttiin kilpatanssista. Tanssittiin kuutena iltana viikossa 4-5 tuntia kerrallaan. Aluksi tanssittiin kaikkia kymmentä tanssia, sitten pelkkiä lattareita. Vähän harrastuksen vuoksi muutimme sitten Tampereelle, jossa kuitenkin asuin vain vajaan vuoden.” 

Elämä oli työntäyteistä

“Kesätöissä olen ollut 13-vuotiaasta lähtien mansikkapellolla ja talonmiehen sijaisena. Rautalammin Essolla puursin lukioaikaan sitten viikonloput ja loma-ajat, välillä kaupan kassana.18-vuotiaana aloitin Tupperware-esittelijänä ja opiskeluaikana tein myös puhelinmyyntitöitä. Myöhemmin toimin  Rautalammin-Vesannon luontomatkailuhankkeen hankevetäjänä sekä Arttelissa markkinointisuunnittelijana ja Suonenjoen kaupungilla kulttuuriohjaajana.

”Rakastuin mansikkaisäntään ja kymmenen vuotta paiskittiin pitkää päivää mansikkatilalla. Mansikkahommissa vierähti molemmilta usein aamuviidestä iltayhdeksään. Siinä rytäkässä syntyi Taneli vuonna 2004. Sitten rakennettiin talo Opettajanpolulle, jonka minä sain suunnitella sentilleen ja talonrakentajaksi aikanaan valmistunut Jouni sitten isänsä kanssa rakensi sen rivakalla aikataululla. Elämä suunniteltiin mansikkatöiden mukaan, myös häät ja poikien syntymät. 

Odotettiin Onni-poikaa kesällä 2007. Jotain oli tapahtunut, sillä Jounin käyttäytyminen oli muuttunut. Hän oli kuin eri ihminen, äyski, komenteli ja stressasi. Lopulta kesällä 2008 oudolle käytökselle löytyi selitys. Jounin oikeasta ohimolohkosta löytyi nyrkin kokoinen kasvain. Tajusin, että kaikki meni uusiksi nyt.”

Jouni ja Katja olivat ostaneet tontin Ylläkseltä ja Jouni päätti aloittaa parimökin rakentamisen, vaikka sairaus elämää varjostikin. Takaisku tuli kuitenkin kesken rakennusurakan; laajentunut kasvain vaati uuden leikkauksen.

 “Oli se tiukkaa aikaa. Kolmen vuoden päästä ensimmäisestä leikkauksesta olin ihan loppu, kertakaikkiaan ihan loppu”, muistelee Katja, ”tapahtumat vyöryivät eteen toinen toisensa perään. Poikien takia on selviydyttävä. Omaa sisustani kuunnellen olen ratkaisujani tehnyt -enkä ole tarvinnut valintojani katua.”

Itsellistä elämää

Katjan ja Jounin avioliitto päättyi eroon, ja Jouni kuoli vuonna 2013 vajaa viisi vuotta sairauden toteamisen jälkeen. Pojat olivat tuolloin 5- ja 8-vuotiaat. 

Katja asuu poikien kanssa  Iisvedellä. Vuonna 1948 päiväkodiksi rakennetun talon hirsiseinät Katja on hionut puhtaiksi ja ulkovuoraus on saatu viimein tehtyä. Katjan piirtämä takka lämmittää olohuoneessa ja itse tehdyt rappuset kestävät loikata sisään.

“Tässä riittää hommia loppuelämäksi. Pihassa saa puuhastella; tykkään tehdä käsilläni kaikenmoista. Mutta onhan tässä apuakin tarvittu. Vielä meinaa yöunet välillä hävitä. Ajateltavaa on.”

Elämä on asettunut raiteilleen ja 45-vuotias Katja sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä juuri nyt.

“Mieletön rikkaus ovat tietysti nämä kaksi hienoa poikaa. Päivissä riittää ohjelmaa. Poikien harrastusten ja kavereiden kautta olen oppinut myös paljon elämästä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *