Taiteellinen oman tien kulkija

Katja Vikla on nainen, joka kulkee omia polkujaan. Hän rakastaa tanssia, luonnossa kulkemista ja käsillä tekemistä. Ne ovat parhaita keinoja purkaa stressiä.

“Tanssi on ollut minulle keino purkaa tunteitani ja nollata tilanne hankalissakin elämän tilanteissa. Pikkutyttönä harrastin balettia ja aktiivisten liikunnan opettajien ansiosta teimme tyttöporukalla tanssiesityksiä, myöhemmin innostuin kilpatanssista. Olen aina ollut liikunnallinen”, kertoo Katja Vikla.”

Katja työskentelee Vanhamäen tapahtumakoordinaattorina. Hänellä on myös graafiseen suunnitteluun keskittyvä toiminimi ViklaDesign sekä aputoiminimi Kuntokoulu Rumba, jonka puitteissa hän vetää paritanssi- ja lattarikursseja sunnuntaisin Suonenjoella ja LatinoHIIT-ryhmää Kuopiossa.

Isän tyttö

Katja on syntynyt Jyväskylässä. Hänen äitinsä Aune on kotoisin Suonenjoen Tyyrinmäeltä; isä Kalevi on lähtöisin Laatokan karjalasta. Katja syntyi vuonna 1974 ja oli parivuotias, kun perhe muutti äidin äidin kuoltua ensin vuodeksi mummolaan Tyyrimäelle ja sitten Rautalammille.

“Isä kuoli 16 vuotta sitten; jos hän eläisi, ikää olisi jo 96 vuotta. Äiti on vielä ikäisekseen hyvässä kunnossa, hän on 83-vuotias savolainen, sitkeä täti. Vielä tässä viime viikolla äidin kanssa halkoja hakattiin”, kertoo Katja.

Isä oli sodat käynyt mies, hän taisteli kaikissa kolmessa sodassa, mutta ei niistä Katjan mukaan kovin paljoa puhellut. 

“Joskus isä päivitteli niitä oloja, miten joutuivat asumaan maan alla ja joka paikkaa kutitti ja miten hän oli korsussa soitellut mandolinia. Isä oli myöskin nuorena kova tanssimaan ja oli ennen sotia harrastanut teatteriakin.”

Katja sanoo perineensä isältään rytmin, innostuksen tanssimiseen ja uteliaisuuden kokeilla asioita.

“Isä minulle humpankin on opettanut. Olin isän tyttö, varmaan olen luonteeltanikin isän tyylinen. Hän innostui joskus lausumaan runoja. Isä oli kannustava, hän ei moittinut koskaan.”

“Isä kuoli sairaalassa. Muistan sen kuolinhetken, kun hänen kasvoilleen tuli utelias ilme, hän näki jotain hirmu kiinnostavaa silloinkin.”

Touhukas ja liikunnallinen

Rautalammilla Viklat asuivat ortodoksikirkon pihapiirissä. Puutyön opettajana aiemmin toiminut Kalevi työskenteli ortodoksisen seurakunnan palveluksessa talonmiehenä, suntiona ja kirkon esittelijänä. Aune-äiti on koulutukseltaan kotiteollisuusopettaja. Hän teki opettajan sijaisuuksia, toimi kodinhoitajana ja myöhemmin kehitysvammaisten päivätyönohjaajana. Katjalla on myös kaksi veljeä; Porvoossa asuva sähköalan yrittäjä Jyrki ja leppävirralla asuva Markku, joka on isännöitsijänä Kuopion Talokeskus Oy:ssä. 

Katja kävi peruskoulun Rautalammilla. Hän osallistui mielellään näytelmä- ja liikuntakerhoihin, harrasti yleisurheilua ja lentopalloa ja oli mukana partiotoiminnassa.

“Tykkäsin myös taiteilla. Kerran onnisti osuuspankkien järjestämässä koulujen piirustuskilpailussa ja pääsin lentokoneella Helsinkiin, missä Kylli-täti jakoi palkinnot.

Murrosiän kynnyksellä nuoren neitokaisen ruutuvihkot täyttyivät runoista.

“Tanssit, helmassasi auringonpaiste,
sylissäsi tumma yö.
Naurat, poskillasi kyyneleet,
silmissäsi siniset tähdet.
Sitten nukahdat jalat kippurassa,
nyyhkien hiljaa kaipuuta.
Muisto,
sinä se olit.”

Katja Vikla 12 v.

Ensimmäinen lukiovuoden Katja asui Kuoiossa ja kävi ilmaisupainotteista lukiota.

Toiselle luokalle hän kuitenkin palasi Rautalammille ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1993. Hänellä oli todistuksessa oli kympit äidinkielestä, psykologiasta ja muutamasta muusta, mutta englannissa hän sanoo olleensa täysin surkea.

“Eihän se aika kaikkeen riittänyt. Jos olisin taitanut englantia, olisin varmaan muuttanut tällä luonteellani ulkomaille jo nuorena”, hymähtää Katja.

Tanssi vei mukanaan

Lukion jälkeen Katja päätyi Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemiaan. Ammattikorkeakoulun muotoilija-tutkinnon suoritettuaan hän on käynyt vuoden kestävän tiedottajakoulutuksen sekä yrityskuvajohtamisen opintoja, taidealan projektien hallinta -kurssin, sekä yrittäjävalmennuksen.

Katja asui seitsemän vuotta Kuopiossa, jossa oli hyvä myös harrastaa.

“Käytiin Lyytisen Jallun kanssa ensin kaikki mahdolliset lavatanssikurssit. Kesällä, kun ei oltu veneilemässä tai töissä, kierrettiin tanssilavoja; sitten innostuttiin kilpatanssista. Tanssittiin kuutena iltana viikossa 4-5 tuntia kerrallaan. Aluksi tanssittiin kaikkia kymmentä tanssia, sitten pelkkiä lattareita. Vähän harrastuksen vuoksi muutimme sitten Tampereelle, jossa kuitenkin asuin vain vajaan vuoden.” 

Elämä oli työntäyteistä

“Kesätöissä olen ollut 13-vuotiaasta lähtien mansikkapellolla ja talonmiehen sijaisena. Rautalammin Essolla puursin lukioaikaan sitten viikonloput ja loma-ajat, välillä kaupan kassana.18-vuotiaana aloitin Tupperware-esittelijänä ja opiskeluaikana tein myös puhelinmyyntitöitä. Myöhemmin toimin  Rautalammin-Vesannon luontomatkailuhankkeen hankevetäjänä sekä Arttelissa markkinointisuunnittelijana ja Suonenjoen kaupungilla kulttuuriohjaajana.

”Rakastuin mansikkaisäntään ja kymmenen vuotta paiskittiin pitkää päivää mansikkatilalla. Mansikkahommissa vierähti molemmilta usein aamuviidestä iltayhdeksään. Siinä rytäkässä syntyi Taneli vuonna 2004. Sitten rakennettiin talo Opettajanpolulle, jonka minä sain suunnitella sentilleen ja talonrakentajaksi aikanaan valmistunut Jouni sitten isänsä kanssa rakensi sen rivakalla aikataululla. Elämä suunniteltiin mansikkatöiden mukaan, myös häät ja poikien syntymät. 

Odotettiin Onni-poikaa kesällä 2007. Jotain oli tapahtunut, sillä Jounin käyttäytyminen oli muuttunut. Hän oli kuin eri ihminen, äyski, komenteli ja stressasi. Lopulta kesällä 2008 oudolle käytökselle löytyi selitys. Jounin oikeasta ohimolohkosta löytyi nyrkin kokoinen kasvain. Tajusin, että kaikki meni uusiksi nyt.”

Jouni ja Katja olivat ostaneet tontin Ylläkseltä ja Jouni päätti aloittaa parimökin rakentamisen, vaikka sairaus elämää varjostikin. Takaisku tuli kuitenkin kesken rakennusurakan; laajentunut kasvain vaati uuden leikkauksen.

 “Oli se tiukkaa aikaa. Kolmen vuoden päästä ensimmäisestä leikkauksesta olin ihan loppu, kertakaikkiaan ihan loppu”, muistelee Katja, ”tapahtumat vyöryivät eteen toinen toisensa perään. Poikien takia on selviydyttävä. Omaa sisustani kuunnellen olen ratkaisujani tehnyt -enkä ole tarvinnut valintojani katua.”

Itsellistä elämää

Katjan ja Jounin avioliitto päättyi eroon, ja Jouni kuoli vuonna 2013 vajaa viisi vuotta sairauden toteamisen jälkeen. Pojat olivat tuolloin 5- ja 8-vuotiaat. 

Katja asuu poikien kanssa  Iisvedellä. Vuonna 1948 päiväkodiksi rakennetun talon hirsiseinät Katja on hionut puhtaiksi ja ulkovuoraus on saatu viimein tehtyä. Katjan piirtämä takka lämmittää olohuoneessa ja itse tehdyt rappuset kestävät loikata sisään.

“Tässä riittää hommia loppuelämäksi. Pihassa saa puuhastella; tykkään tehdä käsilläni kaikenmoista. Mutta onhan tässä apuakin tarvittu. Vielä meinaa yöunet välillä hävitä. Ajateltavaa on.”

Elämä on asettunut raiteilleen ja 45-vuotias Katja sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä juuri nyt.

“Mieletön rikkaus ovat tietysti nämä kaksi hienoa poikaa. Päivissä riittää ohjelmaa. Poikien harrastusten ja kavereiden kautta olen oppinut myös paljon elämästä.”

Yrittäjänä samalla alalla jo 50 vuotta

Viihde-elektroniikka Eero Sivonen Ky palvelee aivan kaupungin keskustassa. Eero tuntee sähköiset vempaimet, hän on ollut alalla 55 vuotta.

Eero Sivonen on Pörölänmäen poikia. Hän syntyi Suonenjoen Kutumäellä, Pekkalan kylässä vuonna 1945. Vuosia tuli toukokuussa täyteen 74. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä ja kotitilalla kasvatettiin lypsykarjaa.

“Meitä on neljä poikaa ja jokkaisella yks sisko”, venkuilee Eero, “nuorimman veljemme 50-vuotissyntymäpäivillä myö näin ainut siskomme esiteltiin.”

Eero kävi kansakoulun Pörölänmäen koulussa, missä oli tuolloin vielä 50 oppilasta, Eeron luokallakin 10 oppilasta. Kansalaiskoulun hän kävi Suonenjoella, siinä koulurakennuksessa keskustassa, joka purettiin pois. Eero opiskeli sähköasentajaksi vuoden kestävällä kurssilla, jotka pidettiin Rajalanniemen koululla, missä koulutettiin myös puuseppiä.

Suonenjoen Valoapu tarjosi vuodesta nuorelle miehelle ensimmäisen työpaikan vuonna 1964 ja Eero oli siellä töissä lokakuulle 1969 saakka.

Tutka-asentaja aliupseeri

Varsinaisen oppinsa ja ammattitaitonsa Eero Sivonen sai armeijassa, puolustuslaitoksen sähköteknillisessä koulussa vuosina 1967-68 Riihimäellä. Siellä palveltiin laivastossa, ilmavoimissa, rannikkotykistössä ja ilmatorjuntatykistössä. Sivonen kuului laivastoon, koulutushaarana menrenkulkututkat. Varsinaista aseen käsittelyä ja ampumakoulutusta oli varsin vähän.

“Vuonna 1968 ostin Suonenjoen Radio- ja TV-huollolta mittalaitteet, kaluston ja varaosat ja velipojan kanssa perustettiin vuonna 1969 Viihde-Elektroniikka ja TV-mekaanikot E & M Sivonen”, kertoo Eero, “silloin yritys perustettiin tekemällä elinkeinoilmoitus nimismiehelle.”

Veljekset aloittivat radioiden ja televisioiden huoltotoiminnan osuuspankin omistamassa talossa Pihlajakadulla, jossa sitä ennen oli toiminut Arannon valokuvaamo.

Sivosen mukaan mustavalkea televisio maksoi hyvinkin parin kuukauden palkan verran, se kannatti korjata. 

“Joka televisiohan se siihen aikaan oli keskimäärin kerran vuodessa rikki, ne olivat mustavalkeita putkikoneita, sittenhän siinä ruvettiin pikkuhiljaa myös myymään erilaisia kodinkoneita”, muistelee Eero.

Vaimo löytyi Päivärinteen tansseista

Eero ja Leena tapasivat tanssireissulla. Pariskunta vihittiin Suonenjoen kirkossa ja häitä vietettiin seurakuntatalolla.

Erkki Junkkarinen oli häissä laulamassa ja Unto Lehtonen soittamassa. Anoppini oli omaa sukuaan Hynninen ja  Junkkarinen oli anopin siskon poika. Samaan sukuun kuuluu myös toinen taiteilija, Jorma Hynninen”, kertoo Eero.

Sivoset rakensivat omakotitalon Laiduntielle, mutta sieltä he muuttivat Leenan kotitilalle Virmaanrannalle, Käpysalon kylälle.

“Vaimon veli kuoli jäätyään traktorin alle. Vaimoni oli käynyt karjakkokoulun 60-luvulla  ja sinne heidän kotitilalleen siirryttiin lehmiä hoitamaan.”

Työt lypsykarjatilalla jatkuvat

Eero Sivonen jäi leskeksi viisi vuotta sitten. Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja pojan perhe jatkaa työtä. Eero asuu entistä kotitaloa ja pojan perheellä on talo vieressä. Perheeseen kuuluu myös kaksi poikaa.

Tilalla on karjaa yli sata päätä, joista yli 60 lypsävää ja loput nuorta karjaa kasvamassa.

“Minun tehtäväni on lähinnä vilkuilla kameraa, milloin lehmät poikivat ja ilmoittaa siitä sitten Ossille puhelimitse”, toteaa Eero.

Yrittäjyys on elämäntapa

“En oikeastaan muuta voisi kuvitella, yrittäjänä parasta on oma vapaus, vaikkakin aina sitä vaan oottaa sitä parempaa päivää”, yrittäjä naurahtaa. 

Nykyisellä nimellään yritys on jatkanut vuodesta 2006. Edelleen Sivosella korjataan laitteet kuntoon.

“Korjaamme koneita,  antenneja ja teemme myös satelliittiantennihommia, niissä tekniikka toimii mikroaaltotaajuudella”, kertoo Sivonen.

Keskuskatu 4:ssä sijaitsevan liiketalon rakensivat 80-luvulla Eero Sivonen yhdessä neljän muun yrittäjän; Martti Vuoriaisen, Pentti Huttusen, Kalevi Lankisen ja Taisto Hämäläisen kanssa ilman rakennusliikettä.

“Ostettiin kaupungilta tontti, Siikavirran Esko oli silloin kaupunginjohtajana. Että saatiin rakennusluvat, piti saada vielä Juhalatalo Oy:n tontin siivu ostettua. Kaupat tehtiin Kesti Keisarin yläkerrassa”, muistelee Eero.

Vaikka rakennushankkeessa oli välillä mutkia matkassa, hanke eteni ja Ylösen Pekan insinööritoimisto piirsi kuvat, joilla lupa heltisi.

“Kun päästiin rakentamaan, palkattiin rakennusmiehet töihin ja Salon Juhani rakennusmestariksi ja Monivuokraamosta hankittiin työkalut”, kertoo Eero.

Sivosella on myytävät tuotteet katutasossa ja kellarissa varsinainen työtila, jossa aika usein aamukahveilla istuu eräkavereita. Marraskuun 1. päivänä yritys täyttää 50 vuotta. Silloin saattaa olla kahviakin tarjolla.

Aika ei käy pitkäksi

Eero Sivonen on ollut pitkään mukana Suonenjoen Yrittäjien hallituksessa. Vuoden yrittäjäksi hänet valittiin vuonna 1995. Suomen Yrittäjien timanttiristi hänelle luovutettiin vuonna 2010 40 vuoden yrittäjyydestä. Hän on toiminut myös Kodintekniikkaliiton Pohjois-Savon puheenjohtajana sekä myös kaupungin luottamustoimissa. Sivonen toimi vuoden 2011 loppuun saakka myös Osuuskunta Maitomaan hallintoneuvostossa. Suonenjoen Rotary Klubissa hän on ollut mukana vuosikymmeniä, 20 vuotta sitten Klubin presidenttinäkin. Tänä vuonna hän jättäytyi jo pois porukasta. 

Metsästästys ja kalastus ja erilaiset urheilulajit  ovat aina kuuluneet Sivosen harrastuksiin.

“Uppopalloa pelattiin 70-luvulla SM sarjassa. Kuuluin Kuopion Urheilusukeltajiin. Olen myös harrastanut paljon valokuvausta ja vedenalaista kuvausta, haitakin olen kuvannut”, kertoo Eero.

Eero kuuluu hirviporukkaan ja karhumetsällekin hän on valmis lähtemään, jos kutsu kuuluu.

“Riistaruuat minä valmistan meillä koko porukalle. Papan pojat tykkää papan tekemistä herkuista. Kalakukkokin syntyy ja uunikalaa olen tehnyt kuhasta, lahnasta ja hauesta. Katiskat on järvessä nytkin”, Eero naurahtaa.

Pienempää riistaa hän ei enää sano metsästävänsä.

“Linnut saa lentää minun puolestani rauhassa, jäniksen vois jonnii vielä kahtoo.”

 

Putket kuntoon

Uusi yrittäjä korjaa tiputtavat hanat ja hallitsee myös vaativat putkitukset.

Toukokuussa TK Putki ja Hitsaus Oy -nimisen yrityksen perustanut Taneli Kuusisto toimii LVI-alalla, tai oikeammin LV-alalla.

”En ole erikoistunut ilmanvaihtoon. Se on oma maailmansa ja sitä tekee omat yritykset. Minä teen perusputkihommaa lämpö-, vesi- ja viemäripuolella. Siihen on koulutuskin”, vuoden päivät Savon ammattiopistossa opiskellut ja näyttöä vaille valmis putkiasentaja toteaa.

TK Putki ja Hitsaus -yritykseen voi siis soittaa tai laittaa Facebookissa viestiä, jos etsii esimerkiksi tiputtavalle hanalle korjaajaa tai jos vessanpönttö pitää uusia. Yritys palvelee yksityisten lisäksi taloyhtiöitä ja toisia yrityksiä noin sadan kilometrin säteellä Suonenjoelta.

”Minulla on liikuteltava kalusto. Autosta löytyy koneet ja putkistotarvikkeitakin jonkun verran. Kalustoa ja tarvikkeita hankin sitä mukaa, kun näen, mille on kysyntää”, yrittäjä kertoo.

Lämpöpumppujen putkitukset yleistyvät

Kuusisto aikoo hyödyntää uudessa yrityksessä erikoisosaamistaan. Hän teki viisitoista vuotta keikkatyötä asentaen elintarvike-, juoma- ja lääketeollisuuden laitoksiin prosessiputkistoja.

”Kaavioiden lukeminen ja putkistojen asentaminen on tuttua”, Kuusisto sanoo esitellen monimutkaista piirrosta. Hän kertoo, että nopeaan kaavionlukutaitoon harjaantuu vain vuosien myötä.

Siitä, että osaa toteuttaa mutkikkaan putkistokaavion, on hyötyä muun muassa maalämpöpumppuja asentaessa. Se tuleekin olemaan yksi yrityksen palveluista.

”Maalämpökoneet yleistyvät koko ajan varsinkin uudisrakennuksissa. Ne voivat olla hyvinkin yleinen työkohde tulevaisuudessa.”

Kuusisto kertoo, että myös vanhemmissa taloissa siirrytään öljy- ja puukeskuslämmityksistä maalämpöön ennen kaikkea sen huolettomuuden ja energiatehokkuuden takia.

Toinen yleistymään päin oleva lämmitysmuoto on ilmavesilämpöpumppu.

”Se on hyvä vaihtoehto pientaloon. Se ei vaadi porakaivoa ja on siksi hankintakustannuksiltaan maalämpöä edullisempi. Eikä sen energiatehokkuuskaan ole enää kovin etäällä maalämmöstä.”

Aikaa myös perheelle

Yrityksen palveluihin kuuluu niin ikään putkistojen ja teräsrakenteiden hitsaustyöt. Sekin on osittain samaa työtä, jota Kuusisto teki keikkatyövuosinaan Etelä-Suomen kohteissa. Nyt omassa yrityksessään hän voi tehdä työtä kotoa käsin. Samalla jää aikaa pian kolmevuotiaalle pojalle, vaimolle ja tämän kouluikäisille lapsille. Myös mieleiseen harrastamiseen, kuten veneilyyn ja jääkiekon pelaamiseen talvella, on enemmän mahdollisuuksia. Parhaimmillaan perheen yhteisen ajan ja harrastukset voi jopa yhdistää, kuten silloin, kun mies lähtee pesueineen veneilemään Iisveden kotirannasta kohti muita vesistöjä.

Kesä on tullut Rämäkälle

Maaseutumatkailukeskuksen maksuton eläinpuisto on avoinna joka päivä kesän ajan.

Kesän tietää alkaneen, kun Rämäkän keittiöstä kantautuu herkullisten ruokien tuoksu. Työntekijät tuovat saliin ja terassille aikaisempien kesien klassikoita, mutta myös tämän kesän uutuuksia.

Eläinpuiston eläimet saapuvat rinteille laiduntamaan ja ilahduttamaan Rämäkän asiakkaita. Tänä kesänä uusina asukkaina myös puput Inkivääri, Sahrami ja Keksi tulevat puistoon pomppimaan kallion päälle. Paikalla ovat tietenkin jo tutut possut, kanat, ankat, porot, lampaat, vuohet sekä laamat, poneja ja aasia unohtamatta. Puisto on avoinna joka päivä klo 10-18. Nyt myös talutusratsastusta heinäkuun ajan ma- pe klo 15. Puiston kioski palvelee sään salliessa klo 10-16.

Juhannuksena perinteisesti poltetaan kokko ilta kahdeksalta. Lauantaina 29.6. pidetään Suomen ensimmäisen Dog Survival-radan avajaiset. Koirakulkue lähtee Rämäkältä klo 10 ja suuntaa raittia pitkin torille. Mukaan mahtuvat kaikki. Oikeat koirat ovat tervetulleita, mutta myös lelukoirat otetaan ilomielin vastaan.

Kulkueen jälkeen klo 17 alkaen järjestetään haastekilpailu, jossa Dog Survival-rataa suoritetaan kuuden porukoissa. Kolmella on mukana koirat ja kolme kulkee ilman koiraa. Radan suorituksen jälkeen illaksi rentoudutaan kuuntelemaan ilmaista ulkoilmakonserttia. Paikalla radan avajaispäivänä tarjouksien kanssa myös Non-Stop dogwearin edustaja, moninkertainen vetokoiralajien maailmanmestari Vesa-Pekka Vesku Jurvelin.

Juhannuksen korvilla alkavat myös radan ohjaukset. Mukaan kannattaa lähteä, koska Suomessa ei ole tätä lajia mahdollista kokeilla muualla. Rataa voi suorittaa myös ilman koiraa ja esimerkiksi työporukalla voi tulla ulkoilemaan. Varauksen rataohjaukseen voi käydä tekemässä Rämäkän verkkosivuilta.

Ruokaleipää ja leivoksia

Leipuri-kondiittori Niko Hämäläinen paistaa leipää, kun muut vielä nukkuvat.

Nuorena on Niko Hämäläinen vitsan vääntänyt, hän oli 23-vuotias, kun Suonenjoen Leipomotuote kymmenen vuotta sitten siirtyi hänen omistukseensa Juha ja Saara Lötjöseltä.

“Juha oli alkuvaiheessa pitkään mukana ja on edelleenkin tuuraamassa kesälomia, siitä on ollut iso apu”, kertoo Niko.

Nikon äiti on Suonenjoelta kotoisin, mutta Niko on syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Hän meni viidennelle luokalle kouluun, kun perhe muutti Suonenjoelle. Nyt Nikon yrityksessä työskentelee hänen puolisonsa ja äitinsä. Yrityksen entinen omistaja tuurailee kesälomia.

Miljoonakaksisataatuhatta leipää

“Aamulla neljältä aloitan työt, mutta olen sitten jo kotona, kun vanhempi lapsista pääsee koulusta, en voisi kuvitella työelämää kahdeksasta viiteen, eihän silloin ehtisi mitään tekemään, tämä on ihan loistava työaika minulle. Nuorempi lapsistamme menee vuoden päästä eskariin”, tuumii Niko.

Uravalinta oli Nikolle hyvin selvä nuoresta asti.

“Tykkäsin jo koulussa kotitaloustunneista. Ajattelin ryhtyä ravintolakokiksi tai johonkin elintarvikealalle. Opiskelin sitten peruskoulun jälkeen leipuri-kondiittoriksi Kuopion amiskassa, siellä meni kolme vuotta ja heti koulun jälkeen kävin armeijan ja sielläkin olin sotilaskeittäjänä”, kertoo leipuri.

Armeijan jälkeen Niko oli kokemusta keräämässä Koskelonseudun leipomossa.

“Olin kolme vuotta Ilkalla töissä ja sitten tarjoutui tilaisuus ostaa oma leipomo. Pitihän sitä joku aika miettiä ja nuorihan minä olin, mutta nyt on jo kymmenen vuotta leipiä pyöritelty eli miljoonakaksisataatuhatta leipää on tullut tehtyä”, toteaa nuori leipuri.

Leipomossa valmistuu 120 000 leipää vuodessa. Niko kuskaa leivät Kuopion seudulle omalla kylmäkuljetuspakettiautollaan. Kun hän neljältä aloittaa leipomisen, saavat kuopiolaiset lämmintä ja uunituoretta leipää aamupäivällä.

Kakkuja ja leivoksia

Suonenjoen Leipomotuote on toiminut Mansikkaraitilla, mutta hiljattain Niko sai tilat Futurialta, jossa hän on aloittanut kondiittorituoteiden valmistaminen, tilat ovat siihen sopivat. Leipien valmistaminenkin jatkuu, vaikka ensin suunnitelmat olivat toiset.

“Siirryn kokonaan Futurian tiloihin, kun saan tänne hankittua kunnon uunin, uuniprojekti onkin ollut haastava, koska täällä voi käyttää vain sähköuunia ja markkinoilla olevat käytetyt uunit ovat lähinnä kaasu- tai öljypolttimoilla. Saksasta löytyi uuni, mutta sen saaminen tänne saakka onkin haasteellista”, tuumii Niko.

Saksasta löytynyt uuni on vielä entisellä omistajalla paikoillaan, josta se pitäisi purkaa ja kuljettaa Suonenjoelle. Futurian ovista kolme metriä pitkä, kaksi ja puoli metriä korkea ja kaksi metriä leveä uuni ei oikein mahdu tulemaan, joten se on tuotava osina, mutta kasausohjeiden saaminen välttävällä englannilla Saksasta luo omat haasteensa. Leipuri ei kuitenkaan pienistä lannistu, vaan aikoo saada uunin paikoilleen ensi kuun aikana.

Aikaa myös harrastuksille

Yrittäjyys vie aikaa ja energiaa, mutta perheelle ja harrastuksille Niko haluaa myös antaa aikaansa.

Leipuri harrastaa puolisonsa kanssa ratsastusta islanninhevosilla. Talvella hän hiihtää, laskettelee ja luistelee. Radio-ohjattavat lennokit kuuluvat myös hänen harrastuksiinsa. Samoin Frisbeegolf.

Paljon pallokosketuksia Powerissa

Vesannolta Power Cupiin lähdettiin kuuden junnujoukkueen voimin. Perillä pääsi pelaamaan paljon ja oppimaan.

Vuosittainen, lapsille ja nuorille suunnattu Power Cup -lentopalloturnaus järjestettiin tänä vuonna Rovaniemellä. Vesannolta nelipäiväiseen tapahtumaan matkasi kuusi joukkuetta valmentajineen ja huoltajineen – eli kokonainen linja-autolastillinen lentopallon ystäviä.

”Vesanto on pieneksi kyläksi tosi vireä. Joukkueita oli saman verran kuin isommilla seuroilla”, Vesannon Urheilijoiden puheenjohtaja ja junioreiden lentopallovalmentaja Tarja Huuskonen kertoo kisamatkan jälkeen.

Vesantolaiset joukkueet kilpailivat E-, F- ja D-sarjoissa nuorimman pelaajan ollessa 6-vuotias ja vanhimpien 13-vuotiaita. Pienimmät pääsivät Ounashalliin, mutta suurin osa 680 joukkueen peleistä nähtiin ulkokentillä.

”Säiden armoilla oltiin. Onneksi oli hellettä. Kentän laidalle toivat lumikuormia vilvoittelua varten”, Huuskonen nauraa lappilaisten järjestäjien erikoisuutta.

Hiki pelaajille välillä tulikin, sillä päivässä saattoi olla neljäkin peliä. Lisäksi lapset tuomaroivat osan peleistä.

”Muutamassa päivässä oppii ihan hirveän paljon. Yksi valmentaja sanoi, että turnauksessa oppii enemmän kuin koko talven aikana. Siellä tuli niin paljon pelejä ja pallokosketusta.”

Pulahduksia Kemijokeen ja Napapiirin yläasteelle yöksi

Huuskonen mainitsee kisamatkan anniksi myös yhdessäolon. Pelien lomassa moni kirmasi uimaan virkistävään Kemijokeen ja osa säntäsi huristelemaan polkuautoilla. Vapaa-aika kului myös iltatorilla ohjelmatarjonnasta nauttien. Unta ei tarvinnut enemmälti odotella edes Napapiirin yläasteen lattiamajoituksessa.

Matkaväsymyksen hellittäessä mielessä alkaa siintää jo ensi vuoden kohokohta, Power Cup Salossa. Ainakin isommat osaavat sitä odottaa.

”D-tytöt, vaikka ovat vasta 12-vuotiaita, ovat jo konkareita. Osa heistä on käynyt Vaasan, Hämeenlinnan, Vantaan, Kuopion ja nyt Rovaniemen kisat”, Tarja Huuskonen luettelee iloisena siitä, että lentopallo on vallannut monen vesantolaisen sydämen.

Pinnan alaista talkootyötä

Suonenjoen urheilusukeltajat tekevät arvokasta, pinnan alaista, talkootyötä.

Vuodesta toiseen, keväisin, sukeltajat ovat tarkastaneet Suonenjoen ja Rautalammin virallisten uimarantojen alueet pinnan alta. Virallisia uimarantoja on Suonenjoella yhdeksän ja Rautalammilla viisi. Vedessä voi olla uijille ja sukeltajille vaarallisia esineitä, jotka poistetaan vedestä ennen virallisen uintikauden alkua.

“Vedestä löytyy kaikenlaista roskaa; tölkkejä, pulloja, polkupyöriä,ostoskärryjä, paperiroskaa ja jopa teltta on löytynyt”, kertoo Kari Kuula, Suonenjoen urheilusukeltajien puheenjohtaja.

Kuula kertoo, että sukeltajat ovat siivonneet myös laitureiden alusia ja vanhojen laitureiden vedenalaisia tukirakenteita on poistettu. Toukokuussa sukeltajat pitivät uimahallilla tilaisuuden, jossa pääsi tutustumaan laitesukellukseen.

Seura on järjestänyt myös sukellusnäytöksiä, osallistunut järjestömessuille, järjestänyt sukellusretkiä kaivoksiin ja talvella heillä on uimahallivuoro. Seurassa on tällä hetkellä reilut 20 jäsentä.

Pitkä kokemus laitesukelluksesta

Anttoni Haapa-aho on harrastanut laitesukellusta passiivisen aktiivisesti vajaan kymmenen vuoden ajan.

“Aloitin aikoinaan kaverini perässä hänen liityttyä Suonenjoen sukellusseuraan. Pari vuotta myöhemmin suoritimme jo kaveriporukalla laitesukelluksen peruskoulutuksen Kuopiossa” kertoo Anttoni.

Toistaiseksi Anttoni on tyytynyt koluamaan vain Suomen vesistöjä, joista hän pitää ehdottomasti parhaimpina vanhoja veden täyttämiä kaivoksia, joissa näkyvyys voi olla jopa 30 metrin luokkaa. Vanhoihin kaivoksiin on usein viety jotain nähtävää sukeltajien iloksi mm. autoja ja sukelluskelloja. Avovedet ovat hyvin usein sameita, eikä ilman valoja pärjää päivälläkään.

“Uimarantoja putsatessa näkee, mitä kaikkea veteen voikaan päätyä. Tuntuu, että ihmiset ajattelevat veteen heitettyjen tölkkien ja roskien vain häviävän jonnekin; poissa silmistä, poissa mielestä. Keväisin sukeltajat sitten siivoavat vedestä muiden jätteitä. Esimerkiksi eräänä keväänä Kaatron hyppytornin alta löytyi pari harjaterästä pystyssä pohjaan tökättyinä.”

Sukellukset tehdään aina turvallisuus edellä, eikä veteen ole yksin mitään asiaa. Ennen sukellusta tulee parin kanssa suunnitella mahdollinen sukellusreitti, maksimisyvyys sekä sukelluksen kesto. Laitesukellus, jos mikä, on välineurheilua, joten varusteiden huollot ja määräaikaistarkastukset ovat välttämättömiä. Vaikka laitteista pitääkin hyvää huolta, ei niihin saa luottaa liikaa. Tässä korostuu hyvin oman sukellusparin merkitys; laitevian yllättäessä on kaverin hyvä olla lähellä.

Vaikka urheilusukeltajat ovatkin järjestäneet virallisempia tutustumissukelluksia, voi heihin ottaa yhteyttä ottamalla ja sopia allassukelluksia muillekin ajankohdille.

Hevostoiminta tukee hyvinvointia

Piia Nissinen on ottanut hepat, koirat ja tallikissan apulaisikseen neuropsykiatrisessa valmennuksessa.

Lapsena Piia Nissisen lempihahmo tv:ssä oli pieni, pilkullinen Histamiini-hevonen. Nyt Histamiini on hänen yrityksensä nimi.

”Kun kymmenenvuotiaana fanitin Histamiinia, niin en ajatellut, että se voisi tarkoittaa neuropsykiatrista valmennusta”, Nissinen toteaa hymyillen.

Alun perin Histamiini Oy:n perustaminen oli toki jatkoa pienen tytön unelmalle tehdä töitä hevosten ja muiden eläinten parissa. Yrityksen toimintaan kuuluu nykyäänkin hevostallin, koirahoitolan ja -koulun pyörittäminen. Nissisen täydennyskouluttautumisen myötä toimintaan on tullut mukaan yhä enemmän myös neuropsykiatrista, asiakkaan elämänhallintaa tukevaa valmennusta. Se tapahtuu eläinavusteisesti.

”Hevonen peilaa ihmisen tunnetiloja. Kun ohjataan eläintä rauhoittumaan, ihminenkin rauhoittuu. Voi oppia hallitsemaan omia tunnetiloja”, Nissinen kertoo esimerkin.

Asiakkaan tarpeet edellä

Valmennukseen tuleva asiakas on tyypillisesti nuori tyttö, jolla on pulmia kotona tai koulussa esimerkiksi ylivilkkauden tai sosiaalisten tilanteiden jännityksen takia. Valmennukseen voivat hakeutua yhtä hyvin myös aikuiset ja lapset.

Ensimmäinen kerta on ympäristöön ja eläimiin tutustumista ja sen miettimistä, mitä asiakas haluaisi tehdä ja millaisia tavoitteita hänellä on.

Valmennus kestää yleensä vähintään lukukauden tai kouluvuoden. Tuona aikana toimitaan pienryhmissä tai asiakas on kahdestaan ohjaajan kanssa. Yhdessä he syöttävät heppaa, harjaavat sitä, hakevat heiniä ja siivoavat tallia. Toiminta on rentoa ja joustavaa.

”Aina mennään asiakkaan tarpeiden ja tilanteen mukaan. Hevonen voi vaihtua koiraksi, koira hevoseksi tai tallikissa voi riistää huomion.”

Luottamusta arkielämään

Yhdessä tekeminen ja kannustava ilmapiiri alkavat vähitellen näkyä.

”Huippuhetki on, kun yhteys ihmisen ja eläimen välillä löytyy. Sen huomaa, milloin ei olla vain paikalla, vaan ollaan läsnä eläimen kanssa.”

Nissinen on myös nähnyt, kuinka esimerkiksi arasta tytöstä on kuoriutunut rohkea ja omatoiminen tekijä, joka hakee itsenäisesti hevosen pihatosta ja uskaltautuu ratsastamaan.

”Kun ryhtyy tekemään ja uskaltaa kokeilla, se kantaa monessa muussakin tilanteessa arkielämässä.”

Nissinen onkin saatellut asiakkaitaan esimerkiksi ratsastuksen pariin ja sitä myöten mukaan uuteen yhteisöön.

”Jos ratsastusharrastus alkaa kiinnostaa, ohjaan Rautalammin Ratsastuskeskukselle. Siellä on isommat tilat.”

“Kun minä saattelen asiakkaan täältä pois, se on iso askel hänen elämässä. Silloin ollaan tippa linssissä molemmat. Siitä tietää, että ollaan onnistuttu”, Piia Nissinen sanoo.

Näkökeskuksessa palvellaan

Näkökeskus Suonenjoen ydinkeskustassa on palvellut asiakkaita vuoden verran ja vastaanotto on yrittäjien mukaan ollut lämmin ja ystävällinen.

Näkökeskus palvelee puhelintalossa aivan pääraitin varrella, Rautalammintiellä. Vuosi on hurahtanut nopeasti ja hyvin ovat asiakkaat paikan löytäneet.

Myymäläpäällikkö Nina Lehtinen perusti yrityksen optikko Vesa Tirkkosen kanssa vuosi sitten, kun edellisen työpaikan omistaja vaihtui ja henkilökunta irtisanottiin. Asiakkaita palvelee myös Heidi Hyppölä. Nina, Vesa ja Heidi olivat työkavereita jo edellisessä optikkoliikkeessä, joten homma pelaa yhteen.

“Kyllä on tuntunut mukavalta tehdä töitä tuttujen asiakkaiden kanssa”, kertoo alalla parikymmentä vuotta toiminut Lehtinen,“me halutaan panostaa erinomaiseen palveluun, ja pitää nämä palvelut täällä lähellä. Heidi on ihan mielettömän hyvä asiakkaiden kanssa ja asiakkaat on täällä maaseudulla aivan ihania. Kohtaamiset on aina niin mukavia, tuttavallisia ja lämpimiä.”

Näkökeskus tarjoaa sekä optikon että silmälääkäreiden palveluja. Optikko ja silmälääkäri ovat paikalla joka viikko ja vastaanotolle pääsee ajanvarauksella yleensä noin viikon sisällä.

Optikkona toimii Vesa Tirkkonen ja silmälääkäreinä Tiina Karhu ja Jarkko Jaatinen sekä rautalampilainen Iiris Sorri. Myös pitkän uran Kys:llä tehnyt silmälääkäri Raija Voutilainen ottaa nykyisin vastaan Näkökeskuksessa.

Silmälaseja voi korjauttaa

Jos on tyytyväinen kehyksiinsä, mutta tarvitsee uudet linssit, niin silloinkin liikkeessä kannattaa asioida.

”Vanhoihin kehyksiin voidaan hioa linssit paikan päällä, harvassa paikassa nykyään enää tarjotaan tätä palvelua. Siinä menee sellaiset parikymmentä minuuttia”, Lehtinen sanoo.

Liikkeeseen voi tulla myös rikkinäistenkin kehysten kanssa. Näkökeskuksessa tehdään peruskorjauksia kehyksille. Toki valinnanvaraa riittää, jos haluaa silmälasinsa uudistaa.

“Jos hyllyistä ei sopivaa löydy, metsästetään niitä meidän muista liikkeistä tai tilataan maahantuojalta”, lupaa Lehtinen.

Pankki tekee videon

Tervon Osuuspankki esittelee tulevassa markkinointivideossaan kaunista kotiseutua.

Viime viikolla Tervon Osuuspankin toimitusjohtaja Jani Kääriäinen valmistautui työpäiväänsä eri lailla kuin tavallisesti. Hän ei pukenutkaan ylleen pikkutakkia ja vetänyt jalkaansa nappaskenkiä, vaan sonnustautui ulkoiluvaatteisiin ja lenkkareihin. Edessä oli pankin mainosvideon kuvaukset.

Kääriäinen pääsi samoilemaan Manginniemen maisemissa. Toinen paikka, jossa hän osallistui kuvauksiin, oli Eerikkala Golfin 1800-luvulta peräisin oleva vanha tupa.

”Tarkoitus on tuoda esille elämistä ruuhka-Suomen ulkopuolella. Ei kuvata aina vain kiireistä työarkea, vaan esitellään kaunista luontoamme ja tärkeitä luontoarvoja”, Kääriäinen kertoo.

MainosLähde-nimisen mainostoimiston kuvausryhmä taltioi parin päivän aikana myös muun muassa Äyskosken kuohuja ja maatalousympäristöä lehmineen. Kääriäinen näkeekin, että videosta tulee, ei vain pankin, vaan Tervon ja koko seutukunnan mainos.

Kaunis kuin taulu

Jotta video ei keskittyisi esittelemään ympäristöä, siinä käydään läpi myös pankin yli 115-vuotista historiaa.

”Ensimmäistä kertaa minun tietojeni mukaan Tervon Osuuspankista tehdään liikkuvaa kuvaa”, Kääriäinen mainitsee ja sanoo odottavansa innokkaasti valmista tuotosta.

Hän kertoo, että yhtenä tavoitteena työssä on ollut se, että videosta tulee kaunis kuin taulu.

”Silloin voi sanoa onnistuneen, jos videon pysäyttää mistä vain ja pysäytyskuvaa voi käyttää taustakuvana.” Lopputuloksen pääsee katsomaan pankin Facebook-sivuille tulevan linkin kautta loppukesästä.

Myös esitteet uusiksi

Tervon Osuuspankki uusii parhaillaan myös esitteitään nykyaikaisemmiksi.

”Näkyvin on muutaman sivun esite. Siinä käydään läpi pankin henkilöstöä. Jokaisesta on oma pieni tarinansa.”

Heinäkuussa pankin asiakkaille lähetettävästä esitteestä selviää myös henkilökunnan yhteystiedot.

”Meillä on edelleen suorat puhelinnumerot. Palvelu on se, mistä meidät parhaiten tunnetaan. Sitä halutaan edelleen mainostaa”, Jani Kääriäinen toteaa.