Ruokaleipää ja leivoksia

Leipuri-kondiittori Niko Hämäläinen paistaa leipää, kun muut vielä nukkuvat.

Nuorena on Niko Hämäläinen vitsan vääntänyt, hän oli 23-vuotias, kun Suonenjoen Leipomotuote kymmenen vuotta sitten siirtyi hänen omistukseensa Juha ja Saara Lötjöseltä.

“Juha oli alkuvaiheessa pitkään mukana ja on edelleenkin tuuraamassa kesälomia, siitä on ollut iso apu”, kertoo Niko.

Nikon äiti on Suonenjoelta kotoisin, mutta Niko on syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Hän meni viidennelle luokalle kouluun, kun perhe muutti Suonenjoelle. Nyt Nikon yrityksessä työskentelee hänen puolisonsa ja äitinsä. Yrityksen entinen omistaja tuurailee kesälomia.

Miljoonakaksisataatuhatta leipää

“Aamulla neljältä aloitan työt, mutta olen sitten jo kotona, kun vanhempi lapsista pääsee koulusta, en voisi kuvitella työelämää kahdeksasta viiteen, eihän silloin ehtisi mitään tekemään, tämä on ihan loistava työaika minulle. Nuorempi lapsistamme menee vuoden päästä eskariin”, tuumii Niko.

Uravalinta oli Nikolle hyvin selvä nuoresta asti.

“Tykkäsin jo koulussa kotitaloustunneista. Ajattelin ryhtyä ravintolakokiksi tai johonkin elintarvikealalle. Opiskelin sitten peruskoulun jälkeen leipuri-kondiittoriksi Kuopion amiskassa, siellä meni kolme vuotta ja heti koulun jälkeen kävin armeijan ja sielläkin olin sotilaskeittäjänä”, kertoo leipuri.

Armeijan jälkeen Niko oli kokemusta keräämässä Koskelonseudun leipomossa.

“Olin kolme vuotta Ilkalla töissä ja sitten tarjoutui tilaisuus ostaa oma leipomo. Pitihän sitä joku aika miettiä ja nuorihan minä olin, mutta nyt on jo kymmenen vuotta leipiä pyöritelty eli miljoonakaksisataatuhatta leipää on tullut tehtyä”, toteaa nuori leipuri.

Leipomossa valmistuu 120 000 leipää vuodessa. Niko kuskaa leivät Kuopion seudulle omalla kylmäkuljetuspakettiautollaan. Kun hän neljältä aloittaa leipomisen, saavat kuopiolaiset lämmintä ja uunituoretta leipää aamupäivällä.

Kakkuja ja leivoksia

Suonenjoen Leipomotuote on toiminut Mansikkaraitilla, mutta hiljattain Niko sai tilat Futurialta, jossa hän on aloittanut kondiittorituoteiden valmistaminen, tilat ovat siihen sopivat. Leipien valmistaminenkin jatkuu, vaikka ensin suunnitelmat olivat toiset.

“Siirryn kokonaan Futurian tiloihin, kun saan tänne hankittua kunnon uunin, uuniprojekti onkin ollut haastava, koska täällä voi käyttää vain sähköuunia ja markkinoilla olevat käytetyt uunit ovat lähinnä kaasu- tai öljypolttimoilla. Saksasta löytyi uuni, mutta sen saaminen tänne saakka onkin haasteellista”, tuumii Niko.

Saksasta löytynyt uuni on vielä entisellä omistajalla paikoillaan, josta se pitäisi purkaa ja kuljettaa Suonenjoelle. Futurian ovista kolme metriä pitkä, kaksi ja puoli metriä korkea ja kaksi metriä leveä uuni ei oikein mahdu tulemaan, joten se on tuotava osina, mutta kasausohjeiden saaminen välttävällä englannilla Saksasta luo omat haasteensa. Leipuri ei kuitenkaan pienistä lannistu, vaan aikoo saada uunin paikoilleen ensi kuun aikana.

Aikaa myös harrastuksille

Yrittäjyys vie aikaa ja energiaa, mutta perheelle ja harrastuksille Niko haluaa myös antaa aikaansa.

Leipuri harrastaa puolisonsa kanssa ratsastusta islanninhevosilla. Talvella hän hiihtää, laskettelee ja luistelee. Radio-ohjattavat lennokit kuuluvat myös hänen harrastuksiinsa. Samoin Frisbeegolf.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *