KELLARIKALLERIA

Kesäkuu 5.6.-28.6. avajaiset 4.6. klo 18-20.

VALKEA SALI

Minna Kähkönen

Ihmisen jälkiä

5.6. – 28.6.2019

Avajaiset 4.6. klo 18-20

Maalaan kaupunkimaisemia ilman ihmisiä. Ihmisettömän urbaanin maiseman outo tunnelma kiinnostaa minua. Maalauksien pysähtynyt maailma on kuin näyttämö; jotain odotetaan tapahtuvaksi tai jotain on jo tapahtunut. Itse tapahtumalla ei ole merkitystä vaan aika on pysähtynyt hetkeen ennen tai jälkeen sen. Ihmisen jättämät jäljet ovat kaikkialla näkyvissä, mutta niiden aiheuttaja on poissa; hetkellisesti tai kokonaan. Tavalliset maisemat muuttuvat joksikin muuksi, kuin kulissiksi. Värit ovat minulle hyvin tärkeitä ja ne luovat osaltaan tunnelmaa.

Minna Kähkönen (s. 1980) on lahtelainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Satakunnan ammattikorkeakoulusta Kankaanpäästä vuonna 2005 ja on suorittanut kuvataiteilijan erikoistumisopinnot Lahden Taideinstituutissa 2008-2009. Oman taiteellisen työskentelynsä ohella hän on osallistunut Lahden Taiteilijaseuran järjestötoimintaan rahastonhoitajana ja hallituksen jäsenenä. Hän on Taidemaalariliiton kokelasjäsen.

Teostiedot: Pyry, 2018, öljy kankaalle.

Pilkunhyväilijän piirustuksia eli löytötavaraa lukuhaluttomille

5.6. – 28.6.2019

Avajaiset 4.6. klo 18-20

”Taide ei ole sitä mitä näet, mutta sitä mitä saat muut näkemään.”

Tämä ajatus on kesäkuussa Suonenjoen Kellarikalleriassa pidettävän taidenäyttelyni motto. Näyttelyni on sekatekniikalla toteutettu mixed media- ja kollaasikokonaisuus, jossa katsoja pääsee kokemaan monimerkityksellisiä ja kerroksellisia teoksia.

Ammattini liittyy vahvasti kieleen ja olen aina ollut kiinnostunut sanoista ja kuvista. Kielen kärjellä ja mielen päällä on ollut vahva halu tehdä kuvia. Se, mitä on sanojen takana, kiinnostaa minua.

Joissakin kuvissa on mukana runojani; sana ja kuva elävät rinnakkain. Luotan viivaan ja väreihin, mutta varjostukset jätän salapoliiseille!

Teosteni nimet liittyvät usein kirjallisuuteen tai elokuviin, ne ovat siis viittauksia toisiin teksteihin tai kuviin – Olemisen sietämätön keveys viittaa elokuvaan, mutta ottaa myös itse muodollaan kantaa; Avaruus-aiheinen kollaasi sisältää kolme runositaattia.

 

Heinäkuu 3.7.-26.7. Avajaiset 2.7. klo 18-20

Olli Punto + työryhmä

Elokuu 1.8.-30.8. Avajaiset 31.7. klo 18-20

Suonenjoen Taideseura ry:n 40-vuotisjuhlanäyttely

– Jäsenten tarjoamista teoksista Tuula Lappalaisen valitsema näyttelykokonaisuus Valkeassa ja Harmaassa salissa elokuun ajan

– Avajaisissa elävää musiikkia, tarjoilua, huomionosoituksia, arpajaiset.

11.6. Yrjön ja Reidarin rakkaustarina

klo 18:00-20:00

Paikka: Kellarikalleria

Sisä-Savon perinneyhdistys ry järjestää

Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien Suomen teemaan ”Viihteen ja taiteen tiloissa” liittyen tapahtuman Yrjön ja Reidarin rakkaustarina.

Ohjelmassa:

FT, toimittaja Irene Pakkanen:

Kirjailija Yrjö Kaijärven (1896 -1971) ja taiteilija Reidar Särestöniemen (1925 -1981) rakkaustarina

Yrjö Kaijärven runoja lausumassa ja laulamassa:

Raili Vesterinen, Juha Lappi ja Aki Virta.

Vapaa pääsy! Kahvitarjoilu. Järjestäjä: Sisä-Savon perinneyhdistys ry

Ystäväni Reidar Särestöniemi -näyttely Rautalammin museossa 13.5. – 30.9.2019

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *