Laineen talon kunnostaminen alkaa

Keskustassa sijaitsevassa talossa sukitetaan ensin viemärit. Samalla alan yrittäjä tekee työtään tunnetuksi.

Vappuviikolla Laineen talon kulmille kurvaa imu-pesuyhdistelmäauto ja myös erikoisvarustettu ”sukitusauto”, kun Lämpö Optimi Oy aloittaa työt. Vaajakoskelainen, vuonna 2012 perustettu perheyritys voitti tarjouskilpailun Laineen talon viemäriverkoston kunnostamisesta.

Yrityksen väki on jo luonnollisesti käynyt tutustumassa kohteeseen.

”Talossa on kaksi erillistä pohjarunkoa. Toinen on niin tukkoinen, että oli paremminkin ihme, kun pääsin kuvaamaan sitä erikoiskameralla. Mutta pahempia romahtamisia siellä ei näyttäisi olevan”, vastaava työnjohtaja Toni Pajala kertoo puhelimitse.

Talon 1940-luvulta peräisin olevat betoniset runkoviemärit ja myöhemmin valmistuneet valurautaputket ovat Pajalan mukaan tulleet tiensä päähän.

”Viemärit ovat menneet jo jatkoajalle. Niiden käyttöikä on yleensä 40–50 vuotta.”

Hatarakin putki voidaan korjata

Työ alkaa viemäriverkoston puhdistamisella. Se karstataan liasta ja pestään painehuuhtelun avulla. Sen jälkeen putket kuvataan.

”Siinä yhteydessä paljastuu, onko jossain halkeamia ja reikiä. Hauraan ja hatarankin putken sukitus onnistuu, mutta se on aina työläämpää ja kalliimpaa”, Pajala sanoo ja kehottaa yleensäkin ennakoimaan putkiremontteja.

Puhdistamisen jälkeen yrityksellä on tapana tehdä seuraavan vaiheen, eli sukittamisen, valmistelutyöt sitä varten rakennetussa autossa.

”Ei tehdä talosta työmaata. Meidän takia ei muutenkaan tarvitse lähteä evakkoon. Tuodaan esimerkiksi kemiallinen vessa paikan päälle. Alipaineistamme myös viemärit, jolloin mitään hajuhaittoja ei tule”, ammattilainen lupaa remonttia suunnitteleville.

Sukituksessa viemäriverkostoon syötetään epoksilla kyllästettyä huopasukkaa, joka kovettuu vanhan putken sisäpinnalle.

”Siihen tulee käytännössä uusi muoviputki.”

Kun kaikki viemäriputket haaravahvistuksineen on käyty sukittamalla läpi, putkisto vielä dokumentoidaan kuvaamalla.

Vappuna sukitustietoa tarjolla

Toni Pajala haluaa tehdä työtään tunnetuksi ja kehottaakin kiinnostuneita pistäytymään juttusilla vappupäivänä kello 10–12 Laineen talolla. Hän lupaa pitää tuon ajan myös grillin kuumana ja tarjoaa makkarat. Samalla pääsee kurkkaamaan talon sisälle.  Hän toivottaa tervetulleeksi erityisesti hieman vanhempien kiinteistöjen omistajat.

”Kaikki, joilla on taloissaan alle 80-luvun viemäriputket, olivatpa ne betonia, valurautaa tai muovia. Voi olla jo suuri tarve uudistaa niitä”, Pajala herättelee kiinteistön omistajia.

Kun Laineen talon viemäriremontti on valmis, voidaan käyttämättömänä olleeseen taloon kytkeä vedet päälle. Sitten on muiden kunnostustöiden aika. Niistä sekä talon käyttötarkoituksesta kiinteistön ostanut yrittäjä kertoo myöhemmin, kunhan suunnitelmat ensin varmistuvat.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *