Suonenjokimaljakko säteilee

Uniikki, Sini Majurin luoma taidemaljakko on ainutlaatuinen lahja, jonka voi saada vain Suonenjoen kaupungilta.

“Luonto tuli ensimmäisenä mieleen, kun aloin miettiä lasiesinettä, joka kertoo Suonenjoesta. Mansikkakin kävi mielessä, mutta joki virtaa läpi kaupungin, se ei ole koskaan sama, mutta silti se on pysyvä. Se on säteilevä, kuulaskin ja tummavetinen, siinä on paljon symboliikkaa, joka kuvaa tätä kaupunkia”, kertoo lasitaiteilija Sini Majuri.

Sini Majuri (TM) on syntynyt Suonenjoella vuonna 1983. Hän työskentelee Helsingissä, Riihimäellä ja Suonenjoella. Hänen teoksiaan on ollut esillä kymmenissä kansainvälisessä näyttelyissä ympäri maailman.

“Suonenjoelta kaikki lähtöö. Perheeseeni kuuluu mies ja 2-vuotias poika, asumme Helsingissä, mutta Suonenjoella on kotipaikkani ja tärkeät tukijoukot. Veljeni on seppä ja täällä tehdään puumuotit. Taustalla on paljon näkymätöntä työtä, kuten esimerkiksi messurakenteiden suunnittelu, jossa kaksi veljeäni ovat korvaamattomana apuna. Minä suhhoon näiden kolmen kaupungin väliä”, naurahtaa Sini.

Hytti on työskentelytila, jossa lasia puhalletaan. Sinillä on työskentelytilat Suomenlinnassa ja Riihimäellä. Hän on pohtinut myös oman hytin rakentamista Suonenjoelle.

Majuri yhdistää lasiveistoksissaan itse kehittämäänsä tekniikkaa yhdistämällä 3D-teknologiaa vanhoihin lasinpuhallustekniikoihin. Hän käyttää muun muassa sata vuotta vanhaa Graal-tekniikkaa. Sinin lasiveistoksia on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä näyttelyissä USA:ssa, Kanadassa, Japanissa, Euroopassa ja Kiinassa.

Sini Majuri muotoilee lasista myös esineitä arkihetkiin, joilla on käyttöarvoa ja joilla on sielu. Japanilaiset ovat innostuneet viskilaseista, jotka on tehty räjähdystekniikalla.

Tunnustusta maailmalta

Tänä keväänä Sini Majuri voitti kultaisen palkinnon kansainvälisessä A’ Design Award -muotoilukilpailussa Italiassa, joka on maailman suurin palkintogaala. Palkinto myönnettiin Jungle-lasimallistosta. Sini oli sisustusesineiden osalta ainut suomalainen tässä kilpailussa.

“Kesäkuussa pitäisi lähteä Italiaan palkintoa noutamaan ja pitäisi suunnitella iltapuku juhlaa varten”, tuumii Sini. Kiva on saada tunnustusta, kun yksi ovi aukeaa, se johtaa taas uusiin mahdollisuuksiin.”

Maailmanmatkaaja Majuri on saanut kutsun moniin kansainvälisiin näyttelyihin vuosien varrella. Yksi kiinnostava paikka oli New Mexicossa, jossa hänen työnsä pääsivät maailman huippujen joukkoon.

“Joskus sattuu onnenkantamoisia. New Mexicon -näyttelyssä minun pönttöni olivat hyvässä seurassa maailmankuulun, yhdysvaltalaisen lasitaiteilija Paul J Stankardin teosten vieressä. Hänen teoksensa ovat parinsadan tuhannen arvoisia”, naurahtaa Sini.

Sinin Alankomaihin suunnittelema vihreä Viidakkosarja myytiin viimeistä maljakkoa myöten Dubaissa, kun Bahranin sulttaani tuli näyttelyyn ja osti kaikki työt.

Taiteelliset inspiraatiot kotimaisemista

Sini kertoo Suonenjokimaljakon olleen yksi hänen suosikkiprojekteistaan. Kotiseudulla on hänelle suuri merkitys. Juhannuksena ja jouluna koko perhe kokoontuu suureen hirsitupaan, jonka uunissa paistuu tuohisrieska ja karjalan piirakat.

“Suonenjoelle on hyvä maailmalta palata. Kun lähen maailmalta kottiin, tulen silloin Suonenjoelle. Täällä ovat inspiraationi lähteet, koivikot ja hiekkaharjut. Rantasaunalla rentoudun itikoiden syötävänä. Ihmiset ovat aitoja, siitä tykkään. Täällä ei ihmisillä ole jenkkihymyjä”, kiittelee Sini.

Ensi syksynä on mahdollisuus tutustua lähemmin lasitaiteeseen Sini Majurin vetämällä lasikurssilla Sisä-Savon kansalaisopistossa Suonenjoella.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *