Saanko luvan?

Wikipedian mukaan tanssi on taidemuoto, jossa ihminen liikuttaa vartaloaan, yleensä rytmikkäästi musiikin mukaan, tuottaakseen esteettisiä elämyksiä, huvitellakseen, sosiaalisena toimintana tai ilmaistakseen tanssillaan jotain. Eläimillä tanssi voi olla osa pariutumisrituaalia mehiläiset ovat tunnettuja tanssistaan, jolla kertovat muille pesän mehiläisille mistä löytyy mettä. Kurkien soidintanssi on erityisen komeaa katsottavaa.

Onko sitä enää, että tytöt istuvat tanssilavan toisella reunalla ja pojat toisella ja kun tanssibiisi alkaa soida, pojat vyöryvät kilpaviiteen pokkaamaan parhaat. “Saanko luvan.” Pariutumisrituaalia parhaimmillaan myös kaksijalkaisten keskuudessa. Aika moni on löytänyt elämänkumppaninsa tanssilattialta.

Tanssiminen on viehättänyt ihmisiä aina ja kaikissa kulttuureissa. Sota-aikaan tanssit kiellettiin, mutta eiväthän kiellot nuoria pidelleet ja Nurkkatansseista muodostui nuorten  iloittelu- ja kohtaamispaikkoja noina synkkinä aikoina.

Suonenjoki voisikin nostaa tanssin mansikan rinnalle. Suomen suloisin tanssikaupunki? Kutsutaan seuraaviin karnevaaleihin kaikki Tanssivat Tähdet. Ja opettajakin löytyy. Oma tanssitähtemme, tämän lehden kyläläinen. Silvuplee!

 

Voi yhden kerran, vuoden verran

Miten lyhyt on vuosi taaksepäin. Tämähän voisi olla myös kysymys, nyt se on toteamus. Vuodenkierron verran on tehty Suonenjokilehteä. Parhaita vuosiaan viilettävän ihmisen elämässä vuosi on yksi hujahdus muiden joukossa. 

Vastasyntyneen elämässä ensimmäinen vuosi on mieletöntä kehitystä, kasvamista ja oppimista. Sukumme nuorin tenava, vuoden vanha, on oppinut kävelemään, tai oikeastaan juoksemaan. Hän osaa kiipeillä, työntää kärryjä, syödä itse lusikalla ruokaa, ajaa traktoria, oikeaa traktoria, hän osaa ikävöidä, hän osaa vaatia, hän osaa rakastaa ja nauraa ilosta ääneen, kun isi tulee kotiin.

Ei eskarilainen ehkä mieti, mitä hän ehtii saada elämässään aikaan, eikä paljon myöskään murehdi eilistä päivää. Missä kohtaa elämää alkaa jarruttelu, tulevaisuuden pelko ja menneiden märehtiminen?

Ensimmäisen Suonenjokilehden kannessa poseerasi 75-vuotias Liisa Suihkonen. Rotunainen, jonka elämästä riittäisi tarinoita enemmänkin. Ensimmäistä vuottaan juhlivan lehtemme kannessa on vuorostaan 74-vuotias Hyvää Kaunista Päivää toivottava herra Eero Sivonen. Hänen elämäntyötään ja aikaansaannoksiaan ja ennen kaikkea mielenmaisemaansa kuunnellessani, hiljaa mielessäni kumarsin kunnioituksesta.

Mikä elämässä eniten vaikuttaa mielenmaisemaamme? Ehkä eniten omat ajatuksemme. Omilla ajatuksillamme ruokimme mieltämme ja ajatuksiimme puolestaan vaikuttaa se, mitä näemme, kuulemme ja mitä suostumme kuuntelemaan. 

Marraskuussa helmikaulamies Mikko Kalliola valottaa meille Menestyjän mielenmallia Futurialla. Mikko on Aava&Bangin luova johtaja, jonka repussa on paljon ajatuksia virkistävää jaettavaa. Ajatusten kääntämisillan sinulle tarjoaa Suonenjokilehti yhdessä Suonenjoen kaupungin, SavoGrown ja Rautalammin kunnan kanssa. Sinun tarvitsee vain laittaa päivä kalenteriisi ja tulla paikalle, mainos löytyy tästä lehdestä.

Ympyrä sulkeutuu ja vuosi on täysi. Juhlimme 1-vuotiasta Suonenjokilehteä torstaina 26.9. Kohtaamossa, toimituksessamme. Tervetuloa kahville!

 

Merkityksellistä elämää

Merkityksen tunne on vahva moottori. Näin sanoo varatuomari ja teologi Eveliina Salonen kirjassaan Intuitio ja tunteet johtamisen ytimessä. Hänen mukansa olennainen osa työhyvinvointia ja työniloa syntyy siitä, kun omalla osaamisella ja ideoilla on työpaikalla merkitystä ja kun omalla työllä ja organisaation aikaansaannoksilla on omien arvojen mukainen tarkoitus. Silloin ihmiset ponnistelevat yhteisten tavoitteiden eteen. Merkityksen tunne motivoi ja antaa syyn elää. Merkityksen tunteen kadottaminen taas voi johtaa masennukseen, suorittamiseen tai muihin riippuvuksiin, joilla yritetään kompensoida merkityksen tunteen puuttuminen ja sen aiheuttama tyhjyys.

Salonen kirjoittaa myös, että onnellisuutta on kahta tyyppiä: mielihyvään perustuvaa tai merkityksellisyyteen perustuvaa. Mielihyvään perustuva onnellisuus on lyhytkestoista, mutta merkityksellisyyteen perustuva onnellisuus tuottaa mielekästä elämää laajemmassa mittakaavassa: ihminen on onnellinen, koska hän mieltää elämänsä merkitykselliseksi.

Merkityksellistä elämää elää tämän lehden kyläläinen. Nuoren naisen unelmana oli saada ajaa isoilla autoilla. Kun lähipiirissä ja suvussa ei rekkakuskeja ollut, ei kotiväki ensin suositellut moiselle alalle lähtemistä. Niinpä hän opiskeli ammatin maatalousoppilaitoksessa, mutta unelma isoista autoista ei jättänyt rauhaan ja nyt hän on onnellinen rekkakuski, nauttii työstään ja kokee elämänsä merkitykselliseksi. Kannattaa uskaltaa tulla siksi mitä on.

Rautalammilla kävellään pestuutorstaina naisille ammatti ja vielä yhdessä suonenjokelaisten kanssa. Eeva Ruotsalainen on ollut innokas Naisten Pankin kannattaja jo vuosikausia. Naisten Pankki on vapaaehtoisten verkosto, jonka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi. Varoilla tuetaan naisten ammatti- ja yrittäjäkoulutusta. Eeva pani toimeksi ja järjestää pestuuviikolla merkityksellisen kävelymahdollisuuden meille kaikille. Kävellään siis porukalla mielihyvää ja merkityksellisyyttä.

Ja voisiko näin syyskesästä olla mitään merkityksellisempää kuin sienimetsässä hiippaileminen. Jopa silloinkin, kun sieniä ei löydy. Kirsti Eskelisen uusi sienikirja opastaa aloittelijankin sieniaarteiden löytämiseen ja tunnistamiseen. Se on niin rakkaudella kirjoitettu teos, että kannattaa hankkia. Opin kirjasta esimerkiksi sellaisen asian, että kantarelli on kiinalaisessa lääketieteessä terveysvaikutteinen elintarvike, joka estää silmätulehduksia, hämäräsokeutta, hengitystieinfektioita ja ihon kuivumista. Se sisältää kahdeksaa ihmiselle välttämätöntä aminohappoa ja runsaasti D-vitamiinia, kartenoidia, kuparia, kaliumia, rautaa ja sinkkiä. Voihan kantarelli, mielihyvä ja merkityksellisyys.

Yhteistyöllä vetovoimaa

Suonenjoki ja Rautalampi pistivät pystyyn yhteisen matkailuneuvonnan Koskeloon. Ihan mielettömän hieno juttu, että seutukuntaamme tehdään tutuksi näiden kuntien vilkkaimmalla liikepaikalla. Aikaansaavan oloisia ja kotiseutuaan arvostavia, Keräsen Villen sparraamia nuoria on palkattu sinne kesätöihin kummastakin kunnasta ja pienyrittäjätkin saavat tuotteitaan myyntiin. Voihan Tuuri, mitä tästä vielä syntyykään. Mukava tuntuma jäi myös siitä, millä innolla porukka oli sulassa sovussa yhteistä hyvää rakentamassa.

Nuorten kesätyöntekijöiden kotiseuturakkaus oli puhuttelevaa. Katariina ja Inka ovat molemmat olleet jo muualla opiskelemassa ja kertoivat miten hienoa on nähdä kotikaupungin kehittyvän ja miten sen huomaa vasta, kun asuu välillä kauempana. Kumpikaan neidoista ei haluaisi muuttaa isompiin kaupunkeihin vaan pysyä Suonenjoella.

Ennen keskikesän suurta Mansikkakarnevaalijuhlaa on monenlaista hulabaloota ja jopa ilmaista tapahtumaa tarjolla Suonenjoella ja lähiympäristössä. Ja toki on elämää vielä karnevaalien jälkeenkin. Mahdollisesti. Yhteistyöllä nämä lukuisat tapahtumat myös tehdään.

Joku viisas on sanonut, että yhteistyö on työnteon vaikein muoto. Ja totta se lienee, pienemmissäkin piireissä. Ihan sattumoisin samalla viikolla sattui kohdalle useampi keskustelu, missä naisihmiset pohtivat keskenään,  kuinka hituraisia heidän miehensä ovat tarttumaan asioihin. Kysymyksessä oli sellaiset pikkuasiat kuten talon osto, kylpyhuoneen laatoitus, aitan siivous ja yleinen sisäsiisteys. Talon ostaja oli joutunut murjottamaan viikon ennen kuin sai miehensä lähtemään edes katsomaan taloa. Kylpyhuoneen laatoituksesta piti pitää puhetta viikkotolkulla ja aitan siivousta kai suunnitellaan vieläkin.

Otin sitten illalla asian kotona puheeksi, että mistähän se johtuu, että aika usein kuulen naisten valittavan, ettei miestä millään saa liikahtamaan, kun pitäisi ripeästi tarttua toimeen. Sain viisaan vastauksen mieheltäni nopeasti, vitkuttelematta:

“Sehän on sillä tavalla, että nainen näkee lopputuloksen ja mies näkee koko prosessin. Mitä kaikkea se kylpyhuoneen laatoitus tarkoittaakaan, valtavaa työtaakkaa, rahanmenoa, suunnittelua, tarvikkeiden hankkimista ja ennen kuin mies on tämän kaiken puntaroinut päässään, on parisuhde asettunut hiljaisuuden puolelle. Kysymyksessä on perättäisen ajattelun ongelma, putkiaivoisuus. Ja siitä sisäsiisteydestä. Miehen silmä ei välttämättä näe siisteyttä sisätiloissa samalla tavoin kuin naisen silmä näkee.”

Yhteistyöllä on pitovoimaa. Parempi naimisissa kuin oikeassa.

 

83-vuotiaan halaus

Lippalakkinen mies keppeineen piipahti Kohtaamoon, toimitukseemme. Vetäisi kirjekuoresta mustavalkean kuvan. Kuva oli otettu samana vuonna, jolloin itse olin syntynyt. Kuuntelin hänen tarinansa, josta pieni pala on tässä lehdessä. Tarinassa olisi ollut syvyyttä suurempaankin juttuun. Mieleeni jäivät lähtemättömästi äänen keveys siinä kohtaa, kun Lilja Orvokin nimi mainittiin ja elämää kokeneen miehen kokosylin halaus.

Minä niin rakastan ihmisiä, joiden liikkeissä ei ole kiirettä eikä kasvoilla kireyttä vaan uurteet kertovat eletyn elämän tarinaa, kohtaamisen iloa.

Ilon pilkettä ja uteliaisuutta, pursuavaa energiaa ja kiinnostusta uusiin juttuihin ja elämisen riemuun tuo meille kyläläisemme, iätön Kirsti, joka vielä kiipeilee puissa. Pystyisinpä samaan. Kuvausreissullamme saimme korvasienipiirakkakahvit lumoavassa puutarhassa ja energisoivassa seurassa. Voimistuin kuin metsäreissulla olisin ollut.

Yllättävät kohtaamiset ihmisten kanssa, joista jää hyvä jälki ja jonka jälkeen vielä hyvän matkaa omat ajatukset pysyvät paremmilla poluilla, ovat kullanarvoisia.

Iisveden Raitille ajellessani tuli sunnuntaiolo. Syvä hiljaisuus. Niin siisti ja kaunis raitti, sinne mahtuisi vaikka mitä. Raitin viimeinen yritys muuttaa ihmisten ilmoille. Parturi-Kampaamo Sinikka tulee kyllä menestymään uudessakin paikassa. Lempeys, hymy ja ihmisten kohtaamisen taito ammatilliseen osaamiseen yhdistettynä ovat tuoneet samat asiakkaat parturin tuoliin kymmenien vuosien ajan eteläisiä asukkeja myöten.

Mullistavan jäljen jätti myös kohtaaminen Sini Majurin kanssa. Ei uurteita kasvoissa noissa, vain kolmikymppinen, mutta niin viisas ja osaava. Tekemisestään aidosti innostunut, mutta juureva. Tyylikkäästi omaansa maailmalle vievä. Aarre Suonenjoelle.

Jos tulee olo, ettei asiat suju. Ajatus jumittuu. Makaa muutama tunti peiton alla ja anna ahdistaa. Mutta mene sitten metsään, vaikka et sienistä tai hortoiluista välittäisi. Keitä kahvit termariin ja kokeile miltä tuntuu istua kannon nokassa kuuntelemassa hiljaisuutta ilman kännykän ja läppärin liekkuvia kuvia ja valoja. Halaa isoa mäntyä, ne ovat usein sinua vanhempia. Mene sitten joen varrelle ja seiso siinä niin kauan, että voit todeta, se menee eteenpäin. Koko ajan.

 

Media-Assistentti ja toivottavasti kevään ylioppilas

Media-assistentti. Sillä tittelillä olen toiminut nyt kolmatta viikkoa Suonenjokilehdessä ja Rautalampilehdessä. Varsin monipuolinen työ  ja olen saanut tehdä useita erilaisia asioita jo näin lyhyessä ajassa. Assistentit yleensäkin tekevät kaikkea mahdollista. Olen toivottavasti keväällä ylioppilas ja syksyllä opiskelut jatkuu. Nyt alkukevään ja kesän sähellän täällä lehtien parissa.

Pääsin tekemään juttua ihan alusta loppuun itse. Onneksi oli Diza-koira assistentin assistenttina ja henkisenä tukena haastattelussa. Jostain syystä noiden eläinten läsnäolo lievittää jännittynyttä tunnelmaa. Olen myös käynyt kuvailemassa tapahtumia, kuten yritysmessuja Matti Lohen koululla.

Pääsin työn puolesta myös teatteriin Vanhamäelle. Näiden parin viikon aikana olen oppinut uusia asioita myös valokuvauksesta. Toisinaan hävettää joissakin tilaisuuksissa nousta seisomaan ja ottaa isolla kameralla kuvia, kun yleistöstä aina joku kääntyy katsomaan. Tällaiset tilanteet tosin lisäävät itseluottamusta. Eiköhän tässä kevään aikana rohkaistu sen verran ettei enää hävetä ollenkaan.

Teatterissa kuvaaminen oli jännittävää. Pelotti, että kameran äänet häiritsevät yleisöä tai näyttelijöitä. Onneksi teatterissa kuvatessa minulla oli käytössä pieni järjestelmäkamera, joka ei herättänyt paljoa huomiota. Samaan aikaan jännitti myös kuvien laatu. Pimeässä kuvista tulee usein tärähtäneitä. Onnistuin nappaamaan jopa muutaman tarkankin kuvan, onneksi.

Lankapuodin Minna. Tästä nimestä ei varmaankaan monelle ensimmäisenä tule mieleen Minna Canth. Ei ainakaan itselleni olisi tullut. Nimen takaa löytyy kuitenkin hurmaava Teatteri Lumon luoma näytelmä Minna Canthista tämän juhlavuoden kunniaksi.

Näytelmä on esitetty perinteisen näyttelemisen lisäksi myös varjo- ja nukketeatteria hyödyntäen. Esityksessä nähdään myös tanssivia lankarullia ja kangaspakkoja. Esitykseen kuului myös elävää musiikkia. Ei ainakaan tylsäksi katselu käynyt, kun esitystapa vaihteli kohtausten välillä.

Varjoteatterin kangas oli monikäyttöinen. Siihen oli kirjoitettu Canthin lausahduksia ja kangas toimi milloin verhona, milloin Minnan hääpukuna. Esitystä varten oli luotu valtava nukketeatterin nukke, joka kuvasi Minna Canthia. Samainen verho toimi myös nuken paitana.

Näytelmässä paneuduttiin paljon Minnan lapsuuteen, mikä oli oikeastaan mukavaa. Aina puhutaan kaikista Canthin saavutuksista aikuisiällä, mutta näytelmä kertoi miten Canthin ajatukset naisten epätasa-arvosta näkyivät jo lapsuudessa.

Nyt kun lehti on taas saatu valmiiksi, onkin aika ryhtyä pohtimaan juttuideoita toukokuun lehtiä varten. Taas edessä monta jännittävää kuvaus- ja haastattelukeikkaa. Täytyy pakata Diza kassiin mukaan pelastamaan jännittäviä tilanteita.

 

Yrittäjyydestä kaikkea

Hyvä yrittäjä tai yrittäjähenkinen ihminen tai yrittämistä miettivä, Sinua varten on Futurialle järjestetty huikea tilaisuus kohdata samanhenkisiä ihmisiä, kuulla uusia juttuja, luoda hyviä kontakteja ja maistella lähiherkkuja kuten esimerkiksi rinkeliä sirkkasalaatilla, voisitko paremmasta unelmoida.

Unohda tiistaina 2. huhtikuuta vesijumppa, sohvaperuna, tärkeä kokous ja paperityöt ja tuo itsesi toisten joukkoon saamaan Elinvoimaa Yrittäjyydestä! Mikään ei maksa sinulle mitään, eikä tarvitse muistaa ilmoittautua, tule paikalle ja nykäise mukaan se kaveri, jolla on jotain tärkeää menoa.

Uusi kolumnisti tässä lehdessä on Saara Hanhela, kuntakehittäjä, hulvaton persoona. Älkää epäröikö tuputtaa hänelle ideoitanne, miten lähikunnissamme voitaisiin lisätä yhteistyötä ja miten viemme täältä valoa maailmalle.

Kansainvälisille vesille vievä, toukokuussa käynnistyvä matkailuhanke tekee nyt sen mistä on vuosikaudet puhuttu. On tuotteistettu ja markkinoitu ja matkailuyrittäjät ovat istuneet takapuolensa pehmeiksi lukuisissa yhteistilaisuuksissa. Paljon on toki saatu aikaankin, mutta sellainen kunnon lentoonlähtö vielä tarvitaan. Nyt se tulee ja puikoissa on sellainen täti, että alkaa tapahtua. Matkailuyrittäjillä on nyt mahdollisuus saada tuotteensa myyntiin. Sari Hyttinen kertoo teille miten se tapahtuu.

Tämän lehden kyläläisemme on myöskin varsinainen kuntakehittäjä ja heitä riittää monia muitakin Suonenjoella. Pipsa ei ole epäröinyt laittaa itseään likoon ja tarttua tilaisuuksiin, silloin kun niitä on eteen tullut ja vaikka kaikki ei aina ole mennyt nappiin, on kokeiltu, on uskallettu ja sitä draivia tässäkin kaupungissa tarvitaan. Heittäytymistä ja uusien asioiden kokeilemista.

Likoon laittoi itsensä myös kaupunginjohtaja osallistuessaan liikuntaneuvontaan ja omalla esimerkillään hän toivoo muiden tarttuvan myös huikeaan tilaisuuteen kokeilla ohjattua elämäntapamuutosta. Liikuntaneuvoja Marko Savolainen ohjaa osallistujat lempeästi oman liikuntamuodon löytämiseen ja terveellisempiin syömistapoihin. Mukaan mahtuu vielä. Vuosi ilmaiseksi Markon ohjauksessa ja tavoitteena on terveemmät suonenjokelaiset.

Ällistellä täytyy tätä tekemisen tahtoa ja meininkiä Suonenjoella. Ja aina vaan paranee.

“Hullu työtä tekee,viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse.” Näin tuumasi Minna Canth ja olen hyvin samaa mieltä.

 

Kuntoiluvelvollisuus

Tuoreen tutkimuksen mukaan jo kerran viikossa tehty voimaharjoittelu kuntosalilla on hyödyllistä yli 65-vuotiaiden terveydelle. Hyödyt näkyivät veriarvojen, lihasvoiman ja henkisen hyvinvoinnin paranemisena.

Kansalliset ja kansainväliset suositukset opastavat harjoittamaan lihasvoimaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Myös tässä tutkimuksessa lihaskasvu ja rasvan palaminen olivat tehokkaampia enemmän kuin kerran viikossa harjoitelleilla, mutta kerran viikossa suoritettu harjoittelu riitti kuitenkin hyvin iäkkäille ihmisille parantamaan päivittäisistä toiminnoista selviämistä. Kauppakassien kantoon, portaiden kävelyyn ja WC-pöntölle istumiseen tarvitaan lihasvoimaa, jota voimaharjoittelulla voidaan parantaa. Näin kertoo yliopistotutkija Simon Walker Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Olisiko hyvä, jos kuntoilusta tehtäisiin kansalaisvelvollisuus, niin kuin oppivelvollisuus ja asevelvollisuuskin? Jos haluaa nostaa eläkettä, on käytävä kerran viikossa kuntosalilla. Pitäisikö meidät velvoittaa pitämään itsestämme huolta? Ja kun kerran viikossa käynti kuntosalilla riittää pitämään yllä parempaa toimintakykyä.

Entäpä koululiikunnan remontti, kuten Henrik Dettmann kolumnissaan Yle:n sivuilla ehdottaa:

“Koko koululiikunnan käsite tarvitsee täysremontin. Liian moni tuntemani aikuinen on kertonut alkaneensa harrastaa liikuntaa vasta koululiikunnan traumoista päästyään. Parhain keino kääntää trendiä on oppilaiden jakaminen taso-, ikä- ja sekaryhmiin niin, että jokaiselle löytyy motivoiva ympäristö, jossa liikkuminen on haastavaa ja hauskaa.

Tämä ei tarkoita kaikesta vanhasta luopumista vaan vanhan hyvän päälle rakentamista. Yleisurheilu, pallopelit ja telinevoimistelu kuulukoot edelleen valikoimaan, mutta samalla valinnanmahdollisuuksia kannattaa laajentaa. Jooga, trampoliinihyppely, Pokémon Go, Ninja Warrior -radat ja tanssimattopelit käyvät yhtä lailla liikunnasta, kunhan lapsi ja nuori pääsee nauttimaan ja hyötymään liikkumisen, jatkuvan oppimisen ja hyvinvoinnin yhteydestä.

Parhaassa tapauksessa kouluissamme syntyy oppimisen renessanssi, joka ehkäisee syrjäytymistä ja sairauksia, takaa perheille lisää yhteistä aikaa, vapauttaa huoltajat kuskausrumbasta ja antaa yhä useammalle turvallisen, motivoivan ympäristön, jossa toteuttaa luonnollista liikkumisviettiään sekä valmiuksiaan parempaan oppimiseen.”

Otetaanko käyttöön meidän kouluissa?

 

Hyvää mieltä

Vielä minun lapsuudessani kuusessa paloivat oikeat kynttilät. Kynttilänjalka nipistettiin kuusen oksaan ja laihat pienet kynttilät tuikkivat ympäri kuusta. Enkä muista, että koskaan yksikään oksa olisi syttynyt tuleen, se on käsittämätöntä. Ehkä sitä kuusta ehdittiin enemmän tuijotella, kun ei ollut tuijotettavia digivälineitä. Nyt monessa kodissa koreilee muovikuusi, helppohan se on ja siisti.

Minä haluan metsästä haetun, tuoksuvan ja neulasiaan lopulta karisuttavan, perinteisen kuusen. Joskus oksia on liian harvassa, joskus se on liian lyhyt tai liian pitkä, mutta mitä useampia kymmeniä jouluja on takana, sitä vähemmän muotoseikat häiritsevät, tämä olkoon lohtuna kuusen kaatajalle.

Toimituksemme, Kohtaamon pihaan ilmestyi Suonenjoen jouluavajaisten aikaan komea kuusi kynttilöineen. Rossin Virpi sen oli siihen Rossin Kuusiviljelmältä hilannut. Oli luvannut tuoda joulukukan ja komean toikin. Siinä se lämmittää mieltä varmaan Pääsiäiseen asti.

Kiireisen työpäivän jälkeen mieltä lämmittivät myös anopin paistamat letut. Ihmeellisiä taikalettuja hän osaa tehdä ja väittää ainesten olevan ihan peruslettutavaraa, mutta ei minun pannussani paistetut samalta maistu. Hyvien lettujen paistaminen onkin taitolaji.

Villen seurassa tulee aina hyvä mieli. Ville Keksijä Keränen omistaa hienot radio-ohjelman tekovärkit ja pääsin mukaan nettiradion ihmeelliseen maailmaan. Villen mukaan verkossa lähetettävä radio-ohjelma on kuin äänimuotoinen blogi, podcast. Hänen tarkoituksensa on näiden ohjelmien kautta kertoa maaseudun elinvoimasta ja tulevaisuudesta erilaisten, kiinnostavien ihmisten kanssa.

Ville Keränen työskentelee Kehitysyhtiö SavoGrowssa, Future Savo -hankkeessa, joka on Pohjois-Savon Liiton rahoittama vetovoimaprojekti. Aiemmin ohjelmassa ovat mukana olleet Minna Jaakkola ja Tuomas Kuhmonen. Kaikki ohjelmat on kuunneltavissa tästä linkistä: https://futuresavo.simplecast.fm

Tunnelmallista Joulua!

Ison nenän kuvvaesessa

Sanonta on tuttu kotoani. Kun jotain etsittiin eikä löydetty, tokaisi äitini, että siinähän se on, ison nenän kuvvaesessa. Eli oli liian lähellä löytyäkseen, oli liian lähellä, että olisi huomattu. Kotonani sanottiin myös, että ota silimä kouraan ja kato. Silimä kourassa olen syksyisestä metsästä vielä löytänyt suppilovahveroita, kun lumi ei ole niitä vielä ehtinyt peittää.

Liian lähellä on monet hyvät asiat ja jäävät siksi huomaamatta. “Nappikauppias”, tämän lehden kyläläinen kertoi, että tuon tuostakin ihmiset ällistyvät, miten paljon tärkeitä, tarvittavia, pieniä tavaroita pienestä käsityöliikkeestä löytyykään. Saman ällistyksen vallassa olin itsekin ja keksin oitis aika paljon asioita, joita tarvitsen ja tiedän vastedes sieltä löytäväni.

Elinkeinoasiamies kertoi katselleensa Suonenjoen katukuvassa yritysten näyteikkunoita ihan uusin silmin, kun hän tutustutti lukion yrittäjyyskurssilaisia paikallisiin yrityksiin. Kokander kulkikin silimä kourassa.

Jos nappikaupat kyliltämme häviävät, silloin niitä kaivataan. Mikä konsti avaisi silmämme näkemään kaiken sen paljouden mitä läheltä löytyy? Mitä on ne tavarat, jotka on pakko lähteä ostamaan omia kyliämme kauempaa joulun viettoa varten? Voisiko tämä joulu olla lähijoulu, jolloin lähiseudun yrittäjien kassakoneet kilisevät ja  työpaikat ja palvelut säilyvät lähellä?

Lähijoulusta vielä digiloikkaan. Ennen kellossa oli viisarit, sitten siitä tuli digitaalinen. Joku viisas onkin sanonut, että digitaalinen kello näyttää vaan kuluneen ajan, ei tulevaa.

Keskiviikkona yritin tehdä kaupparekisteriin tilikauden muutosta vuoden loppuun. Sähköisen järjestelmän kautta se ei onnistunut, koska muutoshakemus pitäisi tehdä kahta kuukautta ennen. Paperisena sen pystyi kuitenkin vielä tekemään, kunhan hakemus olisi perillä ennen 3.12. Hakemus postiin keskiviikkona viittä vaille neljä ja toivomus, että posti kulkee. Perjantaina tuli sähköpostiin tieto, että hakemus on vireillä.

Tämä kuva kertoo digiajasta paljon. Tyylikäs viesti ja mahtavaa asiakaspalvelua kaiken digiajan keskellä.