Vapaassa suhteessa luontoon

Maaseutua ja sen mahdollisuuksia valtakunnallisilla foorumeilla tunnetuksi tekevä Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kirjoittaa kolumnissaan, että hän palasi opiskeltuaan kaupungissa maalle vapauden vuoksi, koska elävä luontosuhde sopii hänelle.

Mitä ihmettä elävä luontosuhde sitten tarkoittaa? 

Minulle elävä luontosuhde tarkoittaa sitä, että luonto on läsnä arjessani joka hetki. Se ei ole paikka, jonne tehdään retki tai jonne ajetaan autolla pitkiä matkoja. Se ei ole eksoottinen lomamatka, vaan arjessa verkkokalvoille maalautuva, muuttuva taulu. Näin syksyisin, kun linnut alkavat valmistua syysmuuttoonsa, rannasta kantautuvat joutsenten huudot niin nukkumaan mennessä kuin aamuisin herätessä. Vaihtaisinko niitä autojen jatkuvaan hurinaan.

Minulle elävä luontosuhde tarkoittaa sitä, että teen itse taloudessani käytettävät polttopuut. Tiedän lähes metrilleen, missä kaadetut puut ovat kasvaneet ja muistan, milloin tein niistä halkoja. Ihailen klapien värejä, muotoja ja kuivien halkojen kilkahtamista toisiaan vasten. Koen tärkeäksi, että voin itse vaikuttaa asuinmukavuuteni ja saan askareesta sekä henkistä että fyysistä mielihyvää.

Minulle elävä luontosuhde on sitä, että saan itse löytää lautaselleni korvasieniä, kantarelleja ja suppilovahveroita. Iloita kevätlahnasta ja mätimuikusta. Poimia pihastani omenat, herukat, kirsikat ja karviaiset. Hakea naapurin mestarileipurilta sylillisen ihanasti tuoksuvia, lämpimiä leipiä. Ei samoja elämyksiä saa, vaikka kuinka tungeksisi marketeissa.

Elävä luontosuhde on sitä, että vaativankin työn vastapainoksi minulla on ympärilläni useita palautumispaikkoja, joista näen kauas. Joissa akkuni latautuvat uusiutuvalla luonnon energialla. Palautusjuomat on jo tuotteistettu, milloin tuotteistetaan palautuspaikat?

Elävä luontosuhde on myös kokemus omasta pienuudesta. Siitä, kun ukkonen iskee niin kovasti läheiseen kallioon, että kuulo salpautuu. Kun nouseva myrsky kaataa pihapuut, tukkii tiet ja katkoo sähköt. Siitä kun tuuli yltyy niin kovaksi, ettei mökkisaaresta pääsekään veneellä kotiin silloin kuin itse haluaisi.

Hyvin varhaisessa vaiheessa havahduin opiskelun ja työn vietyä kaupunkeihin, että voin huonosti kerros- ja rivitalossa. En nähnyt ikkunoista ulos: kuka haluaa katsella toisia taloja. En pystynyt tekemään yhteisessä pihassa muuta kuin istumaan penkillä kuin vanha mummo. Kukaan muu ei edes kuivannut pyykkejään ulkona! Olin kuin häkkilintu: vankilassa, jonka olin itse valinnut, josta jopa maksoin.

Ihminen on ainoa eläin, joka rakentaa itselleen häkin. Toiselle se on kerrostalo, toiselle se on avara luonto.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *