On lähdettävä voidakseen palata

“On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Näin tuumataan Tove Janssonin kuolemattomassa sitaatissa. Palaan tähän ajatukseen usein.

Muistan ajan, jolloin arveltiin, että maaseudulle jäävät vain luuserit. Sellaiset potentiaaliset peräkammareiden tytöt ja pojat, jotka eivät uskalla katkaista napanuoraansa Impivaaraan tai jotka eivät yksinkertaisesti pääse mihinkään, kelpaa kenellekään.

Maaseudulle jääminen on nykynuorelle mahdotonta. Koulutus keskittyy koko ajan kauemmaksi ja ammatillisiin opintoihin tai yliopisto-opintoihin lähteäkseen on muutettava vähintään lähimpään seutukaupunkiin tai maakuntakeskukseen. Maatalousopinnotkin on keskitetty pois maaseudulta!

On terveellistä nähdä maailmaa tai edes naapurikuntia sen verran, että saa lapsuusmaisemille ja sen aikaisille ihmissuhteille mittapuita ja vertailukohtia. Väitän kuitenkin, että jos keskuskaupunkien nuoret olisivat 16-vuotiaana velvoitettuja jättämään kotikuntansa ja kotinsa päästäkseen opintojen syrjään kiinni, puoli Suomea kohisisi: onko siinä nyt laitaa, että alaikäinen joutuu reissaamaan kymmeniä kilometrejä päivässä päästäkseen opinahjoon tai jopa muuttamaan pois kotoa? Onko se edes laillista – pakottaa lähtemään?

Onko niin, että mitä aikaisemmin joutuu lähtemään, sitä vaikeampaa on enää palata? Millainen vaikutus sillä on ollut maaseudun hiljenemiseen?

Olen pohtinut viime aikoina paljon heitä, jotka palaavat. Vaikka yleinen ilmapiiri vaalii ajatusta kaikkien keskittymisestä suurkaupunkeihin, hellin ajatuksissani jokaisen palaajan mikromaailmaa.

Heissä näyttää olevan jotain sangen sinnikästä. Yksi osa heistä hylkää siihen astisen elämäntavan pääkaupunkilaisena radiojuontajana, pörssiyhtiön myyntijohtajana tai loppuunpalaneena suurkoulun opettajana. Jokin kääntää arvomaailman ylösalaisin ja suorastaan pakottaa lähemmäksi luontoa, rauhaa ja tilaa. Hidastamaan.

Toinen osa päättää tulla ja raivata itselleen toimeentulon, vaikkei yhtään sopivaa työpaikkaa auki olekaan: perustaa yrityksen, rakentaa silpputöistä palkkatulon.

On niitä, jotka lähtevät ja niitä jotka jäävät. Ja on niitä, jotka palaavat ja niitä, jotka tulevat. Onneksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *