Suositellut

Taiteellinen oman tien kulkija

Katja Vikla on nainen, joka kulkee omia polkujaan. Hän rakastaa tanssia, luonnossa kulkemista ja käsillä tekemistä. Ne ovat parhaita keinoja purkaa stressiä.

“Tanssi on ollut minulle keino purkaa tunteitani ja nollata tilanne hankalissakin elämän tilanteissa. Pikkutyttönä harrastin balettia ja aktiivisten liikunnan opettajien ansiosta teimme tyttöporukalla tanssiesityksiä, myöhemmin innostuin kilpatanssista. Olen aina ollut liikunnallinen”, kertoo Katja Vikla.”

Katja työskentelee Vanhamäen tapahtumakoordinaattorina. Hänellä on myös graafiseen suunnitteluun keskittyvä toiminimi ViklaDesign sekä aputoiminimi Kuntokoulu Rumba, jonka puitteissa hän vetää paritanssi- ja lattarikursseja sunnuntaisin Suonenjoella ja LatinoHIIT-ryhmää Kuopiossa.

Isän tyttö

Katja on syntynyt Jyväskylässä. Hänen äitinsä Aune on kotoisin Suonenjoen Tyyrinmäeltä; isä Kalevi on lähtöisin Laatokan karjalasta. Katja syntyi vuonna 1974 ja oli parivuotias, kun perhe muutti äidin äidin kuoltua ensin vuodeksi mummolaan Tyyrimäelle ja sitten Rautalammille.

“Isä kuoli 16 vuotta sitten; jos hän eläisi, ikää olisi jo 96 vuotta. Äiti on vielä ikäisekseen hyvässä kunnossa, hän on 83-vuotias savolainen, sitkeä täti. Vielä tässä viime viikolla äidin kanssa halkoja hakattiin”, kertoo Katja.

Isä oli sodat käynyt mies, hän taisteli kaikissa kolmessa sodassa, mutta ei niistä Katjan mukaan kovin paljoa puhellut. 

“Joskus isä päivitteli niitä oloja, miten joutuivat asumaan maan alla ja joka paikkaa kutitti ja miten hän oli korsussa soitellut mandolinia. Isä oli myöskin nuorena kova tanssimaan ja oli ennen sotia harrastanut teatteriakin.”

Katja sanoo perineensä isältään rytmin, innostuksen tanssimiseen ja uteliaisuuden kokeilla asioita.

“Isä minulle humpankin on opettanut. Olin isän tyttö, varmaan olen luonteeltanikin isän tyylinen. Hän innostui joskus lausumaan runoja. Isä oli kannustava, hän ei moittinut koskaan.”

“Isä kuoli sairaalassa. Muistan sen kuolinhetken, kun hänen kasvoilleen tuli utelias ilme, hän näki jotain hirmu kiinnostavaa silloinkin.”

Touhukas ja liikunnallinen

Rautalammilla Viklat asuivat ortodoksikirkon pihapiirissä. Puutyön opettajana aiemmin toiminut Kalevi työskenteli ortodoksisen seurakunnan palveluksessa talonmiehenä, suntiona ja kirkon esittelijänä. Aune-äiti on koulutukseltaan kotiteollisuusopettaja. Hän teki opettajan sijaisuuksia, toimi kodinhoitajana ja myöhemmin kehitysvammaisten päivätyönohjaajana. Katjalla on myös kaksi veljeä; Porvoossa asuva sähköalan yrittäjä Jyrki ja leppävirralla asuva Markku, joka on isännöitsijänä Kuopion Talokeskus Oy:ssä. 

Katja kävi peruskoulun Rautalammilla. Hän osallistui mielellään näytelmä- ja liikuntakerhoihin, harrasti yleisurheilua ja lentopalloa ja oli mukana partiotoiminnassa.

“Tykkäsin myös taiteilla. Kerran onnisti osuuspankkien järjestämässä koulujen piirustuskilpailussa ja pääsin lentokoneella Helsinkiin, missä Kylli-täti jakoi palkinnot.

Murrosiän kynnyksellä nuoren neitokaisen ruutuvihkot täyttyivät runoista.

“Tanssit, helmassasi auringonpaiste,
sylissäsi tumma yö.
Naurat, poskillasi kyyneleet,
silmissäsi siniset tähdet.
Sitten nukahdat jalat kippurassa,
nyyhkien hiljaa kaipuuta.
Muisto,
sinä se olit.”

Katja Vikla 12 v.

Ensimmäinen lukiovuoden Katja asui Kuoiossa ja kävi ilmaisupainotteista lukiota.

Toiselle luokalle hän kuitenkin palasi Rautalammille ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1993. Hänellä oli todistuksessa oli kympit äidinkielestä, psykologiasta ja muutamasta muusta, mutta englannissa hän sanoo olleensa täysin surkea.

“Eihän se aika kaikkeen riittänyt. Jos olisin taitanut englantia, olisin varmaan muuttanut tällä luonteellani ulkomaille jo nuorena”, hymähtää Katja.

Tanssi vei mukanaan

Lukion jälkeen Katja päätyi Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemiaan. Ammattikorkeakoulun muotoilija-tutkinnon suoritettuaan hän on käynyt vuoden kestävän tiedottajakoulutuksen sekä yrityskuvajohtamisen opintoja, taidealan projektien hallinta -kurssin, sekä yrittäjävalmennuksen.

Katja asui seitsemän vuotta Kuopiossa, jossa oli hyvä myös harrastaa.

“Käytiin Lyytisen Jallun kanssa ensin kaikki mahdolliset lavatanssikurssit. Kesällä, kun ei oltu veneilemässä tai töissä, kierrettiin tanssilavoja; sitten innostuttiin kilpatanssista. Tanssittiin kuutena iltana viikossa 4-5 tuntia kerrallaan. Aluksi tanssittiin kaikkia kymmentä tanssia, sitten pelkkiä lattareita. Vähän harrastuksen vuoksi muutimme sitten Tampereelle, jossa kuitenkin asuin vain vajaan vuoden.” 

Elämä oli työntäyteistä

“Kesätöissä olen ollut 13-vuotiaasta lähtien mansikkapellolla ja talonmiehen sijaisena. Rautalammin Essolla puursin lukioaikaan sitten viikonloput ja loma-ajat, välillä kaupan kassana.18-vuotiaana aloitin Tupperware-esittelijänä ja opiskeluaikana tein myös puhelinmyyntitöitä. Myöhemmin toimin  Rautalammin-Vesannon luontomatkailuhankkeen hankevetäjänä sekä Arttelissa markkinointisuunnittelijana ja Suonenjoen kaupungilla kulttuuriohjaajana.

”Rakastuin mansikkaisäntään ja kymmenen vuotta paiskittiin pitkää päivää mansikkatilalla. Mansikkahommissa vierähti molemmilta usein aamuviidestä iltayhdeksään. Siinä rytäkässä syntyi Taneli vuonna 2004. Sitten rakennettiin talo Opettajanpolulle, jonka minä sain suunnitella sentilleen ja talonrakentajaksi aikanaan valmistunut Jouni sitten isänsä kanssa rakensi sen rivakalla aikataululla. Elämä suunniteltiin mansikkatöiden mukaan, myös häät ja poikien syntymät. 

Odotettiin Onni-poikaa kesällä 2007. Jotain oli tapahtunut, sillä Jounin käyttäytyminen oli muuttunut. Hän oli kuin eri ihminen, äyski, komenteli ja stressasi. Lopulta kesällä 2008 oudolle käytökselle löytyi selitys. Jounin oikeasta ohimolohkosta löytyi nyrkin kokoinen kasvain. Tajusin, että kaikki meni uusiksi nyt.”

Jouni ja Katja olivat ostaneet tontin Ylläkseltä ja Jouni päätti aloittaa parimökin rakentamisen, vaikka sairaus elämää varjostikin. Takaisku tuli kuitenkin kesken rakennusurakan; laajentunut kasvain vaati uuden leikkauksen.

 “Oli se tiukkaa aikaa. Kolmen vuoden päästä ensimmäisestä leikkauksesta olin ihan loppu, kertakaikkiaan ihan loppu”, muistelee Katja, ”tapahtumat vyöryivät eteen toinen toisensa perään. Poikien takia on selviydyttävä. Omaa sisustani kuunnellen olen ratkaisujani tehnyt -enkä ole tarvinnut valintojani katua.”

Itsellistä elämää

Katjan ja Jounin avioliitto päättyi eroon, ja Jouni kuoli vuonna 2013 vajaa viisi vuotta sairauden toteamisen jälkeen. Pojat olivat tuolloin 5- ja 8-vuotiaat. 

Katja asuu poikien kanssa  Iisvedellä. Vuonna 1948 päiväkodiksi rakennetun talon hirsiseinät Katja on hionut puhtaiksi ja ulkovuoraus on saatu viimein tehtyä. Katjan piirtämä takka lämmittää olohuoneessa ja itse tehdyt rappuset kestävät loikata sisään.

“Tässä riittää hommia loppuelämäksi. Pihassa saa puuhastella; tykkään tehdä käsilläni kaikenmoista. Mutta onhan tässä apuakin tarvittu. Vielä meinaa yöunet välillä hävitä. Ajateltavaa on.”

Elämä on asettunut raiteilleen ja 45-vuotias Katja sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä juuri nyt.

“Mieletön rikkaus ovat tietysti nämä kaksi hienoa poikaa. Päivissä riittää ohjelmaa. Poikien harrastusten ja kavereiden kautta olen oppinut myös paljon elämästä.”

Suositellut

Yhteistä matkailuneuvontaa

Suonenjoen kaupunki ja Rautalammin kunta avasivat yhteisen matkailuneuvonta- ja lähipuotipaikan Koskeloon.

Koskelo on portti Savoon ja liikepaikka luonnostaan, sillä 9-tien ja 69-tien risteys on vilkasta aluetta. 9-tietä suihkii 5000-6000 ajoneuvoa päivittäin. Jukka Leskisen luotsaama Koskelon kahvila-ravintola on keskittynyt palvelemaan ja tankkaamaan ihmisiä.

“Kahvila-Ravintolamme palvelut ovat varsin hyvässä maineessa. Osuuskauppa Koskelonseutu aloitti tässä vuonna 1969 ja meille tämä tuli 90-luvun lopulla. tienvarsimatkailupalvelua tässä on ollut varsin pitkään”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Leskinen, “nyt kun sisustuspuotimme siirrettiin ravintolan tiloihin, on tässä mainio paikka kuntien matkailuneuvonnalle ja turisteilla yksi lisäsyy pysähtyä.”

Hei Rakas, Tervetuloa Savoon

Future Savo on viilettänyt kevään aikana roadshow-kiertueena ympäri maata teemalla Olemisen vapaus. Kiertueella on tuotu esille alueemme avoimia työpaikkoja, monipuolista elinkeinoelämää sekä asumisen ja elämisen palveluita, monipuolista kulttuuritarjontaa ja olemisen vapautta.

Future Savo on mukana järjestämässä yhteistä matkailuneuvontaa ja tuo esiin alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta. Ville Keränen Future Savosta myös zemppaa Suonenjoen kaupungin ja Rautalammin kunnan palkkaamat kesätyöntekijät palvelemaan asiakkaita.

“Tämä on todella mielekäs kesätyöpaikka kuntien palkkaamille nuorille ja töitä tehdään yhdessä ja opitaan yhdessä, sellaisella valmentavalla otteella”, kertoo Ville.

Rautalammin kunnan palkkaama, tämän kevään ylioppilas, Iida Kärkkäinen on tästä kesätyöstä innoissaan.

“Ville on sparrannut meitä, että kun asiakas astuu ovesta tuohon eteisen pienelle matolle, me on jo huomioitu hänet ja ollaan valmiina palvelemaan”, hehkuttaa Iida, “täällä on hyvä porukka töissä.”

Suonenjoen puolelta kesätöissä ovat Katariina Niemelä ja Inka Kokkola. Katariina työskentelee kokopäiväisesti ja Inka on mukana tuntityöläisenä tarvittaessa.

Katariina on suorittanut kaksoistutkinnon. Hän valmistui merkonomiksi ja ylioppilaaksi tänä keväänä.

“Asiakaspalvelu on minulle tuttua touhua, sitä on harjoiteltu paljon opintojen aikana. Haluan auttaa asiakkaita iloisin mielin ja täydestä sydämestäni”, kertoo Katariina, “Suonenjoki ja koko Savo on rempseää aluetta, täällä on lämmin ilmapiiri, on tosi mukava päästä kertomaan näitä juttuja asiakkaillemme.”

“Ihanaa on päästä edustamaan kotikuntaa tänne”, kertoo lähihoitajaksi valmistunut Inka, “opiskelin Kuopiossa, mutta kyllä Suonenjoki on niin hieno paikka asua, että en millään täältä haluaisi muuttaa isompiin paikkoihin, täällä on kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja tätä on hienoa markkinoida.”

Puodissa lähituotteita

Elinkeinoasiamiehet Olli Kokander ja Iiro Lyytinen SavoGrow Oy:stä osallistuivat myös yhteisten tilojen rakentamistöihin. Savon silmut -hanke on mukana ja sen tavoitteena on tukea elintarvikealan tuotekehitystä ja raaka-aineiden jatkojalostusta sekä lähituotteiden myyntiä. MikroGrow -hanke on mikroyrittäjien verkostoitumispaikka. Näissä hankkeissa olevien mikroyrittäjien tuotteita on lähipuodissa myynnissä.

“Tämä on ihan huippujuttu, täällä myös mikroyrittäjät saavat tuotteitaan esille ja pääsevät myös verkostoitumaan ja hienoa, että kuntajohtajat sekä Suonenjoelta että Rautalammilta ovat tämän jutun takana”, kertoo Kokander, “ja kotimaan matkamessujen osastokin pääsee täällä uusiokäyttöön.”

“Tämä on hyvä kokeilu, on järkevää tehdä tällaista yhteistyötä, saadaan enemmän aikaan, kun pienet resurssit yhdistetään, syksyllä ollaan viisaampia ja nähdään mitä yhteistyöllä on saavutettu”, toteaa Lyytinen.

Juhlitaan Kultaista ikää

Suonenjoen kaupunki on ollut mukana Voimaa vanhuuteen-ohjelmassa loppuvuodesta 2016 alkaen. Ohjelmakauden aikana on edistetty suonenjokelaisten ikäihmisten toimintakykyä ja hyvinvointia monin tavoin. Tammikuussa juhlitaan.

Ikäihmisten hyvinvointia halutaan edistää Suonenjoella

Vanhusneuvosto haastaa suonenjokelaiset ideoimaan, miten ikäihmisten hyvinvointia ja asumisoloja voitaisiin entisestään kehittää Suonenjoella. Voimaa vanhuuteen -ideakysely on netissä. Paperisen version voi hakea kaupungin virastosta tai leikata tai kopioida tämän jutun lopusta.

“Kyselyssä pyydetään ideoita ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Mitä tulisi tehdä? Missä ja milloin? Idean kustannukset pyydetään myös arvioimaan. Kyselyssä pyydetään myös idean ehdottajan yhteystiedot, mutta toki kyselyyn voi osallistua, vaikka ei haluaisi nimeään julkisuuteen”, kertoo sosiaalijohtaja Eija Komulainen.

Ideat käsitellään Suonenjoen vanhusneuvostossa ja kolme parasta ideaa esitellään Voimaa vanhuuteen juhlassa 29.1.2020.

Aikaa ideoiden lähettämiseen on 29.11.2019 saakka. Lomakkeen on laatinut kansalaisopiston rehtori Kirsti Häkkinen ja siihen on katseluoikeus sosiaalijohtaja Eija Komulaisella ja vanhuspalvelupäällikkö Arja Eevalla. Lomakkeella kerätyt ideat julkistetaan niiden esittäjän nimen kanssa. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille tahoille. Lisätietoja ideahausta antaa arja.eeva@suonenjoki.fi p.0405146549.

Toimintakykyinen vanhus voi asua kotona mahdollisimman pitkään. Sen mahdollistavat Suonenjoella oikea-aikaiset ja laadukkaat palvelut ikäihmisille. palveluihin kuuluvat kotihoito- ja tukipalvelut sekä päiväkeskustoiminta ja vanhainkotitoiminta. Voimaa vanhuuteen – hanke onkin koettu niin hyväksi, että toimintaa jatketaan.

Komulaisen mukaan ihmiset ovat olleet innostuneita ja kiinnostuneita hankkeen aikana ja ovat osallistuneet aktiivisesti toimintaan ja erilaisiin tilaisuuksiin.

“Yhteistyö viranomaisten, kaupungin työntekijöiden, seurakunnan ja muiden järjestöjen kanssa on ollut todella hedelmällistä”, kiittää Komulainen.

Sosiaalijohtajan mukaan vanhuspalvelut toimivat Suonenjoella varsin hyvin.

“Hyvällä tolalla on Suonenjoen vanhuspalvelut, toki aina löytyy parannettavaa. Meillä on hyvät ja kattavat palvelut ja palvelujen piiriin pääsee myös hyvin”, toteaa Komulainen, “ja yksityisiä palvelujen tuottajia on toki myös.”

Syksyllä mennään metsään!

Syksy on ihanaa aikaa. Luonto tekee parhaillaan kaunista siirtymää kohti talviaikaa. Ilma on happirikasta ja tuuli tuo värin poskille. Suon reunat punertuvat karpaloista ja nuorten kuusikkojen sammalmättäiltä löytyy suppilovahveroita. Siirrymme pian pimeimpään aikaan vuodesta ja kelit kylmenevät. Nyt on paras aika nauttia luonnosta!

Olemme tehneet keväästä saakka kyselyä SavoGrown kuntien asukkaille: ”Mikä on parasta omalla paikkakunnallasi?”. Vastauksia on tullut yhteensä 169, joista 61 mainitaan metsä, luonto, vesistö tai jokin luontokohde omalta paikkakunnalta. Saamme olla onnekkaita siitä, että elämme luonnon keskellä. Luonnon hyvinvointiyhteyksiä on tutkittu paljon ja vaikutukset ovat mittavia. Tutkimusten mukaan altistuminen luonnon elementeille vähentää stressiä ja ahdistuneisuutta, parantaa mielialaa, lisää energisyyttä, parantaa unen laatua ja kognitiivista päättelykykyä, alentaa verenpainetta sekä ylläpitää tasaista verensokeria, nopeuttaa paranemista, vähentää kipua, sekä vahvistaa immuunijärjestelmää. Siis WAU! 

Haluan jakaa teille muutaman vinkin kivoihin luontokohteisiin alueellamme. Osa näistä on noussut esille aiemmin mainitsemassani kyselyssä ja osan olen päässyt kokemaan itse.

Tervossa sijaitseva Manginniemi on erittäin kaunis niemi Nilakka-järvessä. Niemen hiekkarannat hurmaavat ja lähestyminen on vaivatonta vesiteitse tai polkuja pitkin. Kivat polut löytyvät myös Keiteleeltä Leppäselän ulkoilureitiltä. Leppäselällä on hyvin merkattu, noin viiden kilometrin ympyräreitti laavun kera. Useampi tulentekopaikka löytyy myös Pielavedeltä Lepikon torpan kulmalta lähtevän legendaarisen Urkin polun varrelta. Oletko jo kokeillut frisbeegolfia? Nuorten mielestä paras frisbeegolfrata löytyy Rautalammilta Latsinmäeltä. Itse olen hetken aikaa hautonut mielessäni melontaretkeä Suonenjokea pitkin. Joen varrella kokee kuulemani mukaan syvää rauhaa. 

Itse haen luonnosta hiljaisuutta ja rauhoittumista. Aika usein meidän alueen poluilla saa tarkastella luontoa ihan vaan itsensä kanssa. Jos vastaantulijoita ilmenee, vallitsee syvä yhteisymmärrys siitä, että moikkaus on kiva tapa huomioida muut, mutta välttämättä muita sanoja ei tarvitse vaihtaa. Viime reissullani sain kokea unohtumattoman kohtaamisen metsoperheen kanssa. Näitä elämyksiä on vaikea verrata muihin.

 

Suomi laulaa vanhaa virttä, kun Pariisi pienenee jo

Helsingin Sanomissa kerrotaan, että Pariisin väkiluku on kääntynyt laskuun. Se laskee 12 000 hengellä vuodessa, koska erityisesti perheet muuttavat pois pääkaupungista.

Asumisen kulut ovat karanneet käsistä ja perheillä ja nuorilla aikuisilla on yhä useammin halu etsiä ahtaan ja kalliin kaupunkiasumisen tilalle jotain muuta. Maalle muuttamisesta haaveilee 60% ranskalaisista ja Ranskan kaikista kaupungeista valuu vuosittain 100 000 ihmistä maaseutukuntiin asumaan.

Kaupungistumisen kierre on katkaistu Ranskassa ensimmäistä kertaa sitten 1940-luvun.

Luen uutista innoissani kuin pikkutyttö. Tosin hetken päästä huomaan miettiväni, miten kauan kuluu, että Pariisin muodit ja trendit leviävät meille perä-Pohjolaan, Suomeen, jossa media edelleen kaakattaa kahden tai kolmen kaupungin voittokulkua.

Luken tutkimusprofessori Hilkka Vihinen on uskaltanut haastaa näkemyksen kahdesta tai kolmesta kasvukaupungista. Hänen mielestään värittynyt tarina saa alkunsa tilastollisesta harhasta: kaupunkien väestöä rakenteellisesti yliarvioidaan ja maaseudun väestöä aliarvioidaan. Tämä johtuu siitä, että tilasto ei ota huomioon monipaikkaisuutta: yhä useampi ihminen viettää merkittävän osan vuodesta muualla kuin siinä kunnassa, jossa hän on kirjoilla.

Vihisen mukaan tarina muutamasta kasvukaupungista onkin merkittävästi yksioikoistettu kuva Suomen nykytilanteesta. Vihisen mukaan muutaman kaupungin sijasta pitäisi puhua kausittain kasvavista alueista: tällöin Suomesta 41% olisi kasvavaa aluetta.

Vihisen mukaan monipaikkaisuus tulisi tunnistaa Suomen kehityksessä nykyistä paremmin, sillä tutkitusti Suomen hyvinvoivimmat ihmiset asuvat maalla. Työpaikat ovat keskittyneempiä kuin asutus: ihminen äänestää kodin sijainnista jaloillaan. Hyvinvoinnin lisäämiseksi monipaikkaisuuden trendiä pitäisi tukea ja mahdollista kausikasvu.

Vaikka kasvu on kausittaista, se aiheuttaa yhtä todellisen kysynnän ja paineen alueen palveluille kuin pysyväkin: terveyspalveluille, teille, infralle. Merkittäviä käyttöpiikkejä syntyy muun muassa laajakaistaverkoillemme, jotka ovat Savossakin monessa kunnassa vielä mobiiliyhteyksien varassa.

Hyvä infra mahdollistaa kasvun ja pidentyvät viipymät alueellamme. Merkittävä määrä maakuntiemme keskuskaupunkeja jätti laajakaistatuet hyödyntämättä ja infran rakentamatta maaseudulle. 

Voiko kaupunkia kehittyneemmästä infrasta tulla erottautumistekijä maaseutukunnillemme?  Muistavathan seutumme kuidutetut laajakaistakunnat nostaa maahan kaivetun kullan markkinoinnissaan riittävän isosti esille?

 

Saanko luvan?

Wikipedian mukaan tanssi on taidemuoto, jossa ihminen liikuttaa vartaloaan, yleensä rytmikkäästi musiikin mukaan, tuottaakseen esteettisiä elämyksiä, huvitellakseen, sosiaalisena toimintana tai ilmaistakseen tanssillaan jotain. Eläimillä tanssi voi olla osa pariutumisrituaalia mehiläiset ovat tunnettuja tanssistaan, jolla kertovat muille pesän mehiläisille mistä löytyy mettä. Kurkien soidintanssi on erityisen komeaa katsottavaa.

Onko sitä enää, että tytöt istuvat tanssilavan toisella reunalla ja pojat toisella ja kun tanssibiisi alkaa soida, pojat vyöryvät kilpaviiteen pokkaamaan parhaat. “Saanko luvan.” Pariutumisrituaalia parhaimmillaan myös kaksijalkaisten keskuudessa. Aika moni on löytänyt elämänkumppaninsa tanssilattialta.

Tanssiminen on viehättänyt ihmisiä aina ja kaikissa kulttuureissa. Sota-aikaan tanssit kiellettiin, mutta eiväthän kiellot nuoria pidelleet ja Nurkkatansseista muodostui nuorten  iloittelu- ja kohtaamispaikkoja noina synkkinä aikoina.

Suonenjoki voisikin nostaa tanssin mansikan rinnalle. Suomen suloisin tanssikaupunki? Kutsutaan seuraaviin karnevaaleihin kaikki Tanssivat Tähdet. Ja opettajakin löytyy. Oma tanssitähtemme, tämän lehden kyläläinen. Silvuplee!

 

Yrittäjänä samalla alalla jo 50 vuotta

Viihde-elektroniikka Eero Sivonen Ky palvelee aivan kaupungin keskustassa. Eero tuntee sähköiset vempaimet, hän on ollut alalla 55 vuotta.

Eero Sivonen on Pörölänmäen poikia. Hän syntyi Suonenjoen Kutumäellä, Pekkalan kylässä vuonna 1945. Vuosia tuli toukokuussa täyteen 74. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä ja kotitilalla kasvatettiin lypsykarjaa.

“Meitä on neljä poikaa ja jokkaisella yks sisko”, venkuilee Eero, “nuorimman veljemme 50-vuotissyntymäpäivillä myö näin ainut siskomme esiteltiin.”

Eero kävi kansakoulun Pörölänmäen koulussa, missä oli tuolloin vielä 50 oppilasta, Eeron luokallakin 10 oppilasta. Kansalaiskoulun hän kävi Suonenjoella, siinä koulurakennuksessa keskustassa, joka purettiin pois. Eero opiskeli sähköasentajaksi vuoden kestävällä kurssilla, jotka pidettiin Rajalanniemen koululla, missä koulutettiin myös puuseppiä.

Suonenjoen Valoapu tarjosi vuodesta nuorelle miehelle ensimmäisen työpaikan vuonna 1964 ja Eero oli siellä töissä lokakuulle 1969 saakka.

Tutka-asentaja aliupseeri

Varsinaisen oppinsa ja ammattitaitonsa Eero Sivonen sai armeijassa, puolustuslaitoksen sähköteknillisessä koulussa vuosina 1967-68 Riihimäellä. Siellä palveltiin laivastossa, ilmavoimissa, rannikkotykistössä ja ilmatorjuntatykistössä. Sivonen kuului laivastoon, koulutushaarana menrenkulkututkat. Varsinaista aseen käsittelyä ja ampumakoulutusta oli varsin vähän.

“Vuonna 1968 ostin Suonenjoen Radio- ja TV-huollolta mittalaitteet, kaluston ja varaosat ja velipojan kanssa perustettiin vuonna 1969 Viihde-Elektroniikka ja TV-mekaanikot E & M Sivonen”, kertoo Eero, “silloin yritys perustettiin tekemällä elinkeinoilmoitus nimismiehelle.”

Veljekset aloittivat radioiden ja televisioiden huoltotoiminnan osuuspankin omistamassa talossa Pihlajakadulla, jossa sitä ennen oli toiminut Arannon valokuvaamo.

Sivosen mukaan mustavalkea televisio maksoi hyvinkin parin kuukauden palkan verran, se kannatti korjata. 

“Joka televisiohan se siihen aikaan oli keskimäärin kerran vuodessa rikki, ne olivat mustavalkeita putkikoneita, sittenhän siinä ruvettiin pikkuhiljaa myös myymään erilaisia kodinkoneita”, muistelee Eero.

Vaimo löytyi Päivärinteen tansseista

Eero ja Leena tapasivat tanssireissulla. Pariskunta vihittiin Suonenjoen kirkossa ja häitä vietettiin seurakuntatalolla.

Erkki Junkkarinen oli häissä laulamassa ja Unto Lehtonen soittamassa. Anoppini oli omaa sukuaan Hynninen ja  Junkkarinen oli anopin siskon poika. Samaan sukuun kuuluu myös toinen taiteilija, Jorma Hynninen”, kertoo Eero.

Sivoset rakensivat omakotitalon Laiduntielle, mutta sieltä he muuttivat Leenan kotitilalle Virmaanrannalle, Käpysalon kylälle.

“Vaimon veli kuoli jäätyään traktorin alle. Vaimoni oli käynyt karjakkokoulun 60-luvulla  ja sinne heidän kotitilalleen siirryttiin lehmiä hoitamaan.”

Työt lypsykarjatilalla jatkuvat

Eero Sivonen jäi leskeksi viisi vuotta sitten. Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja pojan perhe jatkaa työtä. Eero asuu entistä kotitaloa ja pojan perheellä on talo vieressä. Perheeseen kuuluu myös kaksi poikaa.

Tilalla on karjaa yli sata päätä, joista yli 60 lypsävää ja loput nuorta karjaa kasvamassa.

“Minun tehtäväni on lähinnä vilkuilla kameraa, milloin lehmät poikivat ja ilmoittaa siitä sitten Ossille puhelimitse”, toteaa Eero.

Yrittäjyys on elämäntapa

“En oikeastaan muuta voisi kuvitella, yrittäjänä parasta on oma vapaus, vaikkakin aina sitä vaan oottaa sitä parempaa päivää”, yrittäjä naurahtaa. 

Nykyisellä nimellään yritys on jatkanut vuodesta 2006. Edelleen Sivosella korjataan laitteet kuntoon.

“Korjaamme koneita,  antenneja ja teemme myös satelliittiantennihommia, niissä tekniikka toimii mikroaaltotaajuudella”, kertoo Sivonen.

Keskuskatu 4:ssä sijaitsevan liiketalon rakensivat 80-luvulla Eero Sivonen yhdessä neljän muun yrittäjän; Martti Vuoriaisen, Pentti Huttusen, Kalevi Lankisen ja Taisto Hämäläisen kanssa ilman rakennusliikettä.

“Ostettiin kaupungilta tontti, Siikavirran Esko oli silloin kaupunginjohtajana. Että saatiin rakennusluvat, piti saada vielä Juhalatalo Oy:n tontin siivu ostettua. Kaupat tehtiin Kesti Keisarin yläkerrassa”, muistelee Eero.

Vaikka rakennushankkeessa oli välillä mutkia matkassa, hanke eteni ja Ylösen Pekan insinööritoimisto piirsi kuvat, joilla lupa heltisi.

“Kun päästiin rakentamaan, palkattiin rakennusmiehet töihin ja Salon Juhani rakennusmestariksi ja Monivuokraamosta hankittiin työkalut”, kertoo Eero.

Sivosella on myytävät tuotteet katutasossa ja kellarissa varsinainen työtila, jossa aika usein aamukahveilla istuu eräkavereita. Marraskuun 1. päivänä yritys täyttää 50 vuotta. Silloin saattaa olla kahviakin tarjolla.

Aika ei käy pitkäksi

Eero Sivonen on ollut pitkään mukana Suonenjoen Yrittäjien hallituksessa. Vuoden yrittäjäksi hänet valittiin vuonna 1995. Suomen Yrittäjien timanttiristi hänelle luovutettiin vuonna 2010 40 vuoden yrittäjyydestä. Hän on toiminut myös Kodintekniikkaliiton Pohjois-Savon puheenjohtajana sekä myös kaupungin luottamustoimissa. Sivonen toimi vuoden 2011 loppuun saakka myös Osuuskunta Maitomaan hallintoneuvostossa. Suonenjoen Rotary Klubissa hän on ollut mukana vuosikymmeniä, 20 vuotta sitten Klubin presidenttinäkin. Tänä vuonna hän jättäytyi jo pois porukasta. 

Metsästästys ja kalastus ja erilaiset urheilulajit  ovat aina kuuluneet Sivosen harrastuksiin.

“Uppopalloa pelattiin 70-luvulla SM sarjassa. Kuuluin Kuopion Urheilusukeltajiin. Olen myös harrastanut paljon valokuvausta ja vedenalaista kuvausta, haitakin olen kuvannut”, kertoo Eero.

Eero kuuluu hirviporukkaan ja karhumetsällekin hän on valmis lähtemään, jos kutsu kuuluu.

“Riistaruuat minä valmistan meillä koko porukalle. Papan pojat tykkää papan tekemistä herkuista. Kalakukkokin syntyy ja uunikalaa olen tehnyt kuhasta, lahnasta ja hauesta. Katiskat on järvessä nytkin”, Eero naurahtaa.

Pienempää riistaa hän ei enää sano metsästävänsä.

“Linnut saa lentää minun puolestani rauhassa, jäniksen vois jonnii vielä kahtoo.”

 

Vetovoimaa ja pitovoimaa

Miten Suonenjoelle ja lähiseudulle saadaan uutta väkeä, työtä ja leipää? Haasteeseen on tartuttu ja uusi maakunnallinen elinvoimahanke pistää nyt pyörät pyörimään.

“Me kaikki yhdessä luomme tänne elinvoimaa, se tarkoittaa asumista, palveluja, työpaikkoja, yhteisöllisyyttä, koko elämää, me teemme tämän yhdessä koko seudun ihmisten kanssa. Kun seutu on elinvoimainen, jossa ihmiset viihtyvät, sillä on myös vetovoimaa, jonne uudet ihmiset haluavat muuttaa ja sitten tarvitaan sitä pitovoimaa, jolloin ihmisten on täällä hyvä asua ja elää, ettei tarvitse lähteä vetovoiman perässä muualle, hehkuttaa projektipäällikkö Ville Keränen.

Kansalaislähtöistä kehittämistä

Future Savo on Pohjois-Savon Liiton rahoittama, maakunnallinen vetovoimahanke, jonka yhtenä osatoteuttajana toimii Kehitysyhtiö SavoGrow Oy ja sen alueellisena projektipäällikkönä  Ville Keränen. Kaksivuotisella hankkeella on tavoitteena saada seudun yrityksille työvoimaa ja kehittää yritysten kilpailukykyä sekä maakunnallisesti kääntää pitkän aikavälin nettomuutto positiiviseksi.

Uutta osaavaa työvoimaa maakuntaa työpaketissa alueella olevaa ulkomaista työvoimaa halutaan juurruttaa Welcome to Pohjois-Savo -konseptilla, jossa kausityöntekijät on SavoGrown vastuualueena. Pitovoima kuntoon työpaketissa SavoGrown tehtävänä on ohjata kuntia,  elinkeinotoimijoita ja yrityksiä toteuttamaan kv-kausi ja vuokratyöntekijöiden kartoitus- ja kotouttamisprojekteja.

“Työvoimani on käytössä elinvoiman puitteissa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon, Vesannon, Pielaveden ja Keiteleen alueella, EU maksaa minun palkkani, kehitetään nyt yhdessä mahtavia ratkaisuja, porukalla näitä on mietittävä. Erityisen hyvältä tässä hankkeessa tuntuu se, että meitä on hankkeessa kuuden hengen tiimi paiskimassa töitä, voidaan jakaa kokemuksia ja oppia toisiltamme”, sanoo Tiimiakatemian kasvatti Keränen.

Keräsen mukaan työllisyys on alueella hyvä, monilla aloilla työvoiman saatavuutta pitää parantaa ja työpaikkoja pitää markkinoida.

Tulevaisuuden asuminen

Mikä on tulevaisuuden kaupungin asumismuoto? 

“Lokakuun aikana tästä tehdään kansalaiskysely, mikä on hyvä asumismalli, tämä on osallistavaa suunnittelua ja syksyn aikana pidämme osallistavan tilaisuuden, jossa tätä yhdessä pohditaan”, sanoo Keränen.

Mahtavissa nuorissamme on tulevaisuus

“Meidän kannattaa olla enemmän aidosti kiinnostuneita alueemme nuorista ja ylläpitää suhteita heihin entistä paremmin, monia asioita pidetään helposti itsestäänselvyyksinä ja nuoret lähtevätkin muualle. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus ja heitä meidän pitäisi saada opiskelujen jälkeen kotiseudulle takaisin”, toteaa Ville, “sellaista hellän dynaamista yhteistyötä tarvitaan yrittäjien ja muiden toimijoiden kesken.”

Suonenjoessa on vetovoimaa

Ville Keränen on kotoisin Kainuusta. Hän on valmistunut tradenomiksi Jyväskylän Tiimiakatemiasta ja täydentänyt opintojaan (MBI) Espanjassa ja opiskelee työn ohessa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Savoniassa.

Suonenjoella hän on asunut neljä vuotta ja yhtenä vetovoimatekijänä paikkakunnalle toimi puoliso, jonka perässä Ville kaupunkiin  muutti.

“Kannustan ihmisiä aktiivisuuteen, mietitään asioita porukalla.”

 

Vapaassa suhteessa luontoon

Maaseutua ja sen mahdollisuuksia valtakunnallisilla foorumeilla tunnetuksi tekevä Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kirjoittaa kolumnissaan, että hän palasi opiskeltuaan kaupungissa maalle vapauden vuoksi, koska elävä luontosuhde sopii hänelle.

Mitä ihmettä elävä luontosuhde sitten tarkoittaa? 

Minulle elävä luontosuhde tarkoittaa sitä, että luonto on läsnä arjessani joka hetki. Se ei ole paikka, jonne tehdään retki tai jonne ajetaan autolla pitkiä matkoja. Se ei ole eksoottinen lomamatka, vaan arjessa verkkokalvoille maalautuva, muuttuva taulu. Näin syksyisin, kun linnut alkavat valmistua syysmuuttoonsa, rannasta kantautuvat joutsenten huudot niin nukkumaan mennessä kuin aamuisin herätessä. Vaihtaisinko niitä autojen jatkuvaan hurinaan.

Minulle elävä luontosuhde tarkoittaa sitä, että teen itse taloudessani käytettävät polttopuut. Tiedän lähes metrilleen, missä kaadetut puut ovat kasvaneet ja muistan, milloin tein niistä halkoja. Ihailen klapien värejä, muotoja ja kuivien halkojen kilkahtamista toisiaan vasten. Koen tärkeäksi, että voin itse vaikuttaa asuinmukavuuteni ja saan askareesta sekä henkistä että fyysistä mielihyvää.

Minulle elävä luontosuhde on sitä, että saan itse löytää lautaselleni korvasieniä, kantarelleja ja suppilovahveroita. Iloita kevätlahnasta ja mätimuikusta. Poimia pihastani omenat, herukat, kirsikat ja karviaiset. Hakea naapurin mestarileipurilta sylillisen ihanasti tuoksuvia, lämpimiä leipiä. Ei samoja elämyksiä saa, vaikka kuinka tungeksisi marketeissa.

Elävä luontosuhde on sitä, että vaativankin työn vastapainoksi minulla on ympärilläni useita palautumispaikkoja, joista näen kauas. Joissa akkuni latautuvat uusiutuvalla luonnon energialla. Palautusjuomat on jo tuotteistettu, milloin tuotteistetaan palautuspaikat?

Elävä luontosuhde on myös kokemus omasta pienuudesta. Siitä, kun ukkonen iskee niin kovasti läheiseen kallioon, että kuulo salpautuu. Kun nouseva myrsky kaataa pihapuut, tukkii tiet ja katkoo sähköt. Siitä kun tuuli yltyy niin kovaksi, ettei mökkisaaresta pääsekään veneellä kotiin silloin kuin itse haluaisi.

Hyvin varhaisessa vaiheessa havahduin opiskelun ja työn vietyä kaupunkeihin, että voin huonosti kerros- ja rivitalossa. En nähnyt ikkunoista ulos: kuka haluaa katsella toisia taloja. En pystynyt tekemään yhteisessä pihassa muuta kuin istumaan penkillä kuin vanha mummo. Kukaan muu ei edes kuivannut pyykkejään ulkona! Olin kuin häkkilintu: vankilassa, jonka olin itse valinnut, josta jopa maksoin.

Ihminen on ainoa eläin, joka rakentaa itselleen häkin. Toiselle se on kerrostalo, toiselle se on avara luonto.

 

Voi yhden kerran, vuoden verran

Miten lyhyt on vuosi taaksepäin. Tämähän voisi olla myös kysymys, nyt se on toteamus. Vuodenkierron verran on tehty Suonenjokilehteä. Parhaita vuosiaan viilettävän ihmisen elämässä vuosi on yksi hujahdus muiden joukossa. 

Vastasyntyneen elämässä ensimmäinen vuosi on mieletöntä kehitystä, kasvamista ja oppimista. Sukumme nuorin tenava, vuoden vanha, on oppinut kävelemään, tai oikeastaan juoksemaan. Hän osaa kiipeillä, työntää kärryjä, syödä itse lusikalla ruokaa, ajaa traktoria, oikeaa traktoria, hän osaa ikävöidä, hän osaa vaatia, hän osaa rakastaa ja nauraa ilosta ääneen, kun isi tulee kotiin.

Ei eskarilainen ehkä mieti, mitä hän ehtii saada elämässään aikaan, eikä paljon myöskään murehdi eilistä päivää. Missä kohtaa elämää alkaa jarruttelu, tulevaisuuden pelko ja menneiden märehtiminen?

Ensimmäisen Suonenjokilehden kannessa poseerasi 75-vuotias Liisa Suihkonen. Rotunainen, jonka elämästä riittäisi tarinoita enemmänkin. Ensimmäistä vuottaan juhlivan lehtemme kannessa on vuorostaan 74-vuotias Hyvää Kaunista Päivää toivottava herra Eero Sivonen. Hänen elämäntyötään ja aikaansaannoksiaan ja ennen kaikkea mielenmaisemaansa kuunnellessani, hiljaa mielessäni kumarsin kunnioituksesta.

Mikä elämässä eniten vaikuttaa mielenmaisemaamme? Ehkä eniten omat ajatuksemme. Omilla ajatuksillamme ruokimme mieltämme ja ajatuksiimme puolestaan vaikuttaa se, mitä näemme, kuulemme ja mitä suostumme kuuntelemaan. 

Marraskuussa helmikaulamies Mikko Kalliola valottaa meille Menestyjän mielenmallia Futurialla. Mikko on Aava&Bangin luova johtaja, jonka repussa on paljon ajatuksia virkistävää jaettavaa. Ajatusten kääntämisillan sinulle tarjoaa Suonenjokilehti yhdessä Suonenjoen kaupungin, SavoGrown ja Rautalammin kunnan kanssa. Sinun tarvitsee vain laittaa päivä kalenteriisi ja tulla paikalle, mainos löytyy tästä lehdestä.

Ympyrä sulkeutuu ja vuosi on täysi. Juhlimme 1-vuotiasta Suonenjokilehteä torstaina 26.9. Kohtaamossa, toimituksessamme. Tervetuloa kahville!

 

Mukavuudettoman mökin luksusmatkailu

Kahden vuoden ajan käytössäni on ollut pienenpieni rantamökki. Uudehko kyllä, mutta perinteinen: kantovesi, ulkohuussi, puulämmitys.

Molempina kesinä olen saanut vieraakseni ystäviäni, kaupungissa asuvia, paljon matkustavia uraihmisiä.

Pieni ja vaatimaton rantamökki on tehnyt vaikutuksen. Järvinäkymä, pitkät kiireettömät löylyt, lähiruoka, korvasienipiirakka, loimulohi, mökkitieltä kerätyt vadelmat, auringonlasku. Mahdollisuus olla ilta ilman rooleja, monimutkaisia vuorovaikutussuhteita, odotuksia. Mahdollisuus puhua avoimesti. Tai olla puhumatta.

Kaikki ovat ääneen ihmetelleet hiljaisuutta. Tuuli kyllä suhisee puissa, laine liplattaa ja kuikka päästää ilmoille teemalaulunsa, mutta ihmisen ääniä ei kuulu. Tehtaat eivät humise, moottoritie jymise, renkaat ulvo, liikennevalot piipitä, ihmiset puhu. Kännykätkin ovat saaneet vaieta.

Se mikä ei ole paljon mitään, onkin hetkessä paljon. Kaikki. Kun uskaltaa, suostuu luopumaan siitä, mikä arjessa täyttää kädet ja ajatukset.

Maaseutua myydään luonnolla ja luonnonläheisyydellä. Markkinoinnissa termit ovat kuluneet puhki. Ne eivät tuota enää mitään lisäarvoa kuvaukseen.

Miten sanoitetaan tai tuotetaan kokemukseksi se mielenvapaus, jota Sisä-Savon arkinen ympäristö voi parhaimmillaan tarjota? Miten tuotteistetaan sellainen hiljaisuuden retriitti, joka ei sisällä pakonomaista hiljentymistä tai uskonnollisia sävyjä, vaan jolla mahdollistetaan kierrosten turvallinen laskeminen ja pienimuotoisista asioista nauttiminen? Naamioiden riisuminen tai tarvittaessa vaikkapa kulisseista ulosastuminen.

Saunan kiukaan sytyttämiseen liittyvä mindfulness, halkojen pinoamisen ja kantamisen workout, soutelutreeni, kauas katsomisen harjoitus. Itsensä unohtaminen. Uppoaminen ympäristöön. Uusien mittasuhteiden hahmottaminen. Omaa ääntä ja energiaa kohti kulkeminen.

Millaisia hienovaraisia seuralaisia meistä maalaisista, alkuperäisasukkaista tarvittaisiin mielenrauhamatkailulle, että tulijan olisi helppoa ja turvallista hetkeksi asettua, ehkä jo vähän vieraaksikin koettuun elämäntapaan? Että näyttäisimme paikat ja tavat, mutta emme söisi tilaa hiljaisuudelta. Ettemme asettuisi esteeksi sille, että vieras saisi omassa rauhassaan kuoria itseään auki kuin sipulia, ehkä itkeäkin vähän.

Miten markkinoisimme sen ”ei-minkään”, mikä metropoleista kuitenkin puuttuu? Sisä-Savon, huvittoman puiston.