Yhteistyöllä vetovoimaa

Suonenjoki ja Rautalampi pistivät pystyyn yhteisen matkailuneuvonnan Koskeloon. Ihan mielettömän hieno juttu, että seutukuntaamme tehdään tutuksi näiden kuntien vilkkaimmalla liikepaikalla. Aikaansaavan oloisia ja kotiseutuaan arvostavia, Keräsen Villen sparraamia nuoria on palkattu sinne kesätöihin kummastakin kunnasta ja pienyrittäjätkin saavat tuotteitaan myyntiin. Voihan Tuuri, mitä tästä vielä syntyykään. Mukava tuntuma jäi myös siitä, millä innolla porukka oli sulassa sovussa yhteistä hyvää rakentamassa.

Nuorten kesätyöntekijöiden kotiseuturakkaus oli puhuttelevaa. Katariina ja Inka ovat molemmat olleet jo muualla opiskelemassa ja kertoivat miten hienoa on nähdä kotikaupungin kehittyvän ja miten sen huomaa vasta, kun asuu välillä kauempana. Kumpikaan neidoista ei haluaisi muuttaa isompiin kaupunkeihin vaan pysyä Suonenjoella.

Ennen keskikesän suurta Mansikkakarnevaalijuhlaa on monenlaista hulabaloota ja jopa ilmaista tapahtumaa tarjolla Suonenjoella ja lähiympäristössä. Ja toki on elämää vielä karnevaalien jälkeenkin. Mahdollisesti. Yhteistyöllä nämä lukuisat tapahtumat myös tehdään.

Joku viisas on sanonut, että yhteistyö on työnteon vaikein muoto. Ja totta se lienee, pienemmissäkin piireissä. Ihan sattumoisin samalla viikolla sattui kohdalle useampi keskustelu, missä naisihmiset pohtivat keskenään,  kuinka hituraisia heidän miehensä ovat tarttumaan asioihin. Kysymyksessä oli sellaiset pikkuasiat kuten talon osto, kylpyhuoneen laatoitus, aitan siivous ja yleinen sisäsiisteys. Talon ostaja oli joutunut murjottamaan viikon ennen kuin sai miehensä lähtemään edes katsomaan taloa. Kylpyhuoneen laatoituksesta piti pitää puhetta viikkotolkulla ja aitan siivousta kai suunnitellaan vieläkin.

Otin sitten illalla asian kotona puheeksi, että mistähän se johtuu, että aika usein kuulen naisten valittavan, ettei miestä millään saa liikahtamaan, kun pitäisi ripeästi tarttua toimeen. Sain viisaan vastauksen mieheltäni nopeasti, vitkuttelematta:

“Sehän on sillä tavalla, että nainen näkee lopputuloksen ja mies näkee koko prosessin. Mitä kaikkea se kylpyhuoneen laatoitus tarkoittaakaan, valtavaa työtaakkaa, rahanmenoa, suunnittelua, tarvikkeiden hankkimista ja ennen kuin mies on tämän kaiken puntaroinut päässään, on parisuhde asettunut hiljaisuuden puolelle. Kysymyksessä on perättäisen ajattelun ongelma, putkiaivoisuus. Ja siitä sisäsiisteydestä. Miehen silmä ei välttämättä näe siisteyttä sisätiloissa samalla tavoin kuin naisen silmä näkee.”

Yhteistyöllä on pitovoimaa. Parempi naimisissa kuin oikeassa.

 

83-vuotiaan halaus

Lippalakkinen mies keppeineen piipahti Kohtaamoon, toimitukseemme. Vetäisi kirjekuoresta mustavalkean kuvan. Kuva oli otettu samana vuonna, jolloin itse olin syntynyt. Kuuntelin hänen tarinansa, josta pieni pala on tässä lehdessä. Tarinassa olisi ollut syvyyttä suurempaankin juttuun. Mieleeni jäivät lähtemättömästi äänen keveys siinä kohtaa, kun Lilja Orvokin nimi mainittiin ja elämää kokeneen miehen kokosylin halaus.

Minä niin rakastan ihmisiä, joiden liikkeissä ei ole kiirettä eikä kasvoilla kireyttä vaan uurteet kertovat eletyn elämän tarinaa, kohtaamisen iloa.

Ilon pilkettä ja uteliaisuutta, pursuavaa energiaa ja kiinnostusta uusiin juttuihin ja elämisen riemuun tuo meille kyläläisemme, iätön Kirsti, joka vielä kiipeilee puissa. Pystyisinpä samaan. Kuvausreissullamme saimme korvasienipiirakkakahvit lumoavassa puutarhassa ja energisoivassa seurassa. Voimistuin kuin metsäreissulla olisin ollut.

Yllättävät kohtaamiset ihmisten kanssa, joista jää hyvä jälki ja jonka jälkeen vielä hyvän matkaa omat ajatukset pysyvät paremmilla poluilla, ovat kullanarvoisia.

Iisveden Raitille ajellessani tuli sunnuntaiolo. Syvä hiljaisuus. Niin siisti ja kaunis raitti, sinne mahtuisi vaikka mitä. Raitin viimeinen yritys muuttaa ihmisten ilmoille. Parturi-Kampaamo Sinikka tulee kyllä menestymään uudessakin paikassa. Lempeys, hymy ja ihmisten kohtaamisen taito ammatilliseen osaamiseen yhdistettynä ovat tuoneet samat asiakkaat parturin tuoliin kymmenien vuosien ajan eteläisiä asukkeja myöten.

Mullistavan jäljen jätti myös kohtaaminen Sini Majurin kanssa. Ei uurteita kasvoissa noissa, vain kolmikymppinen, mutta niin viisas ja osaava. Tekemisestään aidosti innostunut, mutta juureva. Tyylikkäästi omaansa maailmalle vievä. Aarre Suonenjoelle.

Jos tulee olo, ettei asiat suju. Ajatus jumittuu. Makaa muutama tunti peiton alla ja anna ahdistaa. Mutta mene sitten metsään, vaikka et sienistä tai hortoiluista välittäisi. Keitä kahvit termariin ja kokeile miltä tuntuu istua kannon nokassa kuuntelemassa hiljaisuutta ilman kännykän ja läppärin liekkuvia kuvia ja valoja. Halaa isoa mäntyä, ne ovat usein sinua vanhempia. Mene sitten joen varrelle ja seiso siinä niin kauan, että voit todeta, se menee eteenpäin. Koko ajan.

 

Media-Assistentti ja toivottavasti kevään ylioppilas

Media-assistentti. Sillä tittelillä olen toiminut nyt kolmatta viikkoa Suonenjokilehdessä ja Rautalampilehdessä. Varsin monipuolinen työ  ja olen saanut tehdä useita erilaisia asioita jo näin lyhyessä ajassa. Assistentit yleensäkin tekevät kaikkea mahdollista. Olen toivottavasti keväällä ylioppilas ja syksyllä opiskelut jatkuu. Nyt alkukevään ja kesän sähellän täällä lehtien parissa.

Pääsin tekemään juttua ihan alusta loppuun itse. Onneksi oli Diza-koira assistentin assistenttina ja henkisenä tukena haastattelussa. Jostain syystä noiden eläinten läsnäolo lievittää jännittynyttä tunnelmaa. Olen myös käynyt kuvailemassa tapahtumia, kuten yritysmessuja Matti Lohen koululla.

Pääsin työn puolesta myös teatteriin Vanhamäelle. Näiden parin viikon aikana olen oppinut uusia asioita myös valokuvauksesta. Toisinaan hävettää joissakin tilaisuuksissa nousta seisomaan ja ottaa isolla kameralla kuvia, kun yleistöstä aina joku kääntyy katsomaan. Tällaiset tilanteet tosin lisäävät itseluottamusta. Eiköhän tässä kevään aikana rohkaistu sen verran ettei enää hävetä ollenkaan.

Teatterissa kuvaaminen oli jännittävää. Pelotti, että kameran äänet häiritsevät yleisöä tai näyttelijöitä. Onneksi teatterissa kuvatessa minulla oli käytössä pieni järjestelmäkamera, joka ei herättänyt paljoa huomiota. Samaan aikaan jännitti myös kuvien laatu. Pimeässä kuvista tulee usein tärähtäneitä. Onnistuin nappaamaan jopa muutaman tarkankin kuvan, onneksi.

Lankapuodin Minna. Tästä nimestä ei varmaankaan monelle ensimmäisenä tule mieleen Minna Canth. Ei ainakaan itselleni olisi tullut. Nimen takaa löytyy kuitenkin hurmaava Teatteri Lumon luoma näytelmä Minna Canthista tämän juhlavuoden kunniaksi.

Näytelmä on esitetty perinteisen näyttelemisen lisäksi myös varjo- ja nukketeatteria hyödyntäen. Esityksessä nähdään myös tanssivia lankarullia ja kangaspakkoja. Esitykseen kuului myös elävää musiikkia. Ei ainakaan tylsäksi katselu käynyt, kun esitystapa vaihteli kohtausten välillä.

Varjoteatterin kangas oli monikäyttöinen. Siihen oli kirjoitettu Canthin lausahduksia ja kangas toimi milloin verhona, milloin Minnan hääpukuna. Esitystä varten oli luotu valtava nukketeatterin nukke, joka kuvasi Minna Canthia. Samainen verho toimi myös nuken paitana.

Näytelmässä paneuduttiin paljon Minnan lapsuuteen, mikä oli oikeastaan mukavaa. Aina puhutaan kaikista Canthin saavutuksista aikuisiällä, mutta näytelmä kertoi miten Canthin ajatukset naisten epätasa-arvosta näkyivät jo lapsuudessa.

Nyt kun lehti on taas saatu valmiiksi, onkin aika ryhtyä pohtimaan juttuideoita toukokuun lehtiä varten. Taas edessä monta jännittävää kuvaus- ja haastattelukeikkaa. Täytyy pakata Diza kassiin mukaan pelastamaan jännittäviä tilanteita.

 

Yrittäjyydestä kaikkea

Hyvä yrittäjä tai yrittäjähenkinen ihminen tai yrittämistä miettivä, Sinua varten on Futurialle järjestetty huikea tilaisuus kohdata samanhenkisiä ihmisiä, kuulla uusia juttuja, luoda hyviä kontakteja ja maistella lähiherkkuja kuten esimerkiksi rinkeliä sirkkasalaatilla, voisitko paremmasta unelmoida.

Unohda tiistaina 2. huhtikuuta vesijumppa, sohvaperuna, tärkeä kokous ja paperityöt ja tuo itsesi toisten joukkoon saamaan Elinvoimaa Yrittäjyydestä! Mikään ei maksa sinulle mitään, eikä tarvitse muistaa ilmoittautua, tule paikalle ja nykäise mukaan se kaveri, jolla on jotain tärkeää menoa.

Uusi kolumnisti tässä lehdessä on Saara Hanhela, kuntakehittäjä, hulvaton persoona. Älkää epäröikö tuputtaa hänelle ideoitanne, miten lähikunnissamme voitaisiin lisätä yhteistyötä ja miten viemme täältä valoa maailmalle.

Kansainvälisille vesille vievä, toukokuussa käynnistyvä matkailuhanke tekee nyt sen mistä on vuosikaudet puhuttu. On tuotteistettu ja markkinoitu ja matkailuyrittäjät ovat istuneet takapuolensa pehmeiksi lukuisissa yhteistilaisuuksissa. Paljon on toki saatu aikaankin, mutta sellainen kunnon lentoonlähtö vielä tarvitaan. Nyt se tulee ja puikoissa on sellainen täti, että alkaa tapahtua. Matkailuyrittäjillä on nyt mahdollisuus saada tuotteensa myyntiin. Sari Hyttinen kertoo teille miten se tapahtuu.

Tämän lehden kyläläisemme on myöskin varsinainen kuntakehittäjä ja heitä riittää monia muitakin Suonenjoella. Pipsa ei ole epäröinyt laittaa itseään likoon ja tarttua tilaisuuksiin, silloin kun niitä on eteen tullut ja vaikka kaikki ei aina ole mennyt nappiin, on kokeiltu, on uskallettu ja sitä draivia tässäkin kaupungissa tarvitaan. Heittäytymistä ja uusien asioiden kokeilemista.

Likoon laittoi itsensä myös kaupunginjohtaja osallistuessaan liikuntaneuvontaan ja omalla esimerkillään hän toivoo muiden tarttuvan myös huikeaan tilaisuuteen kokeilla ohjattua elämäntapamuutosta. Liikuntaneuvoja Marko Savolainen ohjaa osallistujat lempeästi oman liikuntamuodon löytämiseen ja terveellisempiin syömistapoihin. Mukaan mahtuu vielä. Vuosi ilmaiseksi Markon ohjauksessa ja tavoitteena on terveemmät suonenjokelaiset.

Ällistellä täytyy tätä tekemisen tahtoa ja meininkiä Suonenjoella. Ja aina vaan paranee.

“Hullu työtä tekee,viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse.” Näin tuumasi Minna Canth ja olen hyvin samaa mieltä.

 

Kuntoiluvelvollisuus

Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu kuntosalilla on hyödyllistä yli 65-vuotiaiden terveydelle. Hyödyt näkyivät veriarvojen, lihasvoiman ja henkisen hyvinvoinnin paranemisena.

Kansalliset ja kansainväliset suositukset opastavat harjoittamaan lihasvoimaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Myös tässä tutkimuksessa lihaskasvu ja rasvan palaminen olivat tehokkaampia enemmän kuin kerran viikossa harjoitelleilla, mutta kerran viikossa suoritettu harjoittelu riitti kuitenkin hyvin iäkkäille ihmisille parantamaan päivittäisistä toiminnoista selviämistä. Kauppakassien kantoon, portaiden kävelyyn ja WC-pöntölle istumiseen tarvitaan lihasvoimaa, jota voimaharjoittelulla voidaan parantaa. Näin kertoo yliopistotutkija Simon Walker Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Olisiko hyvä, jos kuntoilusta tehtäisiin kansalaisvelvollisuus, niin kuin oppivelvollisuus ja asevelvollisuuskin? Jos haluaa nostaa eläkettä, on käytävä kerran viikossa kuntosalilla. Pitäisikö meidät velvoittaa pitämään itsestämme huolta? Ja kun kerran viikossa käynti kuntosalilla riittää pitämään yllä parempaa toimintakykyä.

Entäpä koululiikunnan remontti, kuten Henrik Dettmann kolumnissaan Yle:n sivuilla ehdottaa:

“Koko koululiikunnan käsite tarvitsee täysremontin. Liian moni tuntemani aikuinen on kertonut alkaneensa harrastaa liikuntaa vasta koululiikunnan traumoista päästyään. Parhain keino kääntää trendiä on oppilaiden jakaminen taso-, ikä- ja sekaryhmiin niin, että jokaiselle löytyy motivoiva ympäristö, jossa liikkuminen on haastavaa ja hauskaa.

Tämä ei tarkoita kaikesta vanhasta luopumista vaan vanhan hyvän päälle rakentamista. Yleisurheilu, pallopelit ja telinevoimistelu kuulukoot edelleen valikoimaan, mutta samalla valinnanmahdollisuuksia kannattaa laajentaa. Jooga, trampoliinihyppely, Pokémon Go, Ninja Warrior -radat ja tanssimattopelit käyvät yhtä lailla liikunnasta, kunhan lapsi ja nuori pääsee nauttimaan ja hyötymään liikkumisen, jatkuvan oppimisen ja hyvinvoinnin yhteydestä.

Parhaassa tapauksessa kouluissamme syntyy oppimisen renessanssi, joka ehkäisee syrjäytymistä ja sairauksia, takaa perheille lisää yhteistä aikaa, vapauttaa huoltajat kuskausrumbasta ja antaa yhä useammalle turvallisen, motivoivan ympäristön, jossa toteuttaa luonnollista liikkumisviettiään sekä valmiuksiaan parempaan oppimiseen.”

Otetaanko käyttöön meidän kouluissa?

 

Hyvää mieltä

Vielä minun lapsuudessani kuusessa paloivat oikeat kynttilät. Kynttilänjalka nipistettiin kuusen oksaan ja laihat pienet kynttilät tuikkivat ympäri kuusta. Enkä muista, että koskaan yksikään oksa olisi syttynyt tuleen, se on käsittämätöntä. Ehkä sitä kuusta ehdittiin enemmän tuijotella, kun ei ollut tuijotettavia digivälineitä. Nyt monessa kodissa koreilee muovikuusi, helppohan se on ja siisti.

Minä haluan metsästä haetun, tuoksuvan ja neulasiaan lopulta karisuttavan, perinteisen kuusen. Joskus oksia on liian harvassa, joskus se on liian lyhyt tai liian pitkä, mutta mitä useampia kymmeniä jouluja on takana, sitä vähemmän muotoseikat häiritsevät, tämä olkoon lohtuna kuusen kaatajalle.

Toimituksemme, Kohtaamon pihaan ilmestyi Suonenjoen jouluavajaisten aikaan komea kuusi kynttilöineen. Rossin Virpi sen oli siihen Rossin Kuusiviljelmältä hilannut. Oli luvannut tuoda joulukukan ja komean toikin. Siinä se lämmittää mieltä varmaan Pääsiäiseen asti.

Kiireisen työpäivän jälkeen mieltä lämmittivät myös anopin paistamat letut. Ihmeellisiä taikalettuja hän osaa tehdä ja väittää ainesten olevan ihan peruslettutavaraa, mutta ei minun pannussani paistetut samalta maistu. Hyvien lettujen paistaminen onkin taitolaji.

Villen seurassa tulee aina hyvä mieli. Ville Keksijä Keränen omistaa hienot radio-ohjelman tekovärkit ja pääsin mukaan nettiradion ihmeelliseen maailmaan. Villen mukaan verkossa lähetettävä radio-ohjelma on kuin äänimuotoinen blogi, podcast. Hänen tarkoituksensa on näiden ohjelmien kautta kertoa maaseudun elinvoimasta ja tulevaisuudesta erilaisten, kiinnostavien ihmisten kanssa.

Ville Keränen työskentelee Kehitysyhtiö SavoGrowssa, Future Savo -hankkeessa, joka on Pohjois-Savon Liiton rahoittama vetovoimaprojekti. Aiemmin ohjelmassa ovat mukana olleet Minna Jaakkola ja Tuomas Kuhmonen. Kaikki ohjelmat on kuunneltavissa tästä linkistä: https://futuresavo.simplecast.fm

Tunnelmallista Joulua!

Ison nenän kuvvaesessa

Sanonta on tuttu kotoani. Kun jotain etsittiin eikä löydetty, tokaisi äitini, että siinähän se on, ison nenän kuvvaesessa. Eli oli liian lähellä löytyäkseen, oli liian lähellä, että olisi huomattu. Kotonani sanottiin myös, että ota silimä kouraan ja kato. Silimä kourassa olen syksyisestä metsästä vielä löytänyt suppilovahveroita, kun lumi ei ole niitä vielä ehtinyt peittää.

Liian lähellä on monet hyvät asiat ja jäävät siksi huomaamatta. “Nappikauppias”, tämän lehden kyläläinen kertoi, että tuon tuostakin ihmiset ällistyvät, miten paljon tärkeitä, tarvittavia, pieniä tavaroita pienestä käsityöliikkeestä löytyykään. Saman ällistyksen vallassa olin itsekin ja keksin oitis aika paljon asioita, joita tarvitsen ja tiedän vastedes sieltä löytäväni.

Elinkeinoasiamies kertoi katselleensa Suonenjoen katukuvassa yritysten näyteikkunoita ihan uusin silmin, kun hän tutustutti lukion yrittäjyyskurssilaisia paikallisiin yrityksiin. Kokander kulkikin silimä kourassa.

Jos nappikaupat kyliltämme häviävät, silloin niitä kaivataan. Mikä konsti avaisi silmämme näkemään kaiken sen paljouden mitä läheltä löytyy? Mitä on ne tavarat, jotka on pakko lähteä ostamaan omia kyliämme kauempaa joulun viettoa varten? Voisiko tämä joulu olla lähijoulu, jolloin lähiseudun yrittäjien kassakoneet kilisevät ja  työpaikat ja palvelut säilyvät lähellä?

Lähijoulusta vielä digiloikkaan. Ennen kellossa oli viisarit, sitten siitä tuli digitaalinen. Joku viisas onkin sanonut, että digitaalinen kello näyttää vaan kuluneen ajan, ei tulevaa.

Keskiviikkona yritin tehdä kaupparekisteriin tilikauden muutosta vuoden loppuun. Sähköisen järjestelmän kautta se ei onnistunut, koska muutoshakemus pitäisi tehdä kahta kuukautta ennen. Paperisena sen pystyi kuitenkin vielä tekemään, kunhan hakemus olisi perillä ennen 3.12. Hakemus postiin keskiviikkona viittä vaille neljä ja toivomus, että posti kulkee. Perjantaina tuli sähköpostiin tieto, että hakemus on vireillä.

Tämä kuva kertoo digiajasta paljon. Tyylikäs viesti ja mahtavaa asiakaspalvelua kaiken digiajan keskellä.

 

Aina on ollut nykyajan nuoria

Mieltäni on jäänyt mukavasti kutkuttamaan Antti Koskisen, Rautalammin seurakunnan pitkäaikaisen nuoriso-ohjaajan sanat kerran lehtihaastattelussa; “aina on ollut nykyajan nuoria”.

Nuorisolain mukaan nuorilla tarkoitetaan alle 29-vuotiaita. Siitä on 31 vuotta aikaa, kun itse olen ollut viimeistä päivää nuori. Ikä on asenne. Sanotaan. Sen voi uskoa, kun katselee vaikkapa 90-vuotiaan Aira Samulinin menoa, vasta viime viikolla hän zemppasi väkeä Ikämessuilla Vesannolla.

Nuorista pidetään Suonenjoella hyvä huolta. Heitä kannustetaan ja heistä välitetään. Mahtava juttu on hiljattain käynnistynyt, Osallistun, Perehdyn ja Vaikutan -nuorisohanke, jossa 19-vuotias Aapeli Rytkönen sparraa nuorisovaltuustoja lentoon.

Nuorisolain (21.12.2016)  tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa, tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista, tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa, edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.

Tähän juuri nuorisohanke mielestäni vastaa. Aapelilla riittää hommia, mutta uskon, että seutukuntamme nuoret tarttuvat tilaisuuteen.

Laissa nuorisotyöllä tarkoitetaan nuorten kasvun, itsenäistymisen ja osallisuuden tukemista yhteiskunnassa, nuorisopolitiikalla nuorten kasvu- ja elinolojen sekä sukupolvien välisen vuorovaikutuksen parantamista ja nuorisotoiminnalla nuorten omaehtoista toimintaa.

Kaupungin nuorisotyössä on huikeita tyyppejä. Suonenjoella kelpaa kasvaa ja itsenäistyä, ja luvattiinhan siellä, että nuoria ei jätetä. Rohkeimmat pärjäävät, mutta joku aina tarvitsee jelppiä vähän enemmän kuin toinen. Vapaa-ajanohjaaja Ninni Miilunpohja iloitsi siitä, että nuorisotyötä pohdittiin strategian luomisessa porukalla, se onkin sitä oikeaa nuorisopolitiikkaa, josta kunnalla on lain mukaan vastuu.

Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset  olosuhteet huomioon ottaen luoda edellytyksiä nuorisotyölle ja -toiminnalle järjestämällä nuorille suunnattuja palveluja ja tiloja sekä tukemalla nuorten kansalaistoimintaa.

Suonenjoen nuorisotyössä halutaan yhdistää voimia ja tahtoa on tehdä enemmänkin yhteistyötä naapurikuntien kanssa.

Kunnan tulee olla tarpeen mukaan yhteistyössä muiden nuorille palveluja tuottavien viranomaisten sekä nuorten, heidän perheidensä, nuorisoalan järjestöjen, seurakuntien ja muiden nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa.

Ainakin Rautalammin kanssa yhteistyö on jo viritetty. (Kursiivit Finlex)

Ylivoimaisesti elinvoimaisin

Marita Leskinen

Silvo Sokan rakettijuttu on saanut hymyn huulille. 17-vuotias nuorukainen teki jekun medialle ulkomaita myöten 70 vuotta sitten, kun hän väitti lentäneensä raketilla Kuopiosta Suonenjoelle. Eihän tässä ole päätä eikä häntää, mutta hyvälle tuulelle tämä juttu minut ainakin sai. Enkä muista, että tätä ennen olisi järjestetty muistojuhlia pilantekijälle, retkipyöräilijät järjestävät juhlapyöräilyn Kuopiosta Suonenjoelle “raketin tippumispaikalle” Silvo-pojan kunniaksi.

Ihan mahdottomasti on taas hyvää kerrottavaa ja hyviä tarinoita Suonenjoelta ja lähiympäristöstä. Täällähän käy mahdoton pöhinä. Suonenjoella avattiin yksityinen päiväkoti. Mahtavaa rohkeutta. Jalkaterapeutin palvelut ovat seudulle myöskin erittäin tervetulleita. Ajattelin heti varata ajan. Uusia hankkeita on käynnistynyt. Future-Savo Ville Keräsen johdolla SavoGrown alueella saa vielä ihmeitä aikaan.

Suonenjoen kesäkuussa päivitetty kaupunkistrategia on jämäkkä ja hyvä suunnitelma, jossa on selkeä visio; Suonenjoki uskaltaa ja haluaa kasvaa. Mieltä lämmittävää on se, että kaupunki kirjaa missiokseen asukkaidensa arjen sujumisen ja hyvän elämän edellytykset kohdilleen. Tämän luulisi kelpaavan kaikille. Strategian käytäntöön vieminen on sitkeyttä ja ymmärrystä vaativaa. Nämä tavoitteet olisi hyvä jokaisen suonenjokelaisen sisäistää ja olla mukana rakentamassa hyvää elämää jokaiselle. Siinä tarvitaan samaa intohimoa kuin tämän tarinan toisella kivenhaakkajalla oli.

Ohikulkija näki kahden miehen hakkaavan kiviä työmaalla. Hän kysyi, mitä miehet tekevät. “Hakkaan kiviä tuota seinää varten. Eikä tämä projektikaan varmaan valmistu elinaikanani. Mutta kyllähän tällä elantonsa tienaa.” Toinen mies vastasi: “ Minä rakennan katedraalia.”

Ylivoimaisesti elinvoimaisimman suonenjokelaisen tapasin Vanhamäellä. 75-vuotisjuhliaan viettävä olympiamitalisti, liikuntaneuvos, Liisa Suihkonen on elinvoimaisin, vetovoimaisin ja pitovoimaisin nainen, jonka olen vähään aikaan kohdannut. Hän on tehnyt ikänsä työtä vähempiosaisia ja apua tarvitsevia varten pitämättä siitä sen suurempaa meteliä. Ja onhan hän juossut kilpaa junan kanssa ja voittanut kerran Äitee Siiri Rantasen.