Kesä on tullut Rämäkälle

Maaseutumatkailukeskuksen maksuton eläinpuisto on avoinna joka päivä kesän ajan.

Kesän tietää alkaneen, kun Rämäkän keittiöstä kantautuu herkullisten ruokien tuoksu. Työntekijät tuovat saliin ja terassille aikaisempien kesien klassikoita, mutta myös tämän kesän uutuuksia.

Eläinpuiston eläimet saapuvat rinteille laiduntamaan ja ilahduttamaan Rämäkän asiakkaita. Tänä kesänä uusina asukkaina myös puput Inkivääri, Sahrami ja Keksi tulevat puistoon pomppimaan kallion päälle. Paikalla ovat tietenkin jo tutut possut, kanat, ankat, porot, lampaat, vuohet sekä laamat, poneja ja aasia unohtamatta. Puisto on avoinna joka päivä klo 10-18. Nyt myös talutusratsastusta heinäkuun ajan ma- pe klo 15. Puiston kioski palvelee sään salliessa klo 10-16.

Juhannuksena perinteisesti poltetaan kokko ilta kahdeksalta. Lauantaina 29.6. pidetään Suomen ensimmäisen Dog Survival-radan avajaiset. Koirakulkue lähtee Rämäkältä klo 10 ja suuntaa raittia pitkin torille. Mukaan mahtuvat kaikki. Oikeat koirat ovat tervetulleita, mutta myös lelukoirat otetaan ilomielin vastaan.

Kulkueen jälkeen klo 17 alkaen järjestetään haastekilpailu, jossa Dog Survival-rataa suoritetaan kuuden porukoissa. Kolmella on mukana koirat ja kolme kulkee ilman koiraa. Radan suorituksen jälkeen illaksi rentoudutaan kuuntelemaan ilmaista ulkoilmakonserttia. Paikalla radan avajaispäivänä tarjouksien kanssa myös Non-Stop dogwearin edustaja, moninkertainen vetokoiralajien maailmanmestari Vesa-Pekka Vesku Jurvelin.

Juhannuksen korvilla alkavat myös radan ohjaukset. Mukaan kannattaa lähteä, koska Suomessa ei ole tätä lajia mahdollista kokeilla muualla. Rataa voi suorittaa myös ilman koiraa ja esimerkiksi työporukalla voi tulla ulkoilemaan. Varauksen rataohjaukseen voi käydä tekemässä Rämäkän verkkosivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *