Pankki tekee videon

Tervon Osuuspankki esittelee tulevassa markkinointivideossaan kaunista kotiseutua.

Viime viikolla Tervon Osuuspankin toimitusjohtaja Jani Kääriäinen valmistautui työpäiväänsä eri lailla kuin tavallisesti. Hän ei pukenutkaan ylleen pikkutakkia ja vetänyt jalkaansa nappaskenkiä, vaan sonnustautui ulkoiluvaatteisiin ja lenkkareihin. Edessä oli pankin mainosvideon kuvaukset.

Kääriäinen pääsi samoilemaan Manginniemen maisemissa. Toinen paikka, jossa hän osallistui kuvauksiin, oli Eerikkala Golfin 1800-luvulta peräisin oleva vanha tupa.

”Tarkoitus on tuoda esille elämistä ruuhka-Suomen ulkopuolella. Ei kuvata aina vain kiireistä työarkea, vaan esitellään kaunista luontoamme ja tärkeitä luontoarvoja”, Kääriäinen kertoo.

MainosLähde-nimisen mainostoimiston kuvausryhmä taltioi parin päivän aikana myös muun muassa Äyskosken kuohuja ja maatalousympäristöä lehmineen. Kääriäinen näkeekin, että videosta tulee, ei vain pankin, vaan Tervon ja koko seutukunnan mainos.

Kaunis kuin taulu

Jotta video ei keskittyisi esittelemään ympäristöä, siinä käydään läpi myös pankin yli 115-vuotista historiaa.

”Ensimmäistä kertaa minun tietojeni mukaan Tervon Osuuspankista tehdään liikkuvaa kuvaa”, Kääriäinen mainitsee ja sanoo odottavansa innokkaasti valmista tuotosta.

Hän kertoo, että yhtenä tavoitteena työssä on ollut se, että videosta tulee kaunis kuin taulu.

”Silloin voi sanoa onnistuneen, jos videon pysäyttää mistä vain ja pysäytyskuvaa voi käyttää taustakuvana.” Lopputuloksen pääsee katsomaan pankin Facebook-sivuille tulevan linkin kautta loppukesästä.

Myös esitteet uusiksi

Tervon Osuuspankki uusii parhaillaan myös esitteitään nykyaikaisemmiksi.

”Näkyvin on muutaman sivun esite. Siinä käydään läpi pankin henkilöstöä. Jokaisesta on oma pieni tarinansa.”

Heinäkuussa pankin asiakkaille lähetettävästä esitteestä selviää myös henkilökunnan yhteystiedot.

”Meillä on edelleen suorat puhelinnumerot. Palvelu on se, mistä meidät parhaiten tunnetaan. Sitä halutaan edelleen mainostaa”, Jani Kääriäinen toteaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *