REKO-jakelu käynnistynyt Suonenjoella

Nyt kaivataan mukaan uusia lähiruuan tuottajia.

Niin sanotun REKO-mallin mukainen lähiruuan myynti ja jakelu on levinnyt ympäri Suomen. Kuopion REKO-renkaassa mukana ollut Katja Setälä on tuonut toimintaa myös Suonenjoelle yhdessä Anne Eskelisen ja Leena Mikkosen kanssa.

”Tammikuussa aloitettiin. Pienesti ollaan lähdetty liikkeelle, mutta hyvää palautetta on saatu. Asiakkaat arvostavat sitä, että saavat ruuan suoraan tuottajalta”, Setälä kertoo.

Hän pyörittää Karttulassa Mäkelän Highland -ylämaankarjatilallaan myös suoramyyntipuotia, mutta pakkaa silloin tällöin autoon jauhelihoja, makkaroita ja pihvilihoja ja kurvaa Suonenjoelle asiakkaitten luo.

Anne Eskelinen myy puolestaan kananmunia sekä omatekoisia leipomuksia leivistä aina makeisiin herkkuihin saakka. Leena Mikkoselta saa ostaa kuivattuja sieniä sekä omenamehuja ja -hilloja.

Tilaukset Facebookin kautta

Lähituotteita voi käydä ostamassa joka toinen tiistai kello 17–17.30 entisen Siwan edustalta Iisvedentie 2:sta. Toimintaa on aina parillisilla viikoilla. Paikan päälle ei kuitenkaan kannata lähteä heräteostoksille, sillä tuotteet on tilattava ennalta. Se onnistuu Facebookin kautta.

”REKO Sisä-Savo on suljettu Facebook-ryhmä, mutta siihen voivat hakea kaikki, jotka haluavat. Ylläpitäjä hyväksyy ryhmän jäseneksi.”

Jäsen pääsee tutkimaan, mitä tuotteita on tarjolla, mihin mennessä tilaus on jätettävä ja onnistuuko maksu käteisellä vai kortilla. Kun jättää tilauksen, se on sitova.

”Asiakas sitoutuu hakemaan tuotteet ja tuottaja sitoutuu toimittamaan ne.”

Setälä kertoo, että heillä on myös asiakkaita, jotka eivät ole Facebookissa. He ovat saaneet haluamiaan tuotteita soittamalla suoraan tuottajille. Katja Setälä toivoo hyvin käynnistyneen toiminnan kasvavan.

”Jos saataisiin vaikka jauhoja, kasviksia ja juureksia myyntiin. Olisi aina asiakkaalle kivempi, kun hän saisi hankittua kerralla enemmän.”

Hän houkutteleekin eettiseen tuotantoon sitoutuvia lähialueen tuottajia mukaan toimintaan.

”Suonenjoki on pirteää aluetta ja ihmisiä paljon. Kannattaa tuottajienkin tulla mukaan REKO Sisä-Savo -ryhmään.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *