Arja Eevalle La Carita –säätiön Vanhustyön johtajan tunnustuspalkinto

Suonenjokelainen Arja Eeva on saanut tänä vuonna La Carita -säätiön tehyläisen Vanhustyön johtajan tunnustuspalkinnon. Palkinto luovutettiin Parasta aikaa -tapahtumassa Finlandia-talolla. Arja Eeva toimii Suonenjoen kaupungin ikäihmisten vanhuspalveluiden päällikkönä.

Eeva on toiminut Pohjois-Savon sote-valmistelussa Ikääntyneiden palvelut -työryhmässä. Hän on mukana ”Voimaa vanhuuteen”- hankkeessa Suonenjoella ja toimii kaupungin vanhusneuvoston sihteerinä.

Työhyvinvoinnista ja henkilöstön jaksamisesta Arja Eeva kantaa vastuuta ja puolustaa ajoittain napakastikin esimerkiksi riittävää henkilöstömitoitusta päättäjiin päin.

Lisäksi hän on Tehyn paikallinen aktiivinen toimija, ammattiosastonsa puheenjohtaja, alueellisen Rake-ryhmän jäsen sekä STTK:n Pohjois-Savon aluetoimikunnan jäsen. Valtakunnan tason Tehy-päättäjänä hän toimi vuosina 1989 – 2013. Suonenjoen kaupungin poliittisena päättäjänä hän toimi vuosina 1985 – 2008.

Koulutukseltaan Arja Eeva on terveydenhuollon maisteri, sairaanhoitaja ja erikoissairaanhoitaja.

La Carita -säätiö on jakanut vuodesta 2002 alkaen tunnustuspalkintoja hyvää vanhustyötä tekeville työryhmille ja ansioituneille johtajille. Tänään myönnetty tehyläisen vanhustyön johtajan tunnustuspalkinto jaettiin seitsemännen kerran. Ko. palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011.

La Carita -säätiön tarkoituksena on edistää vanhusten ja ikääntyvien hyvinvointia Suomessa:

http://www.lacarita.fi/

Elämän keinussa

Tekstiilitaiteilija Riitta Hytönen-Pasasen kuvakudoksia ja tilatekstiilejä on esillä JatkoAikaLiikkeessä  Rautalammin pääraitin varrella marraskuun 9. päivään saakka.

Näyttelyssä on esillä 11 tekstiiliä 2000-luvulta. ”Suo hengittää” kuvakudos valmistui tänä vuonna.

Sumiaisissa asuva ja työskentelevä tekstiilitaiteilija Riitta Hytönen-Pasanen on pitänyt lukuisia yksityis-ja ryhmänäyttelyitä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vuonna 1967 alkanut omien näyttelyiden sarja jatkuu. Rautalammille valikoitunut kokoelma sisältää kuvakudoksia ja tilaan ripustettavia teoksia. Aiheet ja tunnelmat vievät ajatuksen luontoelämyksiin, elämän kunnioittamiseen ja henkiseen ajatusmaailmaan. Värit ja materiaalit puhuvat omaa kieltään.

Näyttelypaikka on sinänsä näkemisen ja kokemisen arvoinen. Tyylikäs kokonaisuus pitää sisällään Ulla Möllerin JatkoAika ompelimon, SeinäGallerian, Taidelainaamon, Kaappidivarin sekä Vesa Mårdin TulikoruPajan. Taiteilija Outi Markkasen ideointi tilan sisustuksessa näkyy hienolla tavalla.

Kaveria ei jätetä eikä myöskään hampaita

Juttelin kerran Aarne Jalkasen kanssa puhelimessa hänen serkustaan Kalle Jalkasesta. Aarne vahvisti sen Jussi Kirjavaisen 40-luvun hiihtohistoria kirjasta löytyvän tiedon, jonka mukaan Kalle olisi  aavistanut sodan alla kohtalonsa ja pyytänyt erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan, jos jotakin sattuisi.

Näin kuulemma tapahtuikin. Kaverille annetut lupaukset nimittäin pidetään ja niinpä Sinkko-niminen kilpahiihtäjä vei Kallen lesken myöhemmin vihille. Liekö ollut Taavi Sinkko, ainakin sen niminen  30-luvun hiihtäjä löytyy internetistä.

Kuten kaikki suomalaiset, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, kuten Wikipediakin kertoo, että Kalle Jalkanen (10.5.1907 Suonenjoki – 5.9.1941 Kirjasalo) oli suomalainen kilpahiihtäjä ja olympiavoittaja. Jalkasen suoritus vuoden 1936 talviolympialaisten 1936 viestinhiihdon ankkuriosuudella on jäänyt suomalaiseen urheiluhistoriaan.

Viimeisessä vaihdossa matkaan lähtiessään Jalkanen oli jäljessä Norjan Bjarne Ivarsenia minuutin ja 23 sekuntia. Kun osuutta oli hiihdetty puolet Jalkanen oli ottanut Ivarsenin jo kiinni. Eräässä alamäessä Jalkanen kuitenkin sylkäisi ja samalla hänen tekohampaansa lensivät hankeen. Hän palasi hakemaan ne ja norjalainen pääsi uudelleen johtoon. Puoli kilometriä ennen maalia Jalkanen saavutti Ivarsenin ja voitti lopulta kuudella sekunnilla.

Radio oli 1930-luvulla vielä harvinainen kapistus ja isä-vainaani kertoi, että hän oli poikasena hiihtänyt 15 kilometrin päähän Iisveden työväentalolle kuuntelemaan Garmischin viestin radioselostusta. Työväentalon sali oli ollut tupaten täynnä väkeä, mutta niin hiljaa ihmiset olivat selostusta seuranneet, että silmäneulankin putoamisen heinäsuopaan olisi voinut kuulla.

Seuratasolla Jalkanen edusti Iisveden Kiriä, Helsingin Hiihtäjiä ja Lappeenrannan Urheilu-Miehiä. Hänen parhaita urheilusaavutuksiaan olivat olympiakulta Garmisch-Partenkirchen 1936 (hiihto, 4 × 10 km viesti), Lahti (50 km) MM-hopeaa (18 km ja viesti), MM-pronssi 1938 (18 km).

Kalle Jalkanen kaatui rintamalla jatkosodassa kävellessään miinakenttään Kirjasalossa ja kahden miinan räjähdys surmasi heti. Hänet on haudattu Lappeenrannan sankarihautaan ja aionpa käydä joskus varmistamassa, että hautakiveen on kiinnitetty olympiarenkaat. Sillä tavalla maassamme on tapana muistaa entisiä olympiavoittajia.

 

Frisbeegolfia ja vähän frisbeegolfia

Radalle voi mennä milloin vaan, se on halpa harrastus, lenkkarit ja muutama kiekko. Radalle voi mennä yksin tai kavereiden kanssa tai vain haaveilla, että on siellä.

Nuorten parissa työskentelevä ratamestari Jari Väänänen syntyi Suonenjoella 25. huhtikuuta vuonna 1987. Hän sanookin olevansa lama-ajan lapsia, mutta lamaantunut hän ei ole ollut missään vaiheessa, enemmänkin liikkeelle lähtijä ja toimeen tarttuva touhumies.

Jari on perheensä kuopus ja hänellä on kaksi vanhempaa sisarusta.Hän vietti lapsuutensa ja  aloitti koulunkäyntinsä Lempyyllä, jossa hänen vanhemmillaan oli maatila. Leikkikavereita ja myöhemmin mopokavereita riitti lähistöllä ja mummolakin oli melkein naapurissa.

“Meillä oli pieni kyläkoulu, jossa oli 38 oppilasta. Koulun pihalla leikittiin ja pelattiin ja oltiin aina ulkona kavereiden kanssa ja mopoilla ajeltiin pitkin kyliä”, kertoo Jari.

Jari sanoo olleensa aina touhukas ja liikunnallinen ja ottanut pienestä pitäen huomioon muut ihmiset, mutta pitihän sitä jotain kolttosiakin poikasena keksiä.

“Pappa oli taksiyrittäjä ja kerran kun he eivät olleet kotona, otin taksin avaimet ja käynnistin auton. Siinä olikin vaihde päällä ja etupuskuri kopsahti isoon kiveen. Olin 8-vuotias ja pappa ei sanonut juurikaan mitään, vähän jutteli kanssani ja auto vietiin riiheen ja korjattiin, vanhemmilleni asia paljastui vasta kun olin jo aikuinen”, naurahtaa Jari.

Isompaan kouluun ja ammattiin

Jari meni kuudennelle luokalle, kun Väänäsen perhe muutti Suonenjoelle kerrostaloon.

“En kokenut muutosta mitenkään hankalana, olinhan pelannut jalista ja jäkistä Suonenjoella jo pitkään ja kulkenut kamppeitteni kanssa bussilla, tuttuja kavereitakin  koulusta jo oli ennestään. Myöhemmin asuttiin maamieskoululla, siellä viihdyttiin koko perhe.”

Peruskoulun jälkeen Jari meni Suonenjoen ammattikouluun, joka silloin oli Futurian tiloissa. Hän opiskeli suurtalouskokkilinjalla kaksi vuotta, mutta ala ei kiinnostanut ja hän vaihtoi rakennuspuolelle, jossa hän viihtyi vuoden verran.

Hän oli muuttanut jo omilleen asumaan silloisen tyttöystävänsä kanssa 18-vuotiaana. Sopiva ammatti ja ura olivat hakusessa. Jari ehti olla Lapinlahdella iltapäiväkerhon ohjaajana ja Salossa Nokian tehtaalla, kunnes ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan.

“En ole oikein koskaan ollu paikallani pysyvää sorttia enkä ole jaksanut pitkään pysyä samoissa hommissa”, toteaa Jari.

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää nuoripari muutti Rautalammille ja Valtteri syntyi vuonna 2007. Jari oli Perhekoti Fannyssä töissä.

Elämänmakuista elämää

Jari lähti Jyväskylään opiskelemaan Aki Korpisen yksityiseen parturi-kampaamo kouluun ja sieltä Helsinkiin töihin Groom-parturiin, joka on miesten parturi.

“Ennen Hesan reissua, tein kolmen kuukauden reppureissumatkan Aasiaan. Reissattiin pari kuukautta kahden kaverin kanssa ja viimeisen kuukauden yksin. Kävin Vietnamissa, Indonesiassa, Laosissa ja Thaimaassa, se oli hienoa aikaa.

Puolitoista vuotta Helsingissä oli Jarin elämässä aika hurjaakin menoa.

“Leikkasin päivät miesten hiuksia ja iltaisin ja öisin olin Klubissa töissä 6. linjalla. Sen jälkeen muutin Kerkonkoskelle rauhoittumaan, vanhempani olivat ostaneet sieltä kesäpaikan. Vaikka olen elämässäni mennä koheltanut, en ole kuitenkaan hölmöillyt, vaikka rahat on välillä olleet tiukalla”, kertoo Jari.

Jari leikkasi miesten hiuksia Parturi-Kampaamo Hilkassa Suonenjoella ja teki myös kiinteistönvälityshommia.

Suonenjoki on kutsunut aina

Jari sanoo lähteneensä monta kertaa Suonenjoelta ja vannonut, ettei ikinä palaa takaisin, mutta yhtä monta kertaa hän on palannut ja nyt myös juurtunut kotikuntaansa, vakituisen työpaikkansa ja nykyisen perheensä ansiosta.

“Nykyisen kumppanini, Iida Hakkaraisen kanssa ollaan oltu yhdessä viisi vuotta, ollaan kihloissa, asutaan Iisvedellä ja meillä on kaksi yhteistä lasta, Väinö 3-vuotta ja Alma 2-vuotta. Myös Valtteri kuulu perheeseemme, vaikka hän asuukin äitinsä kanssa. Valtterin äidin kanssa on aina asiat sujuneet mutkattomasti ja siitä hänelle iso kiitos”, sanoo Jari.

“Tavattiin Iidan kanssa Iisrockissa vuonna 2013 ja aika nopeasti ruvettiin seurustelemaan vakavasti. Iida pääsi opiskelemaan Jyväskylään ja minä olin juuri saanut työpaikan ja asunnon Kuopiosta, mutta kolmen viikon seurustelun jälkeen muutettiin yhteen, toisen seura tuntui hyvälle ja asuttiin Jyväskylässä. Minä tein taas parturin töitä”, muistelee Jari.

Jari ja Iida muuttivat Jyväskylästä Iisvedelle, Iidan isovanhempien entiseen kotiin ja Iidan vanhemmat asuvat ihan naapurissa.

“Ensin vähän mietin, millaiseksi suhde anopin ja appiukon kanssa muodostuu, kun niin lähekkäin asutaan, mutta kaikki on sujunut mainiosti ja heistä on ollut lasten hoidossa myös iso apu”, kiittää Jari.

Työtä nuorten parissa

Jari sai vakituisen työpaikan Suonenjoen kaupungin koulunuorisotyössä elokuun alusta. Hän valmistui viime joulun alla  koulunkäynnin aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan ohjaajaksi.

“Opiskelin työn ohessa ja valmistuminen kesti pitkään, mutta viimeinkin sain tutkinnon suoritettua. Minua on sparrannut Ninni Miilunpohja, jonka kanssa olen tehnyt vuosien mittaan paljon töitä, olen ollut mukana leireillä ja toiminut koulunkäynnin ohjaajana. Tästä ammatista tykkään ja olen onnellinen siitä, että olen löytänyt paikkani.”

Nuoret ovat Jarin mukaan fiksua porukkaa, ovat kohteliaita ja osaavat käyttäytyä. Toiset ovat sosiaalisempia ja kohteliaampia kuin toiset, sellaista se on aina ollut.

“Perheemme työskentelee monipuolisesti lasten ja nuorten parissa. Meillä on haaveena perustaa perhekoti, jossa voisi olla monta sukupolvea. Sellaista pitää elämässä tehdä, mikä tuntuu hyvälle, vaikka se ei aina olisikaan sitä rahakkainta hommaa.”

Suonenjoki on Jarin mukaan hieno paikka asua ja harrastaa. Kaikki niin helppoa, palvelut lähellä ja perheille hyviä mahdollisuuksia touhuta kaikenlaista ja ihmiset on mukavia.

Radalle aina kun mahdollista

Jari on harrastanut frisbeegolfia kuutisen vuotta. Kun hän ensimmäisen kerran kävi heittelemässä kavereiden kanssa, hän jäi koukkuun heti.

“Monesti ollaan kavereiden kanssa mietitty, että tässä kiehtoo lajin helppous, mutta ei tämä oikeasti ole helppoa. Mutta silloin kun tarvii saada aivot narikkaan, voi lähteä heittelemään kiekkoa, joko yksin tai kavereiden kanssa, sehän on aina bonusta jos on muita mukana.”

Jari Väänänen on suonenjoen radan ratamestari ja seuran puheenjohtaja.

“Minä voisin ihan tosissaan olla täällä radalla aina.”

 

Bändileiri

Nuoret muusikonalut kokoontuivat lokakuussa Lintharjun koululla. FinEst Band Camp, virolais-suomalainen bändileiri kokosi Suonenjoelle viikonlopuksi vieraita Virosta asti.

FinEst Bändileirin projektikoordinaattori Mikko Ylönen on kotoisin kamarimusiikki kaupungista eli Kuhmosta. Hän on Sisä-Savon kansalaisopiston bändisoiton opettaja ja toimii myös Suonenjoen yhtenäiskoulun musiikinopettajan sijaisena tämän vuoden.

Bändileirille osallistui nuorta porukkaa Suonenjoelta, Kauhavalta ja Virosta Kuressaarelta, joka on pieni paikkakunta Saarenmaalla. Ylönen kertoo, että kaksikieliset ohjeet liimattiin seinille ja Virosta asti saapuneet vieraat otettiin lämpimästi vastaan.

“Olimme huhtikuussa vastaavanlaisella leirillä ja nyt on meidän vuoro isännöidä, eli kyseessä on kolmen yhteistyökumppanin projekti. Seuraava bändileiri on sitten Kauhavalla huhti-toukokuun vaiheilla”, Ylönen kertoo.

Leader-hankkeella järjestetty 10-15-vuotiaille tarkoitettu leiri järjestetään in English, englannin ollessa pääasiallinen asiointikieli, joten meno on melko kansainvälistä.

Vieraat saapuivat perjantaina ja lähtivät sunnuntaina, joten nuorten musisointia riitti lähes koko viikonlopun ajaksi.

”Päättökonsertti oli sunnuntaina ja siinä oli mukana myös, jo vuoden verran koossa ollut, suonenjokelainen 5-henkinen tyttöbändi Leviosa. Kaiken kaikkiaan mukana sunnuntain päättäjäisissä oli noin 30 leiriläistä.”

Rohkeasti mukaan vaan

Musiikki yhdistää ja yhdessä tekeminen on kivaa. Ylösen  toive onkin, että tämänkaltainen toiminta innostaisi muitakin musiikkiharrastuksen pariin.

”Toivon, että bändileiri rohkaisisi nuorisoa osallistumaan ja toteamaan, että eihän tämä nyt niin vaikeaa olekaan. Ideana on innostaa ja rohkaista musiikin harrastamiseen. Itse pidän bändikerhoa ylä-asteella, joten bändikerho toimintaa yhtenäiskoululla on, jos halukkuutta käydä vaikka tutustumassa soittohommaan löytyy. Bändisoitto kuuluu meillä ihan opetussuunnitelmaankin”.

Sisä-Savon kansalaisopisto järjestää syksyn ja talven aikana useita kursseja.

”On hyvä asia, että kansalaisopisto järjestää esimerkiksi musiikinopetusta siitä kiinnostuneille”, Ylönen toteaa. ”On todella hauska nähdä, että Suonenjoella sosiaalinen harrastaminen on edelleen läsnä.”

Musiikkiluokka muuntautuu konserttisaliksi

Musiikkiluokassa pääsee seuraamaan harjoittelun hedelmiä musikaalin muodossa.

Esimerkiksi shufflen, swingin ja 12 tahdin saloihin Amerikan tyyliin soittava Blues and Roots – bändi pääsee treenaamaan hyvissä, 2015 kunnostetuissa tiloissa koululla musiikkiluokassa K350.

Musiikkiluokassa kuullaan myös Salla Silmukan ”Viimeiset” – romaaniin perustuva musikaalisovitus, joka on noin 45 minuutin pituinen musikaali ja se vedetään Suonenjoen lukion ja kansalaisopiston yhteistyönä.

Musikaalin ohjaa Annukka Nurmi, Ylösen ohjatessa musiikkipuolen, Sari Karttunen, koulun omaa väkeä, vastaa lavastuksesta.

“Silmukka itse tulee kirjailijavierailulle tänne Suonenjoelle tuossa marras-joulukuun vaihteessa, joten sen yhteydessä me sitten esitetään tätä musikaalia myös”, Mikko tarkentaa.

 

Yhtenäiskoulu on hyvinvoiva koulu

Lapset ja nuoret ovat rehtori Atso Vilokkisen sydäntä lähellä.

Suonenjoen yhtenäiskoulussa on lähes 450 oppilasta ja henkilöstöä noin 60, joista opettajia 40 ja ohjaajia 15.

“Koulumme on kokonaisuuten hyvinvoiva, vaikkakin koulumme on näillä selkosilla aika iso yksikkö, sellaisena haluamme sen myös säilyttää ja sen eteen tehdään töitä”, sanoo rehtori Atso Vilokkinen.

Vilokkisella on koulumaailmasta kolmenkymmenen vuoden kokemus. Hän tuli Suonenjoelle luokanopettajaksi vuonna 1993. Hän alkoi hoitaa Kaatron ala-asteen rehtorin tehtäviä vuonna 1997, jolloin yläkoulu vielä hallinnoi ala-astetta. Vuodesta 1999 hän on toiminut Kaatron koulun rehtorina ja vuodesta 2013 yhtenäiskoulun rehtorina.

“Olen sellainen kiertolainen. Synnyin Varkaudessa, lapsuuteni ja nuoruuteni elin Lieksassa ja Juukassa, opiskelin sitten Helsingissä ja aloitin opettajan urani Riihimäellä, josta vaimoni ja kolmen lapsemme kanssa muutimme Suonenjoelle.

Suonenjoki on lapsiperheiden paikka

“Suonenjoki on hyvä paikka asua, täällä on tosi hyvä palveluntarjonta ja Kuopion iso kasvukeskus on lähellä. Meillä käy Kuopiosta paljon opettajia töissä ja kahvipöytäkeskusteluissa pidetäänkin esillä, että Suonenjoelle kannattaa muuttaa”, kertoo Vilokkinen, “koulussamme on mukava tehdä töitä, työ on monipuolista ja viihdyn täällä erinomaisesti, tosin eläkeikäkin jo häämöttää.”

Vilokkisen perheen kolme lasta ovat jo maailmalla. Vanhin tytär on Oulussa ja kaksostyttäret Helsingissä.

“Voisin kuvitella, että he jossakin tilanteessa voisivat harkita jopa tänne muuttoa, jos vain alan töitä on tarjolla.”

Välillä onnistumme välillä emme

Atso Vilokkinen pitää kodin ja koulun välistä yhteistyötä äärettömän tärkeänä.

“Yhteydenpidon pitää olla asiallista ja  sujuvaa molempiin suuntiin. Alakoulun opettajilla on omat puhelimet, yläkoulussa ei vielä. Vilma on tärkeä yhteydenpitoväline, mutta välillä kasvokkain kohtaaminen on tärkeää. Lyhyt viesti voi antaa joskus väärän viestin.”

Opettajien työmäärä on lisääntynyt ja heillä on entistä enemmän myös oppilashuollon töitä.

“Lähtökohtana on kuitenkin se, että vanhempien pitää olla tietoisia siitä, miten oppilaalla koulussa menee. Koulun rooli on vuosikymmenten saatossa muuttunut paljon. Kuitenkin suurimmalla osalla koululaisista on asiat hyvin, he ovat iloisia ja reippaita oppilaita ja useimmiten vanhempien kanssa asiat sujuvat hienosti.”

Rehtorin mukaan yhtenäiskoulussa panostetaankin hyvän luokkahengen luomiseen ja ryhmätyötaitojen harjoittamiseen.

“Lapset ovat lapsia, Sinkkosen mukaan keskentekosia”, tuumii rehtori, “pyrkimys on hyvään lopputulokseen, mutta aina emme onnistu. Esimerkiksi kymmenen prosenttia koululaisista kertoo joskus kokeneensa kiusaamista. Kiusaamiseen puutumme aina, sen suhteen meillä on täysin nollatoleranssi, ei voi olla muuta toimintatapaa. Kaikki esille tulevat asiat käsitellään.”

Kun suurinpiirtein kaikki seutukunnan nuoret ovat päivittäin samoissa tiloissa, paljon porukkaa koolla, niin asioita sattuu ja tapahtuu.

“Opettajamme ovat osaavia ammattilaisia. Yläkoululaisten murkkuikä meidän pitää osata ottaa huomioon ja kuunnella myös heitä. Myös koko yhteiskunnassa meidän pitäisi osata omien tunteiden hallintaa ja osata arvostaa ja kunnioittaa työkavereita ja muita ihmisiä, ei se aikuisillakaan aina yhteistyö ongelmitta suju, mutta aina on mahdollista hoitaa ja korjata asiat.”

 

Nuori paluumuuttaja

Olli Kortelaiselle jääkiekko oli iso syy muuttaa Kuopioon ja yhtä iso syy palata Suonenjoelle takaisin.

Suonenjoen Kiekkokarhut ry:n, SuKiKan, junioripäällikkö Olli Kortelainen tekee työtä sydämellään. 25-vuotias valmentaja, nauttii työstään ja tähtää korkealle.

“Pari vuotta sitten lopetin pelaamisen ja ryhdyin valmentajaksi. Vastaan tällä hetkellä ysiluokkalaisten ja lukiolaisten aamujääharjoittelusta ja SuKiKan Leijona-Kiekkokoulun toiminnasta, jossa meillä on mukana 3-8 vuotiaita tyttöjä ja poikia. Olen myös C-junioreiden vastuuvalmentaja ja toimin SuKiKan junioripäällikkönä. Jääkiekko vie siis kaiken heltiävän ajan”, sanoo Kortelainen.

Kiekkokoulu alkoi lokakuun alussa ja päättyy maaliskuun lopussa. Harjoitusvuoro on tiistaisin ja mukana on tällä hetkellä kolmisenkymmentä lasta.

“Mukana on eri ikäisiä ja eritasoisia lapsia. Kiekkokoulussa opetellaan luistelua ja kiekonkäsittelyä erilaisten pelien ja leikkien kautta. Kiekkokoulu on paljon muutakin kuin jääkiekon pelaamista, siinä lähdetään lasten näkökulmasta erilaisia pelejä pelaten ja leikkien. Lapset jaetaan harjoituksissa pienempiin ryhmiin, jotta jokainen lapsi tulisi huomioitua ja oppiminen olisi helpompaa.”

Kortelainen valmentaa kannustamalla ja rohkaisemalla

“Lasten kanssa toimiessa täytyy olla innostava. Jäällä täytyy myös itse leikkiä ja pelata niin että hiki tulee. Kun puhutaan vanhemmista junioreista, olen varmasti vaativa valmentaja, mutta samalla myös reilu kaikille. Silloin kun harjoitellaan niin keskitytään täysillä siihen mitä tehdään.”

Toiminta tarjoaa harrastusmahdollisuuden monille innokkaille ja  etenemismahdollisuuksia myös niille, jotka haluavat päästä pidemmälle.

”Onhan Suonenjoelta lähtenyt myös laadukkaita pelaajia maailmalle ja kotimaisiin huippusarjoihin; Iiro Pakarinen, Aatu Hämäläinen, Aleksi Hämäläinen ja Tatu Kokkola”, muistuttaa Kortelainen.

Olli Kortelaisen oli hyvä ja helppo palata Suonenjoelle, jossa hän kasvoi, kävi koulunsa ja vietti aikaansa nuorisotiloissa.

“Tämä on lapsille ja nuorille hyvä ja turvallinen paikka kasvaa, ei liian pieni, eikä liian iso. Kaikki palvelut löytyy ja jos keskustan tuntumassa asuu, ei lapsia tarvitse kuskailla harrastusten pariin, kaikki on lähellä.”

Olli Kortelainen tekee jääkiekon ohessa opettajan sijaisuuksia ja koulunkäynnin ohjaajan sijaisuuksia.

“Haluan vielä kouluttautua liikunnan alalle, jotain on jo viritteillä, ehkä vielä enemmän keskityn jääkiekkoon, siinä haluan edetä.”

 

Mielekkyyttä nuorille

Suonenjoen Tilanuorilla on vetäjinä mahtava tiimi. Nuorisotiloissa pyörii arki-iltaisin jopa 40 nuorta.

Vapaa-ajan ohjaaja Ninni Miilunpohja on suonenjokelaisista nuorista ja nuorten kanssa touhuavasta tiimistään aidosti ylpeä. Nuorisotilat ovat yhtenäiskoulun kanssa samassa rakennuksessa ja yhteistyö koulun kanssa on sujuvaa ja mutkatonta. Tiloissa toimii myös iltapäiväkerho.

“Tää meidän timanttinen tiimi on niin mahtava, kaikki on erilaisia yksilöitä, mutta kaikki toimii hienosti”, hehkuttaa Ninni.

Ninni on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Oulun alapuolelta. Hän haki vapaana olevaa nuoriso-ohjaajan paikkaa Suonenjoelta vuonna 2001. Hän oli kaupungin ainoa nuoriso-ohjaaja tuohon aikaan.

Nyt etsivä nuorisotyössä on kokokaikaisesti palkattu henkilö Nina Karvonen. Iltapäiväkerho ohjaajana ja nuoriso-ohjaajana toimii Tarja Eskelinen ja Stiina Åkerlund.

Jopo-ohjaajana toimii nuoriso-ohjaaja Piia Pääkkö. Jopo eli joustava perusopetusluokka on 10 oppilaan pienryhmä,  jonne hakevat oppilaat, joilla on erilaisia hankaluuksia opiskelussa, ei niinkään oppimisvaikeuksia. Siellä saadaan opetussuunnitelman mukaista opetusta, mutta monin eri tavoin. Esimerkiksi TET-jaksoja on enemmän kuin muilla.

Talossa on myös kolme liikunnan ohjaajaa ja yksi erityisliikunnan ohjaaja. Liikunnanohjaajat vastaavat koululaisuinnin opetuksesta, yleisöuinnin valvonnasta sekä liikuntaryhmien ohjaamisesta..

“Tämä nelikko kuuluu myös samaan tykkitiimiin ja homma toimii”, kiittää Ninni.

Nuoria ei jätetä

“Se tuntuu mukavalta, kun vanhat tilajermut käy moikkaamassa. He ovat jo kasvaneet ulos tilanuorista ja hakeutunueet muualle opiskelemaan”, kertoo Ninni.

Kaikille peruskoulunsa päättäneille ei ole itsestään selvää mihin lähteä opiskelemaan tai miten elämä eteenpäin järjestyy.

“Jollekin voi olla iso juttu yksinään bussilla kulkeminen, lähteminen ei ole kaikille helppoa, kun lähiverkosto leviää. Me tehdään tiiviisti koulun kanssa töitä, ettei kukaan putoaisi joukosta, me vaikka lähdetään viemään kaveri kouluun.”

Ninnin mukaan jokaisen pitää sössiä välillä ja oppirahat maksaa, mutta siihen ei saa jäädä, epäonnistumisten kautta voittoon.

“Murkkuikäisellä voi muutenkin olla sielu ihan tarpeeksi sekaisin ja sitten pitäisi osata olla hyvin asiansa hoitava nuori, ei se kaikilta onnistu.”

Tykkitiimi puskee nuoria erilaisin tukitoimin eteenpäin, toki suurin osa menee valtavirran mukana ilman tukia ja apuja, mutta ne, jotka meinaa tippua, pitää saada riittävän ajoissa kiinni ketään ei kuitenkaan jätetä yksinään. Miilunpohjan mukaan hyviä tuloksia on tukitoimilla saatu aikaan.

Vapaa-ajan ohjaajan peukalon alla on muutkin liikuntapalvelut, myös muille kuin nuorille. Suunnitelmissa on kaksivuotinen hanke liikuntaneuvontaan, jonka keskiössä ovat työikäiset,  liikuntaa harrastamattomat ihmiset. Hankkeen kautta on mahdollista saada yksilöllistä ohjausta.

“Naapurikuntien kanssakin olisi mukava tiivistää yhteistyötä. Nuorisotyössä tuloksia on vaikea mitata, tulokset näkyvät viiveellä vasta aikojen päästä”, toteaa Ninni Miilunpohja, mutta ihana on tehdä tätä työtä ja yhtäkään en tiimistäni vaihtaisi pois.

 

Matkan varrelta – taidetta legopalikoilla

Mikael Falin

1.11. – 30.11.2018

Avajaiset 2.11. klo 18

”Me kaikki olemme matkalla jonnekin, junat, laivat ja metsäkoneet, mutta ennen kaikkea minä olen jatkuvasti matkalla.”

Tämä lyhyesti kiteyttää järjestämäni näyttelyn sisällön – toteuttamistavakseni olen valinnut varmaankin kaikille tutut legopalikat. Korostan, että Lego yrityksenä ei ole koskaan sponsoroinut minua, enkä koskaan aio sen antaa tapahtuakaan. Palikat ovat vain työväline visioni toteuttamisessa.

Näyttelyssä esittelen erilaisia rakennustekniikoitani – yhdessäkään teoksessa palikoita ei ole hiottu, kitattu tai maalattu. Pienistä irto-osista rakentuu kokonaisuus. Esimerkiksi noin viisi senttimetriä leveässä kaasugrillissä, joka on vain yksi pieni elementti Tää on se maa-teoksessa, on yli viisikymmentä osaa.

Lähes metrin mittainen Sampo-laiva, metsäkoneita, motoroituja junia Suonenjoen asemallakin nähtävästä kalustosta, työkoneita, pieniä aluksia ja autoja… näitä olen näyttelyyni rakentanut.

Ja erittäin inspiroitunut olen teoksestani ”Tää on se maa” – siihen on koottu elämää vapaa-ajan mökkeilystä metsä-Suomen elinkeinon harjoittamiseen. Osa meistä nauttii järvimaisemasta lomaillen, joillekin taas miljöö on osa työtä: esimerkkinä työntöproomu, joka kuljettaa alkutuotannon työpanoksia jatkojalostukseen.

 

Marja Tervosen Syysnäyttely

Marja Tervosen taidetta on esillä Galleria Lumpeessa 2. marraskuuta saakka.

Marja Tervonen syntyi Pulkkilassa vuonna 1939. Varsinaisen kuvataideharrastuksen hän aloitti Pieksämäellä 70-luvun alussa Allan Kuntsin opastuksella. Suonenjoelle Tervonen muutti vuonna 1973.

“Lapsuuteni ja nuoruuteni olen asunut Lapinlahdella, jossa vanhemmillani oli maatila. Siellä riitti tekemistä myös lapsille, se oli myös virikkeellinen ympäristö puuhailla ”omiaan”. Tykkäsin kuljeskella jo silloin metsässä, piirtämisestä pidin myös. Kirjoittelin kirjeitä mummolleni ja tädilleni, kuvitin kirjeet omilla piirroksillani.”

Marja Tervonen on ollut Suonenjoen Taideseuran jäsen vuodesta 1980 ja osallistunut seuran vuosi- ja kesänäyttelyihin. Suonenjoen Taideseura on valinnut hänet vuoden taiteilijaksi vuonna 2003.