Suonenjoki hyvä paikka yrittää ja elää

Nuorempana ihmettelin sitä, miten hyvä ja erikoinen muisti minulla oli erilaisten tapahtumien suhteen, sillä mitä kauemmin tapahtumasta oli kulunut, niin sitä selvemmin minä sen muistin. Viime vuosina olen  huomannut, että muisti on alkanut sassaroimaan ja niinpä olen, kun vielä jotain sentään mielestäni muistan, kirjoitellut vuosien ajan varsinkin blogilleni tarinoita ja katkelmia sekä hajamietteitä Suonenjoelta ja yleisemminkin Sisä-Savosta. Viimeaikaisten maailmanhistoriallisten tapahtumien suunnattomassa vyöryssä olen joutunut tosin tekemään eräitä korjauksia, lisäyksiä ja täsmennyksiä  vanhoihin juttuihini.

Kirja nimeltään, Suonenjoki hyvä paikka yrittää elää – Juttuja Sisä-Savosta, on juuri tullut painosta ja on nyt minulta tilattavissa. Kirja sisältää paljon lyhyitä tarinoita Sisä-Savosta ja sen historiasta. Historialliset kertomukset ovat täysin epävirallisia, mutta kuitenkin sangen luotettavia. Tosin satunnaisen lukijan on syytä  muistaa, että monta kertaa hyvä tarina saattaa olla ikävällä tavalla ristiriidassa todellisuuden kanssa, joten eräiden juttujen osalta vastuu jää pitkälti lukijalle.

Koska pienpainatustoimintaharrastus on kallista eikä suinkaan ns. yksilehmäisen harrastus, on tämä  356 -sivuinen, pienipränttinen, noin 300 lyhyttä tarinaa ja muutaman kuvankin sisältävä kirja kallis, eli  se maksaa 25 euroa ja lisäksi mahdolliset postikulut, jotka lienevät normaalisti noin 7 euroa. Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään  tarvittaessa halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmaiseksikin.

Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis(at)koivistoinen.net  tai puhelimitse numerosta 0505439647. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä  minä itse ainakin sen säälistä ostaisin. Sekin vika teoksessa on, että  siinä on myös samoja juttuja Kärkkäälän kylästä, jotka olivat jo kaksi vuotta sitten ilmestyneessä kirjassa Kärkkäälää ja kärkkääläläisiä, mutta perustelen asiaa sillä, että edellinen kirja on myyty loppuun. Suonenjoki hyvä paikka yrittää elää – Juttuja Sisä-Savosta saattaisi  olla hyvä joululahja ihmiselle, jolla on jo melkein kaikkea; tätä hänellä ei todennäköisesti ole. Teos on sen ainakin sen kirjoittajan mielestä jonkin verran hauskempi kuin Volter Kilven Alastalon salissa, jota yleisesti pidetään Suomen parhaana kirjana.

 

Kaveria ei jätetä eikä myöskään hampaita

Juttelin kerran Aarne Jalkasen kanssa puhelimessa hänen serkustaan Kalle Jalkasesta. Aarne vahvisti sen Jussi Kirjavaisen 40-luvun hiihtohistoria kirjasta löytyvän tiedon, jonka mukaan Kalle olisi  aavistanut sodan alla kohtalonsa ja pyytänyt erästä hiihtäjäkaveriaan huolehtimaan vaimostaan, jos jotakin sattuisi.

Näin kuulemma tapahtuikin. Kaverille annetut lupaukset nimittäin pidetään ja niinpä Sinkko-niminen kilpahiihtäjä vei Kallen lesken myöhemmin vihille. Liekö ollut Taavi Sinkko, ainakin sen niminen  30-luvun hiihtäjä löytyy internetistä.

Kuten kaikki suomalaiset, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät, kuten Wikipediakin kertoo, että Kalle Jalkanen (10.5.1907 Suonenjoki – 5.9.1941 Kirjasalo) oli suomalainen kilpahiihtäjä ja olympiavoittaja. Jalkasen suoritus vuoden 1936 talviolympialaisten 1936 viestinhiihdon ankkuriosuudella on jäänyt suomalaiseen urheiluhistoriaan.

Viimeisessä vaihdossa matkaan lähtiessään Jalkanen oli jäljessä Norjan Bjarne Ivarsenia minuutin ja 23 sekuntia. Kun osuutta oli hiihdetty puolet Jalkanen oli ottanut Ivarsenin jo kiinni. Eräässä alamäessä Jalkanen kuitenkin sylkäisi ja samalla hänen tekohampaansa lensivät hankeen. Hän palasi hakemaan ne ja norjalainen pääsi uudelleen johtoon. Puoli kilometriä ennen maalia Jalkanen saavutti Ivarsenin ja voitti lopulta kuudella sekunnilla.

Radio oli 1930-luvulla vielä harvinainen kapistus ja isä-vainaani kertoi, että hän oli poikasena hiihtänyt 15 kilometrin päähän Iisveden työväentalolle kuuntelemaan Garmischin viestin radioselostusta. Työväentalon sali oli ollut tupaten täynnä väkeä, mutta niin hiljaa ihmiset olivat selostusta seuranneet, että silmäneulankin putoamisen heinäsuopaan olisi voinut kuulla.

Seuratasolla Jalkanen edusti Iisveden Kiriä, Helsingin Hiihtäjiä ja Lappeenrannan Urheilu-Miehiä. Hänen parhaita urheilusaavutuksiaan olivat olympiakulta Garmisch-Partenkirchen 1936 (hiihto, 4 × 10 km viesti), Lahti (50 km) MM-hopeaa (18 km ja viesti), MM-pronssi 1938 (18 km).

Kalle Jalkanen kaatui rintamalla jatkosodassa kävellessään miinakenttään Kirjasalossa ja kahden miinan räjähdys surmasi heti. Hänet on haudattu Lappeenrannan sankarihautaan ja aionpa käydä joskus varmistamassa, että hautakiveen on kiinnitetty olympiarenkaat. Sillä tavalla maassamme on tapana muistaa entisiä olympiavoittajia.