Suositellut

Laura on lasten asialla

Laura Nyyssönen on sosiaalityöntekijänä Kuopiossa. Hän nauttii äitiyslomastaan. Suonenjoki on hänen mielestään lapsiperheelle erinomaisen hyvä ja turvallinen paikka asua. 

Laura ja Juuso Nyyssönen muuttivat Kuopiosta Suonenjoelle elokuussa vuonna 2011. Heidän esikoispoikansa Nooa oli tuolloin puolivuotias. Juuson isä, Pentti Nyyssönen oli jäämässä eläkkeelle omasta yrityksestään ja Juuso pohti yrityksen jatkamista. Juuso aloitti oppisopimuskoulutuksen sähköasentajaksi ja työt hän aloitti Sisä-Savon Sähkö Oy:ssä vuonna 2010..

“Marraskuun pimeinä iltoina joskus mietin, että täällä me nyt ollaan Suonenjoella, en tunne ketään, ei ole kavereita, tuleeko tästä mitään, mutta hyvin nopeasti alkoi löytyä ihmisiä ympärille. Minut varmaan pelasti se että olen sosiaalinen ja kaipaan kontakteja. Suonenjoella on tosi vilkasta lapsiperhetoimintaa ja pian huomasinkin olevani monessa mukana”, kertoo Laura.

Perheen iltatähti

“Minä synnyin iloisena yllätyksenä, viimeisenä vahingonlaukauksena tammikuun pakkasille vuonna 1983. Vanhin veljeni Marko on syntynyt vuonna 1969 ja siskoni Sari vuonna 1967, eli meillä on melkoinen ikäero. Vanhempani olivat yli nelikymppisiä, kun minä ilmoitin tulostani”, naurahtaa Laura.

Laura syntyi ja kasvoi Varkauden Kaura-ahossa. Lapsuus oli onnellista aikaa. Kouluun oli matkaa vain muutama sata metriä ja sama opettaja koko ala-aste ajan.

Laura on omaa sukuaan Aholainen ja hänen vanhempansa ovat kotoisin Leppävirralta. Äiti tarkemmin Sorsakoskelta Takkulan kylältä ja isän kotitila on Mikkolan pellolla Soisalon saaressa, jossa perhe myös alkuun asui.

“Kasvoin työläisperheessä. Aiemmin vanhemmat pitivät pientä maatilaa, missä vanhemmat sisaruksenikin syntyivät, kunnes isäni selkä leikattiin ja hän lähti Helsinkiin opiskelemaan sähköalaa, sai töitä Ensolta ja perheemme muutti Varkauden Puurtilaan. Äiti oli vaatetehtaassa töissä. Kun minä aloitin koulun, äitini pääsi opiskelemaan hoitoalalle ja ehti vielä olla vanhusten hoitotyössä yli 10 vuotta ennen eläköitymistään”, kertoo Laura, “isällä on muistisairaus ja hän on jo hoitokodissa, äiti asuu Leppävirralla. Äitini on vielä hyväkuntoinen ja asuu Leppävirralla.”

Kuopioon opiskelemaan

Laura valmistui ylioppilaaksi vuonna 2002 ja pääsi opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Kuopion yliopistoon.

“Halusin työskennellä ihmisten kanssa, sosiaalityö ja yhteiskuntatieteet kiinnostivat, mutta luin pääsykoekirjat vain kerran läpi ja pääsin sisään ihan viimeisten joukossa. Tarkoituksenani oli pitää välivuosi. Oli kuitenkin onni, että pääsin alalle, jonka koen olevan minun juttuni.”

Laura valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2007. Sitä ennen hän oli tavannut tulevan miehensä Juuson. Ystäväporukka heidät johdatti yhteen ja seurustelu alkoi Kuopio Rockissa vuonna 2004.

“Onkin sitten käyty aika usein Kuopio Rockissa sen jälkeenkin. Opiskeluaika oli aika railakkaa, irtaannuin kotoa ja tuli juhlittua ja elettyä täysillä. Juuso opiskeli samaan aikaan sairaanhoitajaksi.

Lauralle tärkeä kokemus opiskeluvaiheessa oli opiskelijavaihto Ranskaan Lillen kaupunkiin Erasmus-hankkeen kautta. Siellä hän vietti kevätlukukauden vuonna 2005.

“Se oli minulle tosi merkittävä juttu. Ensin iski ihan hirveä koti-ikävä, vieras kieli, vieraat tavat ja kulttuuri, mutta rohkaistuin siellä paljon, opiskelin sosiologiaa ja sain opintojakin suoritettua”, muistelee Laura.

“Sain sijaisuuden Kuopion kaupungilla, Petosen lastensuojeluyksiköstä syksyllä 2007, juuri ennen valmistumistani. Lastensuojelutyö tuntui alusta alkaen omalta alaltani ja vuonna 2010 sain viran. sosiaalityö on monipuolista asiakastyötä, jossa pääsee auttamaan ihmisiä ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin..

Naimisiin ja muutto Suonenjoelle

Laura ja Juuso vihittiin Leppävirran kirkossa 20. maaliskuuta vuonna 2010. Samassa kirkossa missä hänen vanhempansakin oli vihitty 60-luvulla.

“Me haluttiin talvihäät. Siihen aikaan olikin viimeiset talvipakkaset. Häitä vietettiin Seurakalliolla ja sinne me liu’uttiin potkurilla”, naurahtaa Laura.

Seuraavana vuonna syntyi Nooa. Juuso teki vuorotyötä ja nuorella perheellä oli pohtimisen paikka siinä, millaisessa ympäristössä he haluavat lapsia kasvattaa ja millaista perhe-elämää viettää.

“Kun Juuso ehdotti Suonenjoelle muuttoa, minä heti innostuin, kun olen luonteeltani hyvin spontaani. Ei olla kyllä sitä päätöstä kaduttu. Suonenjoki on ihanteellinen paikka lapsiperheelle. Täällä lapset viihtyvät,  kavereita on aivan naapurissa ja koulu sekä eskari ovat lähellä.”

Laura palasi Nooan syntymän jälkeen töihin vuonna 2012 ja seuraavana vuonna syntyi Nelli.

“Kotona oleminen kahden pienen lapsen kanssa oli välillä raskasta. Minä koin synnytyksen jälkeistä alakuloa. Olisi hirveen tärkeetä, ettei pienten lasten kanssa jäisi yksin, että on joku jonka kanssa jutella. Minua vähän hirvittää sellainen Instagram kiiltokuvaelämä, missä kerrotaan, että kaikki sujuu hienosti. Ei se kenelläkään niin mene. Valvotut yöt ja väsyminen saavat välillä ihan kummallisia asioita päähän, jokainen niitä kokee ja olisi hyvä, että niistä uskallettaisiin puhua, ei kenenkään tarvitse olla täydellinen”, kannustaa Laura. 

Lauran mukaan omasta väsymisestä ja turhautumisesta ei ole välttämättä helppoa puhua töistä palaavalle kumppanille,  vaan samassa tilanteessa olevat äidit ymmärtävät toisiaan paremmin. Olisi hyvä pitää huolta omasta jaksamisestaan eikä pelkästään jumiutua kotiin. Isien tärkeää roolia ei pidä unohtaa.

“Juuso on kyllä mahtava isä, hän osallistuu, tekee asioita tasapuolisesti ja on kotona. Hän osaa pitää kiinni myös vapaa-ajastaan, vaikka on yrittäjä.”

Vuosina 2015-16 Laura teki sosiaalityöntekijän sijaisuutta Suonenjoen kaupungilla.

“Tykkäsin myös olla pienemmässä kunnassa töissä, työnkuva oli laajempi. Piti kuitenkin miettiä, sanoudunko Kuopion virastani irti ja tein tietoisen päätöksen, että en halua täällä tietää asiakkaiden yksityisasioita, halusin etäisyyttä niihin ja palasin töihin Kuopioon vuonna 2017.”

Tekijä ja innostuva kehittäjä

Laura aloitti vuonna 2017 työn ohessa erikoissosiaalityöntekijän opinnot ja samana vuonna hänet valittiin kehittäjäsosiaalityöntekijäksi Lape-hankkeeseen.

“Se oli huippupesti. Tein töitä koko Pohjois-Savon alueella ja oli mielenkiintoista hypätä hankemaailmaan luomaan maakunnallista sosiaalityötä moniammatillisena yhteistyönä.”

Laura sanoo olevansa innostuva kehittäjä, mutta myös käytännön työn tekijä.

 “Lopputyöt on minulle aina tervanjuontia, siksi en ole pidemmälle lähtenyt opiskelemaan, mutta erikoissosiaalityöntekijän tutkinnon sain valmiiksi tämän vuoden lokakuussa ja palasin hankkeen päätyttyä takaisin avohuollon yksikköön Kuopioon.”

Mukavaa lapsiarkea

Nyyssösen perheen kolmas lapsi syntyi lokakuussa. Nimen hän saa loppuvuodesta. Laura nauttii vauvan kanssa kotona olemisesta ja äitiyslomasta pienen tauon jälkeen. Lasten kannalta on mukavaa, että äiti on kotona, kun he palaavat iltapäivällä kotiin.

“Kyllä Suonenjoella on lapsiperheen hyvä olla, lasten kasvaessa olen sen huomannut. Kaikki palvelut on lähellä. Kun isommassa kaupungissa yrität samaan päivään sovittaa vaikkapa neuvolakäynnin ja lapsen hammaslääkärin, on se aika mahdoton yhtälö, kun kaikki yksiköt on erillään. Käytin tässä yhtenä päivänä Nelliä hammashoitajalla ja mietin että pitäisi soittaa neuvolaan, kun vauvan napa piti tarkistaa, siinä käytävällä terveydenhoitaja Anna-Maija käveli ohi ja sanoi, että tule vaan saman tien näyttämään sitä vauvaa. Olen ikuisesti kiitollinen terveyskeskuksen palveluista”, hehkuttaa Laura.

Monista pienistä asioista koostuu hyvä ja toimiva lapsiperheen arki ja niillä on kokonaisuuden kannalta erittäin iso merkitys.

“Pistäydyin kirjakaupassa, hain postista paketin, vaateliikkeestä löysin housut ja kengät lapselle kenkäkaupasta ja ruokakaupan parkkipaikalle sai auton kätevästi. Eli kaikki hoitui pienten lasten kanssa liikkuessa, kun kaikki palvelut löytyvät muutaman sadan metrin säteellä”, toteaa Laura. 

Paikallinen harrastus- ja yhdistystoiminta on myös lähellä Lauran sydäntä. Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen toiminta, muun muassa perhekahvila sekä Suonenjoen Vasaman juniorilentopallo-harrastus kuuluvat myös Lauran vapaa-aikaan.

 

Suositellut

Yhteistä matkailuneuvontaa

Suonenjoen kaupunki ja Rautalammin kunta avasivat yhteisen matkailuneuvonta- ja lähipuotipaikan Koskeloon.

Koskelo on portti Savoon ja liikepaikka luonnostaan, sillä 9-tien ja 69-tien risteys on vilkasta aluetta. 9-tietä suihkii 5000-6000 ajoneuvoa päivittäin. Jukka Leskisen luotsaama Koskelon kahvila-ravintola on keskittynyt palvelemaan ja tankkaamaan ihmisiä.

“Kahvila-Ravintolamme palvelut ovat varsin hyvässä maineessa. Osuuskauppa Koskelonseutu aloitti tässä vuonna 1969 ja meille tämä tuli 90-luvun lopulla. tienvarsimatkailupalvelua tässä on ollut varsin pitkään”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Leskinen, “nyt kun sisustuspuotimme siirrettiin ravintolan tiloihin, on tässä mainio paikka kuntien matkailuneuvonnalle ja turisteilla yksi lisäsyy pysähtyä.”

Hei Rakas, Tervetuloa Savoon

Future Savo on viilettänyt kevään aikana roadshow-kiertueena ympäri maata teemalla Olemisen vapaus. Kiertueella on tuotu esille alueemme avoimia työpaikkoja, monipuolista elinkeinoelämää sekä asumisen ja elämisen palveluita, monipuolista kulttuuritarjontaa ja olemisen vapautta.

Future Savo on mukana järjestämässä yhteistä matkailuneuvontaa ja tuo esiin alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta. Ville Keränen Future Savosta myös zemppaa Suonenjoen kaupungin ja Rautalammin kunnan palkkaamat kesätyöntekijät palvelemaan asiakkaita.

“Tämä on todella mielekäs kesätyöpaikka kuntien palkkaamille nuorille ja töitä tehdään yhdessä ja opitaan yhdessä, sellaisella valmentavalla otteella”, kertoo Ville.

Rautalammin kunnan palkkaama, tämän kevään ylioppilas, Iida Kärkkäinen on tästä kesätyöstä innoissaan.

“Ville on sparrannut meitä, että kun asiakas astuu ovesta tuohon eteisen pienelle matolle, me on jo huomioitu hänet ja ollaan valmiina palvelemaan”, hehkuttaa Iida, “täällä on hyvä porukka töissä.”

Suonenjoen puolelta kesätöissä ovat Katariina Niemelä ja Inka Kokkola. Katariina työskentelee kokopäiväisesti ja Inka on mukana tuntityöläisenä tarvittaessa.

Katariina on suorittanut kaksoistutkinnon. Hän valmistui merkonomiksi ja ylioppilaaksi tänä keväänä.

“Asiakaspalvelu on minulle tuttua touhua, sitä on harjoiteltu paljon opintojen aikana. Haluan auttaa asiakkaita iloisin mielin ja täydestä sydämestäni”, kertoo Katariina, “Suonenjoki ja koko Savo on rempseää aluetta, täällä on lämmin ilmapiiri, on tosi mukava päästä kertomaan näitä juttuja asiakkaillemme.”

“Ihanaa on päästä edustamaan kotikuntaa tänne”, kertoo lähihoitajaksi valmistunut Inka, “opiskelin Kuopiossa, mutta kyllä Suonenjoki on niin hieno paikka asua, että en millään täältä haluaisi muuttaa isompiin paikkoihin, täällä on kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja tätä on hienoa markkinoida.”

Puodissa lähituotteita

Elinkeinoasiamiehet Olli Kokander ja Iiro Lyytinen SavoGrow Oy:stä osallistuivat myös yhteisten tilojen rakentamistöihin. Savon silmut -hanke on mukana ja sen tavoitteena on tukea elintarvikealan tuotekehitystä ja raaka-aineiden jatkojalostusta sekä lähituotteiden myyntiä. MikroGrow -hanke on mikroyrittäjien verkostoitumispaikka. Näissä hankkeissa olevien mikroyrittäjien tuotteita on lähipuodissa myynnissä.

“Tämä on ihan huippujuttu, täällä myös mikroyrittäjät saavat tuotteitaan esille ja pääsevät myös verkostoitumaan ja hienoa, että kuntajohtajat sekä Suonenjoelta että Rautalammilta ovat tämän jutun takana”, kertoo Kokander, “ja kotimaan matkamessujen osastokin pääsee täällä uusiokäyttöön.”

“Tämä on hyvä kokeilu, on järkevää tehdä tällaista yhteistyötä, saadaan enemmän aikaan, kun pienet resurssit yhdistetään, syksyllä ollaan viisaampia ja nähdään mitä yhteistyöllä on saavutettu”, toteaa Lyytinen.

Ihmisten kohtaaja ja ymmärtäjä

Pasi Raatikainen on luonnonlapsi. Ison miehen körilään sisimmässä elää herkkä poika, joka haluaa kulkea metsässä, tuntea sammalen pehmeyden jalkansa alla ja metsästää ruokaa perheelleen.

Pasi Raatikainen syntyi Iisvedellä vuonna 1978.

“Vanhempani olivat Suonenjoen Säästöpankin Iisveden konttorin talonmiehinä, kunnes muutettiin Saikarille, isän kotipaikalle ja siellä viljeltiin tilaa, kasvatettiin mansikkaa ja pienimuotoisesti myös sikoja ja yhtenä pääelinkeinona oli myös munituskanala. Kävin Vaajasalmen koulua, missä oli tuolloin 20 oppilasta. Minun luokallani oli Hytösen Timo, Pakarisen Terhi ja Tenhusen Sirkka”, muistelee Pasi.

Pasi sai viettää pienellä kylällä turvallista, liikunnallista ja luonnonläheistä lapsuutta.

Lähin kaveri asui noin kilometrin päässä ja muut kaverit asuivat 7-10 kilometrin päässä, polkupyörän rattaat kävivät kuumana, kun ajelin kavereiden luokse huomatakseni sitten, että eivät olleetkaan kotona”, naurahtaa Pasi. 

“Sain kasvaa hirveän turvallisessa ympäristössä, ydinperheessä läheisten ympäröimänä, missä oli paljon turvallisia aikuisia ja koko kyläyhteisö kasvattamassa.”

Pasi kertoo olleensa puhelias, vilkas ja erittäin tapaturma-altis lapsi, mutta kuitenkin kiltti ja kuuliainen, osallistuva ja innostuva. Pasilla on kaksi nuorempaa veljeä nimeltään Timo ja Olli.

“Kerran jäi kantapää polkupyörän pinnojen väliin ja murtui. Käsivarsi murtui, kun leikittiin Jari Puikkosta ja Matti Nykästä pikkuveljen kanssa. Ei varmaan yhtään kesää, ettei minua viety tikattavaksi tai ongenkoukku oli jossain päin ihossa kiinni.”

Perhe muutti kirkonkylälle, kun Pasi täytti 18 vuotta.

“Vanhempani olivat tehneet isoja investointeja. Tuli 90-luvun lama, korot karkasivat ja kotitilamme pakkohuutokaupattiin, se oli kova paikka. Meni turva ja meni koti, sitä ei enää ollut”, huokaa Pasi.

Lähtö mualimalle

Paljon oli nuori mies ehtinyt nähdä maailmaa, ennen juurille paluutaan, mutta juuret kutsuivat häntä aina.

Pasi kirjoitti ylioppilaaksi Rautalammin lukiosta vuonna 1997.

“Lähdin kotoa, vaikka äidin ja isän jääkaapilla tuli sen jälkeen vielä monta kertaa käytyä. Olin aina harrastanut liikuntaa paljon, hiihdin kilpaa ja treenasin. Koin, että armeija oli minulle valtion suoma 11 kuukauden täyshoitolaloma. Siellä annettiin tehtäviä, ne hoidettiin, mitä yhteinen etu vaati.”

Pasi oli aina haaveillut yk joukkoihin lähtemisestä ja niinpä hän armeijassa pääsi valmiusjoukkoihin ja sieltä aukeni oikotie yk joukkoihin Kosovoon vuonna 1999-2000.

“Meitä lähti Rautalammilta Korhosen Jouko ja Kuikan Kyösti. Olin erikoisjoukoissa sisällissodan loppumetreillä ja se oli nuorelle miehelle sellainen kokemus, että se on vaikuttanut koko elämääni.”

Armeijan jälkeen Pasi oli opiskellut humanistisessa ammattikorkeakoulussa Suolahdessa vuoden verran. Kosovoreissun jälkeen hän jatkoi pääosin Suolahden kampuksella opintoja, erikoistumisopinnot tein Humanistinen ammattikorkeakoulun Tornion kampuksella.

“Marssin valmistuttuani Vanhamäen toimintakeskukseen ja pääsin näyttämään kynteni, kun eräs ohjaaja oli perunut tulonsa leirille ja sain sitten töitä. Rautavaaran Metsäkartanolla olin ollut ohjaamassa erilaisia seikkailuaktiviteetteja harjoittelujaksoillani.”

Pasi tuli hyvin toimeen erityisissä vaikeuksissa olevien nuorten kanssa ja hän työskenteli lastenkodissa, kunnes tie vei Mikkeliin, Koivikon koulukotiin suljetulle osastolle, missä hän kohtasi kaikkein haasteellisimpia nuoria. Pasi työskenteli siellä 2005-2008.

Oma tie on ollut hyvä tie

Pasi kohtasi Veran, lastensa äidin ja nykyisen vaimonsa Vanhamäellä. Verakin on kotoisin Suonenjoelta. Nuori pari seurusteli ja meni naimisiin vuonna 2006 uuden vuoden aaton aattona, ettei kavereilta mennyt uuden vuoden vastaanottaminen häiden takia piloille. He asuivat eri paikkakunnilla. Vera opiskeli Jyväskylän yliopistossa ja Pasi oli töissä Mikkelissä.

Pasi sai töitä lastensuojelupuolelta Jyväskylästä ja myöhemmin Pälkäneeltä taas ongelmanuorten parissa. Pasin työ on ollut haasteellista, mutta hän viihtyy työssään.

“Jokaisesta löytyy jotain hyvää ja arvokasta, jotkut eivät vaan ole löytäneet sitä itsestään ikinä. Ei se ole hehkeetä, kun joku kertoo oman tarinansa omasta näkökulmastaan, kun hän on päättänyt tappaa ihmisen. Koen kuitenkin olevani etuoikeutettu, kun saan kuulla sen, vaikka mikään ei tee tekoa hyväksyttäväksi, se antaa ehkä ymmärryksen siihen, miksi niin tapahtui.”

Pasi sanoo, ettei hän oikein muita töitä osaisi tehdä, ihmisten kohtaaminen, hankalien nuorten kohtaaminen on hänelle helppoa.

“En osaa tehdä käsilläni mitään, en osaa korjata mitään, enkä ole kiinnostunut autojen rassaamisesta, mutta kalastamisesta tykkään ja metsästämisestä ja minun on aina ollut helppo oppia soittamaan erilaisia soittimia.”

Pasille tarjottiin Jyväskylässä uudenlaista mallia pitkään laitoksissa olleiden nuorten jälkihuoltopaikaksi, josta sitten autettiin nuoria juurikin noissa kotiutumiseen ja itsenäiseen elämään liittyvissä asioissa. Raatikaiset olivat myös tukiperheenä ja Pasi toimi yksikön vastaavana ohjaajana.

Paluu juurille

Raatikaisen perheeseen syntyi kaksi lasta. Ukko, joka on nyt 8-vuotias, syntyi perheen asuessa vielä Jyväskylässä ja Kerttu 4-vuotta, syntyi paluumuuton jälkeen Suonenjoella.

“Minulle juurien kutsu on ollut todella vahva koko elämäni ajan, Veran piti tulla ensin äidiksi, että hän alkoi kokea samoin. Haluttiin lapsillemme turvallinen kasvuympäristö ja muutettiin Suonenjoelle.”

Vuonna 2015 Pasi ja Vera ostivat omakotitalon Yhteislaitumelta ja sitä he eivät ole päivääkään katuneet. 

“Suonenjoella oli valmiiksi jo hyvä tukiverkko ympärillä. Vanhempani asuvat nykyisin vanhassa mummolassani Iisvedellä Vesikiventiellä, keskimmäinen veljeni Timo vaimonsa ja lapsiensa kanssa asuu myös Iisvedellä ja nuorin veli Olli asuu Kuopiossa, mutta käy töissä Rautalammilla. Vera on töissä Savonia AMK:ssa opintoneuvojana.”

Saman kadun varrella asuu kuusi muuta lapsiperhettä, päivähoitopaikka on lähellä ja kouluun on puolen kilometrin matka. 

“Tämä on aivan loistava paikka lapsiperheelle asua ja elää. Kyllä luonnon läheisyyden kaipuu oli yksi iso syy, miksi muutimme tänne. Täällä on niin helppoa lähteä kalalle tai metsälle, ne ovat minulle sellaisia mielentasaamishommia.”

Työtä väkivaltaisen käyttäytymisen vähentämiseksi

Viimeiset neljä vuotta Pasi on työskennellyt hankkeessa Setlementti Puijolassa Kopiossa, jossa tavoitteena on uuden työmuodon kautta ehkäistä väkivaltaista käyttäytymistä. 

Aggredi on 18-49-vuotiaisiin kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöihin keskittyvä hoidollinen työmuoto. Tavoitteena on, että asiakas lopettaa väkivaltaisen käyttäytymisen tai vähentää sitä. Aggredin asiakkuus ei edellytä päihteettömyyttä eikä rikoksettomuutta. Aggrediin voi tulla, jos kaipaa väkivallan hankaloittamaan elämään muutosta, tai haluaa tehdä asiat toisin. Aggrediin osallistuminen on vapaaehtoista ja ilmaista.

“Tämä vaatii asiakkaalta omaa, todella suurta motivaatiota. Tämän palvelun piiriin tulevat ihmiset eivät ole välttämättä koskaan eläneet normaalia elämää, mutta he ovat väsyneet siihen rikolliseen elämään, missä on omat koodistot ja lainalaisuudet. Tällaista työtä teen.”

Pasille pikkulapsiarki on välillä aika hektistä, samoin työ on haasteellista. Luonnossa oleminen on vastapainoa työlle. Samoin kamppailulajit, joita hän on harrastanut 20 vuotta. Pasi toimii Randori Suonenjoki ry:ssä Kujaku Ryu Goshinjutsu-tyylisuunnan ju-jutsuohjaajana.

“Haluan elää nyt-elämää, en sitku-elämää. Minun on hirveän vaikea hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta. Haaveilen siitä, että voin elämässäni tehdä jollakin tavalla yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä, en käy töissä pelkästään palkan vuoksi. Haaveilen myös siitä, että voidaan edelleen asua Suonenjoella ja lapset saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä. Täällä on kaikki oleellinen mitä tarvitsee olla ja elämä kantaa.”

 

Taiteellinen oman tien kulkija

Katja Vikla on nainen, joka kulkee omia polkujaan. Hän rakastaa tanssia, luonnossa kulkemista ja käsillä tekemistä. Ne ovat parhaita keinoja purkaa stressiä.

“Tanssi on ollut minulle keino purkaa tunteitani ja nollata tilanne hankalissakin elämän tilanteissa. Pikkutyttönä harrastin balettia ja aktiivisten liikunnan opettajien ansiosta teimme tyttöporukalla tanssiesityksiä, myöhemmin innostuin kilpatanssista. Olen aina ollut liikunnallinen”, kertoo Katja Vikla.”

Katja työskentelee Vanhamäen tapahtumakoordinaattorina. Hänellä on myös graafiseen suunnitteluun keskittyvä toiminimi ViklaDesign sekä aputoiminimi Kuntokoulu Rumba, jonka puitteissa hän vetää paritanssi- ja lattarikursseja sunnuntaisin Suonenjoella ja LatinoHIIT-ryhmää Kuopiossa.

Isän tyttö

Katja on syntynyt Jyväskylässä. Hänen äitinsä Aune on kotoisin Suonenjoen Tyyrinmäeltä; isä Kalevi on lähtöisin Laatokan karjalasta. Katja syntyi vuonna 1974 ja oli parivuotias, kun perhe muutti äidin äidin kuoltua ensin vuodeksi mummolaan Tyyrimäelle ja sitten Rautalammille.

“Isä kuoli 16 vuotta sitten; jos hän eläisi, ikää olisi jo 96 vuotta. Äiti on vielä ikäisekseen hyvässä kunnossa, hän on 83-vuotias savolainen, sitkeä täti. Vielä tässä viime viikolla äidin kanssa halkoja hakattiin”, kertoo Katja.

Isä oli sodat käynyt mies, hän taisteli kaikissa kolmessa sodassa, mutta ei niistä Katjan mukaan kovin paljoa puhellut. 

“Joskus isä päivitteli niitä oloja, miten joutuivat asumaan maan alla ja joka paikkaa kutitti ja miten hän oli korsussa soitellut mandolinia. Isä oli myöskin nuorena kova tanssimaan ja oli ennen sotia harrastanut teatteriakin.”

Katja sanoo perineensä isältään rytmin, innostuksen tanssimiseen ja uteliaisuuden kokeilla asioita.

“Isä minulle humpankin on opettanut. Olin isän tyttö, varmaan olen luonteeltanikin isän tyylinen. Hän innostui joskus lausumaan runoja. Isä oli kannustava, hän ei moittinut koskaan.”

“Isä kuoli sairaalassa. Muistan sen kuolinhetken, kun hänen kasvoilleen tuli utelias ilme, hän näki jotain hirmu kiinnostavaa silloinkin.”

Touhukas ja liikunnallinen

Rautalammilla Viklat asuivat ortodoksikirkon pihapiirissä. Puutyön opettajana aiemmin toiminut Kalevi työskenteli ortodoksisen seurakunnan palveluksessa talonmiehenä, suntiona ja kirkon esittelijänä. Aune-äiti on koulutukseltaan kotiteollisuusopettaja. Hän teki opettajan sijaisuuksia, toimi kodinhoitajana ja myöhemmin kehitysvammaisten päivätyönohjaajana. Katjalla on myös kaksi veljeä; Porvoossa asuva sähköalan yrittäjä Jyrki ja leppävirralla asuva Markku, joka on isännöitsijänä Kuopion Talokeskus Oy:ssä. 

Katja kävi peruskoulun Rautalammilla. Hän osallistui mielellään näytelmä- ja liikuntakerhoihin, harrasti yleisurheilua ja lentopalloa ja oli mukana partiotoiminnassa.

“Tykkäsin myös taiteilla. Kerran onnisti osuuspankkien järjestämässä koulujen piirustuskilpailussa ja pääsin lentokoneella Helsinkiin, missä Kylli-täti jakoi palkinnot.

Murrosiän kynnyksellä nuoren neitokaisen ruutuvihkot täyttyivät runoista.

“Tanssit, helmassasi auringonpaiste,
sylissäsi tumma yö.
Naurat, poskillasi kyyneleet,
silmissäsi siniset tähdet.
Sitten nukahdat jalat kippurassa,
nyyhkien hiljaa kaipuuta.
Muisto,
sinä se olit.”

Katja Vikla 12 v.

Ensimmäinen lukiovuoden Katja asui Kuoiossa ja kävi ilmaisupainotteista lukiota.

Toiselle luokalle hän kuitenkin palasi Rautalammille ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1993. Hänellä oli todistuksessa oli kympit äidinkielestä, psykologiasta ja muutamasta muusta, mutta englannissa hän sanoo olleensa täysin surkea.

“Eihän se aika kaikkeen riittänyt. Jos olisin taitanut englantia, olisin varmaan muuttanut tällä luonteellani ulkomaille jo nuorena”, hymähtää Katja.

Tanssi vei mukanaan

Lukion jälkeen Katja päätyi Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemiaan. Ammattikorkeakoulun muotoilija-tutkinnon suoritettuaan hän on käynyt vuoden kestävän tiedottajakoulutuksen sekä yrityskuvajohtamisen opintoja, taidealan projektien hallinta -kurssin, sekä yrittäjävalmennuksen.

Katja asui seitsemän vuotta Kuopiossa, jossa oli hyvä myös harrastaa.

“Käytiin Lyytisen Jallun kanssa ensin kaikki mahdolliset lavatanssikurssit. Kesällä, kun ei oltu veneilemässä tai töissä, kierrettiin tanssilavoja; sitten innostuttiin kilpatanssista. Tanssittiin kuutena iltana viikossa 4-5 tuntia kerrallaan. Aluksi tanssittiin kaikkia kymmentä tanssia, sitten pelkkiä lattareita. Vähän harrastuksen vuoksi muutimme sitten Tampereelle, jossa kuitenkin asuin vain vajaan vuoden.” 

Elämä oli työntäyteistä

“Kesätöissä olen ollut 13-vuotiaasta lähtien mansikkapellolla ja talonmiehen sijaisena. Rautalammin Essolla puursin lukioaikaan sitten viikonloput ja loma-ajat, välillä kaupan kassana.18-vuotiaana aloitin Tupperware-esittelijänä ja opiskeluaikana tein myös puhelinmyyntitöitä. Myöhemmin toimin  Rautalammin-Vesannon luontomatkailuhankkeen hankevetäjänä sekä Arttelissa markkinointisuunnittelijana ja Suonenjoen kaupungilla kulttuuriohjaajana.

”Rakastuin mansikkaisäntään ja kymmenen vuotta paiskittiin pitkää päivää mansikkatilalla. Mansikkahommissa vierähti molemmilta usein aamuviidestä iltayhdeksään. Siinä rytäkässä syntyi Taneli vuonna 2004. Sitten rakennettiin talo Opettajanpolulle, jonka minä sain suunnitella sentilleen ja talonrakentajaksi aikanaan valmistunut Jouni sitten isänsä kanssa rakensi sen rivakalla aikataululla. Elämä suunniteltiin mansikkatöiden mukaan, myös häät ja poikien syntymät. 

Odotettiin Onni-poikaa kesällä 2007. Jotain oli tapahtunut, sillä Jounin käyttäytyminen oli muuttunut. Hän oli kuin eri ihminen, äyski, komenteli ja stressasi. Lopulta kesällä 2008 oudolle käytökselle löytyi selitys. Jounin oikeasta ohimolohkosta löytyi nyrkin kokoinen kasvain. Tajusin, että kaikki meni uusiksi nyt.”

Jouni ja Katja olivat ostaneet tontin Ylläkseltä ja Jouni päätti aloittaa parimökin rakentamisen, vaikka sairaus elämää varjostikin. Takaisku tuli kuitenkin kesken rakennusurakan; laajentunut kasvain vaati uuden leikkauksen.

 “Oli se tiukkaa aikaa. Kolmen vuoden päästä ensimmäisestä leikkauksesta olin ihan loppu, kertakaikkiaan ihan loppu”, muistelee Katja, ”tapahtumat vyöryivät eteen toinen toisensa perään. Poikien takia on selviydyttävä. Omaa sisustani kuunnellen olen ratkaisujani tehnyt -enkä ole tarvinnut valintojani katua.”

Itsellistä elämää

Katjan ja Jounin avioliitto päättyi eroon, ja Jouni kuoli vuonna 2013 vajaa viisi vuotta sairauden toteamisen jälkeen. Pojat olivat tuolloin 5- ja 8-vuotiaat. 

Katja asuu poikien kanssa  Iisvedellä. Vuonna 1948 päiväkodiksi rakennetun talon hirsiseinät Katja on hionut puhtaiksi ja ulkovuoraus on saatu viimein tehtyä. Katjan piirtämä takka lämmittää olohuoneessa ja itse tehdyt rappuset kestävät loikata sisään.

“Tässä riittää hommia loppuelämäksi. Pihassa saa puuhastella; tykkään tehdä käsilläni kaikenmoista. Mutta onhan tässä apuakin tarvittu. Vielä meinaa yöunet välillä hävitä. Ajateltavaa on.”

Elämä on asettunut raiteilleen ja 45-vuotias Katja sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä juuri nyt.

“Mieletön rikkaus ovat tietysti nämä kaksi hienoa poikaa. Päivissä riittää ohjelmaa. Poikien harrastusten ja kavereiden kautta olen oppinut myös paljon elämästä.”

Juhlitaan Kultaista ikää

Suonenjoen kaupunki on ollut mukana Voimaa vanhuuteen-ohjelmassa loppuvuodesta 2016 alkaen. Ohjelmakauden aikana on edistetty suonenjokelaisten ikäihmisten toimintakykyä ja hyvinvointia monin tavoin. Tammikuussa juhlitaan.

Ikäihmisten hyvinvointia halutaan edistää Suonenjoella

Vanhusneuvosto haastaa suonenjokelaiset ideoimaan, miten ikäihmisten hyvinvointia ja asumisoloja voitaisiin entisestään kehittää Suonenjoella. Voimaa vanhuuteen -ideakysely on netissä. Paperisen version voi hakea kaupungin virastosta tai leikata tai kopioida tämän jutun lopusta.

“Kyselyssä pyydetään ideoita ikäihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Mitä tulisi tehdä? Missä ja milloin? Idean kustannukset pyydetään myös arvioimaan. Kyselyssä pyydetään myös idean ehdottajan yhteystiedot, mutta toki kyselyyn voi osallistua, vaikka ei haluaisi nimeään julkisuuteen”, kertoo sosiaalijohtaja Eija Komulainen.

Ideat käsitellään Suonenjoen vanhusneuvostossa ja kolme parasta ideaa esitellään Voimaa vanhuuteen juhlassa 29.1.2020.

Aikaa ideoiden lähettämiseen on 29.11.2019 saakka. Lomakkeen on laatinut kansalaisopiston rehtori Kirsti Häkkinen ja siihen on katseluoikeus sosiaalijohtaja Eija Komulaisella ja vanhuspalvelupäällikkö Arja Eevalla. Lomakkeella kerätyt ideat julkistetaan niiden esittäjän nimen kanssa. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille tahoille. Lisätietoja ideahausta antaa arja.eeva@suonenjoki.fi p.0405146549.

Toimintakykyinen vanhus voi asua kotona mahdollisimman pitkään. Sen mahdollistavat Suonenjoella oikea-aikaiset ja laadukkaat palvelut ikäihmisille. palveluihin kuuluvat kotihoito- ja tukipalvelut sekä päiväkeskustoiminta ja vanhainkotitoiminta. Voimaa vanhuuteen – hanke onkin koettu niin hyväksi, että toimintaa jatketaan.

Komulaisen mukaan ihmiset ovat olleet innostuneita ja kiinnostuneita hankkeen aikana ja ovat osallistuneet aktiivisesti toimintaan ja erilaisiin tilaisuuksiin.

“Yhteistyö viranomaisten, kaupungin työntekijöiden, seurakunnan ja muiden järjestöjen kanssa on ollut todella hedelmällistä”, kiittää Komulainen.

Sosiaalijohtajan mukaan vanhuspalvelut toimivat Suonenjoella varsin hyvin.

“Hyvällä tolalla on Suonenjoen vanhuspalvelut, toki aina löytyy parannettavaa. Meillä on hyvät ja kattavat palvelut ja palvelujen piiriin pääsee myös hyvin”, toteaa Komulainen, “ja yksityisiä palvelujen tuottajia on toki myös.”

Syksyllä mennään metsään!

Syksy on ihanaa aikaa. Luonto tekee parhaillaan kaunista siirtymää kohti talviaikaa. Ilma on happirikasta ja tuuli tuo värin poskille. Suon reunat punertuvat karpaloista ja nuorten kuusikkojen sammalmättäiltä löytyy suppilovahveroita. Siirrymme pian pimeimpään aikaan vuodesta ja kelit kylmenevät. Nyt on paras aika nauttia luonnosta!

Olemme tehneet keväästä saakka kyselyä SavoGrown kuntien asukkaille: ”Mikä on parasta omalla paikkakunnallasi?”. Vastauksia on tullut yhteensä 169, joista 61 mainitaan metsä, luonto, vesistö tai jokin luontokohde omalta paikkakunnalta. Saamme olla onnekkaita siitä, että elämme luonnon keskellä. Luonnon hyvinvointiyhteyksiä on tutkittu paljon ja vaikutukset ovat mittavia. Tutkimusten mukaan altistuminen luonnon elementeille vähentää stressiä ja ahdistuneisuutta, parantaa mielialaa, lisää energisyyttä, parantaa unen laatua ja kognitiivista päättelykykyä, alentaa verenpainetta sekä ylläpitää tasaista verensokeria, nopeuttaa paranemista, vähentää kipua, sekä vahvistaa immuunijärjestelmää. Siis WAU! 

Haluan jakaa teille muutaman vinkin kivoihin luontokohteisiin alueellamme. Osa näistä on noussut esille aiemmin mainitsemassani kyselyssä ja osan olen päässyt kokemaan itse.

Tervossa sijaitseva Manginniemi on erittäin kaunis niemi Nilakka-järvessä. Niemen hiekkarannat hurmaavat ja lähestyminen on vaivatonta vesiteitse tai polkuja pitkin. Kivat polut löytyvät myös Keiteleeltä Leppäselän ulkoilureitiltä. Leppäselällä on hyvin merkattu, noin viiden kilometrin ympyräreitti laavun kera. Useampi tulentekopaikka löytyy myös Pielavedeltä Lepikon torpan kulmalta lähtevän legendaarisen Urkin polun varrelta. Oletko jo kokeillut frisbeegolfia? Nuorten mielestä paras frisbeegolfrata löytyy Rautalammilta Latsinmäeltä. Itse olen hetken aikaa hautonut mielessäni melontaretkeä Suonenjokea pitkin. Joen varrella kokee kuulemani mukaan syvää rauhaa. 

Itse haen luonnosta hiljaisuutta ja rauhoittumista. Aika usein meidän alueen poluilla saa tarkastella luontoa ihan vaan itsensä kanssa. Jos vastaantulijoita ilmenee, vallitsee syvä yhteisymmärrys siitä, että moikkaus on kiva tapa huomioida muut, mutta välttämättä muita sanoja ei tarvitse vaihtaa. Viime reissullani sain kokea unohtumattoman kohtaamisen metsoperheen kanssa. Näitä elämyksiä on vaikea verrata muihin.

 

Suomi laulaa vanhaa virttä, kun Pariisi pienenee jo

Helsingin Sanomissa kerrotaan, että Pariisin väkiluku on kääntynyt laskuun. Se laskee 12 000 hengellä vuodessa, koska erityisesti perheet muuttavat pois pääkaupungista.

Asumisen kulut ovat karanneet käsistä ja perheillä ja nuorilla aikuisilla on yhä useammin halu etsiä ahtaan ja kalliin kaupunkiasumisen tilalle jotain muuta. Maalle muuttamisesta haaveilee 60% ranskalaisista ja Ranskan kaikista kaupungeista valuu vuosittain 100 000 ihmistä maaseutukuntiin asumaan.

Kaupungistumisen kierre on katkaistu Ranskassa ensimmäistä kertaa sitten 1940-luvun.

Luen uutista innoissani kuin pikkutyttö. Tosin hetken päästä huomaan miettiväni, miten kauan kuluu, että Pariisin muodit ja trendit leviävät meille perä-Pohjolaan, Suomeen, jossa media edelleen kaakattaa kahden tai kolmen kaupungin voittokulkua.

Luken tutkimusprofessori Hilkka Vihinen on uskaltanut haastaa näkemyksen kahdesta tai kolmesta kasvukaupungista. Hänen mielestään värittynyt tarina saa alkunsa tilastollisesta harhasta: kaupunkien väestöä rakenteellisesti yliarvioidaan ja maaseudun väestöä aliarvioidaan. Tämä johtuu siitä, että tilasto ei ota huomioon monipaikkaisuutta: yhä useampi ihminen viettää merkittävän osan vuodesta muualla kuin siinä kunnassa, jossa hän on kirjoilla.

Vihisen mukaan tarina muutamasta kasvukaupungista onkin merkittävästi yksioikoistettu kuva Suomen nykytilanteesta. Vihisen mukaan muutaman kaupungin sijasta pitäisi puhua kausittain kasvavista alueista: tällöin Suomesta 41% olisi kasvavaa aluetta.

Vihisen mukaan monipaikkaisuus tulisi tunnistaa Suomen kehityksessä nykyistä paremmin, sillä tutkitusti Suomen hyvinvoivimmat ihmiset asuvat maalla. Työpaikat ovat keskittyneempiä kuin asutus: ihminen äänestää kodin sijainnista jaloillaan. Hyvinvoinnin lisäämiseksi monipaikkaisuuden trendiä pitäisi tukea ja mahdollista kausikasvu.

Vaikka kasvu on kausittaista, se aiheuttaa yhtä todellisen kysynnän ja paineen alueen palveluille kuin pysyväkin: terveyspalveluille, teille, infralle. Merkittäviä käyttöpiikkejä syntyy muun muassa laajakaistaverkoillemme, jotka ovat Savossakin monessa kunnassa vielä mobiiliyhteyksien varassa.

Hyvä infra mahdollistaa kasvun ja pidentyvät viipymät alueellamme. Merkittävä määrä maakuntiemme keskuskaupunkeja jätti laajakaistatuet hyödyntämättä ja infran rakentamatta maaseudulle. 

Voiko kaupunkia kehittyneemmästä infrasta tulla erottautumistekijä maaseutukunnillemme?  Muistavathan seutumme kuidutetut laajakaistakunnat nostaa maahan kaivetun kullan markkinoinnissaan riittävän isosti esille?

 

Saanko luvan?

Wikipedian mukaan tanssi on taidemuoto, jossa ihminen liikuttaa vartaloaan, yleensä rytmikkäästi musiikin mukaan, tuottaakseen esteettisiä elämyksiä, huvitellakseen, sosiaalisena toimintana tai ilmaistakseen tanssillaan jotain. Eläimillä tanssi voi olla osa pariutumisrituaalia mehiläiset ovat tunnettuja tanssistaan, jolla kertovat muille pesän mehiläisille mistä löytyy mettä. Kurkien soidintanssi on erityisen komeaa katsottavaa.

Onko sitä enää, että tytöt istuvat tanssilavan toisella reunalla ja pojat toisella ja kun tanssibiisi alkaa soida, pojat vyöryvät kilpaviiteen pokkaamaan parhaat. “Saanko luvan.” Pariutumisrituaalia parhaimmillaan myös kaksijalkaisten keskuudessa. Aika moni on löytänyt elämänkumppaninsa tanssilattialta.

Tanssiminen on viehättänyt ihmisiä aina ja kaikissa kulttuureissa. Sota-aikaan tanssit kiellettiin, mutta eiväthän kiellot nuoria pidelleet ja Nurkkatansseista muodostui nuorten  iloittelu- ja kohtaamispaikkoja noina synkkinä aikoina.

Suonenjoki voisikin nostaa tanssin mansikan rinnalle. Suomen suloisin tanssikaupunki? Kutsutaan seuraaviin karnevaaleihin kaikki Tanssivat Tähdet. Ja opettajakin löytyy. Oma tanssitähtemme, tämän lehden kyläläinen. Silvuplee!

 

Yrittäjänä samalla alalla jo 50 vuotta

Viihde-elektroniikka Eero Sivonen Ky palvelee aivan kaupungin keskustassa. Eero tuntee sähköiset vempaimet, hän on ollut alalla 55 vuotta.

Eero Sivonen on Pörölänmäen poikia. Hän syntyi Suonenjoen Kutumäellä, Pekkalan kylässä vuonna 1945. Vuosia tuli toukokuussa täyteen 74. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä ja kotitilalla kasvatettiin lypsykarjaa.

“Meitä on neljä poikaa ja jokkaisella yks sisko”, venkuilee Eero, “nuorimman veljemme 50-vuotissyntymäpäivillä myö näin ainut siskomme esiteltiin.”

Eero kävi kansakoulun Pörölänmäen koulussa, missä oli tuolloin vielä 50 oppilasta, Eeron luokallakin 10 oppilasta. Kansalaiskoulun hän kävi Suonenjoella, siinä koulurakennuksessa keskustassa, joka purettiin pois. Eero opiskeli sähköasentajaksi vuoden kestävällä kurssilla, jotka pidettiin Rajalanniemen koululla, missä koulutettiin myös puuseppiä.

Suonenjoen Valoapu tarjosi vuodesta nuorelle miehelle ensimmäisen työpaikan vuonna 1964 ja Eero oli siellä töissä lokakuulle 1969 saakka.

Tutka-asentaja aliupseeri

Varsinaisen oppinsa ja ammattitaitonsa Eero Sivonen sai armeijassa, puolustuslaitoksen sähköteknillisessä koulussa vuosina 1967-68 Riihimäellä. Siellä palveltiin laivastossa, ilmavoimissa, rannikkotykistössä ja ilmatorjuntatykistössä. Sivonen kuului laivastoon, koulutushaarana menrenkulkututkat. Varsinaista aseen käsittelyä ja ampumakoulutusta oli varsin vähän.

“Vuonna 1968 ostin Suonenjoen Radio- ja TV-huollolta mittalaitteet, kaluston ja varaosat ja velipojan kanssa perustettiin vuonna 1969 Viihde-Elektroniikka ja TV-mekaanikot E & M Sivonen”, kertoo Eero, “silloin yritys perustettiin tekemällä elinkeinoilmoitus nimismiehelle.”

Veljekset aloittivat radioiden ja televisioiden huoltotoiminnan osuuspankin omistamassa talossa Pihlajakadulla, jossa sitä ennen oli toiminut Arannon valokuvaamo.

Sivosen mukaan mustavalkea televisio maksoi hyvinkin parin kuukauden palkan verran, se kannatti korjata. 

“Joka televisiohan se siihen aikaan oli keskimäärin kerran vuodessa rikki, ne olivat mustavalkeita putkikoneita, sittenhän siinä ruvettiin pikkuhiljaa myös myymään erilaisia kodinkoneita”, muistelee Eero.

Vaimo löytyi Päivärinteen tansseista

Eero ja Leena tapasivat tanssireissulla. Pariskunta vihittiin Suonenjoen kirkossa ja häitä vietettiin seurakuntatalolla.

Erkki Junkkarinen oli häissä laulamassa ja Unto Lehtonen soittamassa. Anoppini oli omaa sukuaan Hynninen ja  Junkkarinen oli anopin siskon poika. Samaan sukuun kuuluu myös toinen taiteilija, Jorma Hynninen”, kertoo Eero.

Sivoset rakensivat omakotitalon Laiduntielle, mutta sieltä he muuttivat Leenan kotitilalle Virmaanrannalle, Käpysalon kylälle.

“Vaimon veli kuoli jäätyään traktorin alle. Vaimoni oli käynyt karjakkokoulun 60-luvulla  ja sinne heidän kotitilalleen siirryttiin lehmiä hoitamaan.”

Työt lypsykarjatilalla jatkuvat

Eero Sivonen jäi leskeksi viisi vuotta sitten. Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja pojan perhe jatkaa työtä. Eero asuu entistä kotitaloa ja pojan perheellä on talo vieressä. Perheeseen kuuluu myös kaksi poikaa.

Tilalla on karjaa yli sata päätä, joista yli 60 lypsävää ja loput nuorta karjaa kasvamassa.

“Minun tehtäväni on lähinnä vilkuilla kameraa, milloin lehmät poikivat ja ilmoittaa siitä sitten Ossille puhelimitse”, toteaa Eero.

Yrittäjyys on elämäntapa

“En oikeastaan muuta voisi kuvitella, yrittäjänä parasta on oma vapaus, vaikkakin aina sitä vaan oottaa sitä parempaa päivää”, yrittäjä naurahtaa. 

Nykyisellä nimellään yritys on jatkanut vuodesta 2006. Edelleen Sivosella korjataan laitteet kuntoon.

“Korjaamme koneita,  antenneja ja teemme myös satelliittiantennihommia, niissä tekniikka toimii mikroaaltotaajuudella”, kertoo Sivonen.

Keskuskatu 4:ssä sijaitsevan liiketalon rakensivat 80-luvulla Eero Sivonen yhdessä neljän muun yrittäjän; Martti Vuoriaisen, Pentti Huttusen, Kalevi Lankisen ja Taisto Hämäläisen kanssa ilman rakennusliikettä.

“Ostettiin kaupungilta tontti, Siikavirran Esko oli silloin kaupunginjohtajana. Että saatiin rakennusluvat, piti saada vielä Juhalatalo Oy:n tontin siivu ostettua. Kaupat tehtiin Kesti Keisarin yläkerrassa”, muistelee Eero.

Vaikka rakennushankkeessa oli välillä mutkia matkassa, hanke eteni ja Ylösen Pekan insinööritoimisto piirsi kuvat, joilla lupa heltisi.

“Kun päästiin rakentamaan, palkattiin rakennusmiehet töihin ja Salon Juhani rakennusmestariksi ja Monivuokraamosta hankittiin työkalut”, kertoo Eero.

Sivosella on myytävät tuotteet katutasossa ja kellarissa varsinainen työtila, jossa aika usein aamukahveilla istuu eräkavereita. Marraskuun 1. päivänä yritys täyttää 50 vuotta. Silloin saattaa olla kahviakin tarjolla.

Aika ei käy pitkäksi

Eero Sivonen on ollut pitkään mukana Suonenjoen Yrittäjien hallituksessa. Vuoden yrittäjäksi hänet valittiin vuonna 1995. Suomen Yrittäjien timanttiristi hänelle luovutettiin vuonna 2010 40 vuoden yrittäjyydestä. Hän on toiminut myös Kodintekniikkaliiton Pohjois-Savon puheenjohtajana sekä myös kaupungin luottamustoimissa. Sivonen toimi vuoden 2011 loppuun saakka myös Osuuskunta Maitomaan hallintoneuvostossa. Suonenjoen Rotary Klubissa hän on ollut mukana vuosikymmeniä, 20 vuotta sitten Klubin presidenttinäkin. Tänä vuonna hän jättäytyi jo pois porukasta. 

Metsästästys ja kalastus ja erilaiset urheilulajit  ovat aina kuuluneet Sivosen harrastuksiin.

“Uppopalloa pelattiin 70-luvulla SM sarjassa. Kuuluin Kuopion Urheilusukeltajiin. Olen myös harrastanut paljon valokuvausta ja vedenalaista kuvausta, haitakin olen kuvannut”, kertoo Eero.

Eero kuuluu hirviporukkaan ja karhumetsällekin hän on valmis lähtemään, jos kutsu kuuluu.

“Riistaruuat minä valmistan meillä koko porukalle. Papan pojat tykkää papan tekemistä herkuista. Kalakukkokin syntyy ja uunikalaa olen tehnyt kuhasta, lahnasta ja hauesta. Katiskat on järvessä nytkin”, Eero naurahtaa.

Pienempää riistaa hän ei enää sano metsästävänsä.

“Linnut saa lentää minun puolestani rauhassa, jäniksen vois jonnii vielä kahtoo.”

 

Vetovoimaa ja pitovoimaa

Miten Suonenjoelle ja lähiseudulle saadaan uutta väkeä, työtä ja leipää? Haasteeseen on tartuttu ja uusi maakunnallinen elinvoimahanke pistää nyt pyörät pyörimään.

“Me kaikki yhdessä luomme tänne elinvoimaa, se tarkoittaa asumista, palveluja, työpaikkoja, yhteisöllisyyttä, koko elämää, me teemme tämän yhdessä koko seudun ihmisten kanssa. Kun seutu on elinvoimainen, jossa ihmiset viihtyvät, sillä on myös vetovoimaa, jonne uudet ihmiset haluavat muuttaa ja sitten tarvitaan sitä pitovoimaa, jolloin ihmisten on täällä hyvä asua ja elää, ettei tarvitse lähteä vetovoiman perässä muualle, hehkuttaa projektipäällikkö Ville Keränen.

Kansalaislähtöistä kehittämistä

Future Savo on Pohjois-Savon Liiton rahoittama, maakunnallinen vetovoimahanke, jonka yhtenä osatoteuttajana toimii Kehitysyhtiö SavoGrow Oy ja sen alueellisena projektipäällikkönä  Ville Keränen. Kaksivuotisella hankkeella on tavoitteena saada seudun yrityksille työvoimaa ja kehittää yritysten kilpailukykyä sekä maakunnallisesti kääntää pitkän aikavälin nettomuutto positiiviseksi.

Uutta osaavaa työvoimaa maakuntaa työpaketissa alueella olevaa ulkomaista työvoimaa halutaan juurruttaa Welcome to Pohjois-Savo -konseptilla, jossa kausityöntekijät on SavoGrown vastuualueena. Pitovoima kuntoon työpaketissa SavoGrown tehtävänä on ohjata kuntia,  elinkeinotoimijoita ja yrityksiä toteuttamaan kv-kausi ja vuokratyöntekijöiden kartoitus- ja kotouttamisprojekteja.

“Työvoimani on käytössä elinvoiman puitteissa Suonenjoen, Rautalammin, Tervon, Vesannon, Pielaveden ja Keiteleen alueella, EU maksaa minun palkkani, kehitetään nyt yhdessä mahtavia ratkaisuja, porukalla näitä on mietittävä. Erityisen hyvältä tässä hankkeessa tuntuu se, että meitä on hankkeessa kuuden hengen tiimi paiskimassa töitä, voidaan jakaa kokemuksia ja oppia toisiltamme”, sanoo Tiimiakatemian kasvatti Keränen.

Keräsen mukaan työllisyys on alueella hyvä, monilla aloilla työvoiman saatavuutta pitää parantaa ja työpaikkoja pitää markkinoida.

Tulevaisuuden asuminen

Mikä on tulevaisuuden kaupungin asumismuoto? 

“Lokakuun aikana tästä tehdään kansalaiskysely, mikä on hyvä asumismalli, tämä on osallistavaa suunnittelua ja syksyn aikana pidämme osallistavan tilaisuuden, jossa tätä yhdessä pohditaan”, sanoo Keränen.

Mahtavissa nuorissamme on tulevaisuus

“Meidän kannattaa olla enemmän aidosti kiinnostuneita alueemme nuorista ja ylläpitää suhteita heihin entistä paremmin, monia asioita pidetään helposti itsestäänselvyyksinä ja nuoret lähtevätkin muualle. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus ja heitä meidän pitäisi saada opiskelujen jälkeen kotiseudulle takaisin”, toteaa Ville, “sellaista hellän dynaamista yhteistyötä tarvitaan yrittäjien ja muiden toimijoiden kesken.”

Suonenjoessa on vetovoimaa

Ville Keränen on kotoisin Kainuusta. Hän on valmistunut tradenomiksi Jyväskylän Tiimiakatemiasta ja täydentänyt opintojaan (MBI) Espanjassa ja opiskelee työn ohessa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Savoniassa.

Suonenjoella hän on asunut neljä vuotta ja yhtenä vetovoimatekijänä paikkakunnalle toimi puoliso, jonka perässä Ville kaupunkiin  muutti.

“Kannustan ihmisiä aktiivisuuteen, mietitään asioita porukalla.”

 

Vapaassa suhteessa luontoon

Maaseutua ja sen mahdollisuuksia valtakunnallisilla foorumeilla tunnetuksi tekevä Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kirjoittaa kolumnissaan, että hän palasi opiskeltuaan kaupungissa maalle vapauden vuoksi, koska elävä luontosuhde sopii hänelle.

Mitä ihmettä elävä luontosuhde sitten tarkoittaa? 

Minulle elävä luontosuhde tarkoittaa sitä, että luonto on läsnä arjessani joka hetki. Se ei ole paikka, jonne tehdään retki tai jonne ajetaan autolla pitkiä matkoja. Se ei ole eksoottinen lomamatka, vaan arjessa verkkokalvoille maalautuva, muuttuva taulu. Näin syksyisin, kun linnut alkavat valmistua syysmuuttoonsa, rannasta kantautuvat joutsenten huudot niin nukkumaan mennessä kuin aamuisin herätessä. Vaihtaisinko niitä autojen jatkuvaan hurinaan.

Minulle elävä luontosuhde tarkoittaa sitä, että teen itse taloudessani käytettävät polttopuut. Tiedän lähes metrilleen, missä kaadetut puut ovat kasvaneet ja muistan, milloin tein niistä halkoja. Ihailen klapien värejä, muotoja ja kuivien halkojen kilkahtamista toisiaan vasten. Koen tärkeäksi, että voin itse vaikuttaa asuinmukavuuteni ja saan askareesta sekä henkistä että fyysistä mielihyvää.

Minulle elävä luontosuhde on sitä, että saan itse löytää lautaselleni korvasieniä, kantarelleja ja suppilovahveroita. Iloita kevätlahnasta ja mätimuikusta. Poimia pihastani omenat, herukat, kirsikat ja karviaiset. Hakea naapurin mestarileipurilta sylillisen ihanasti tuoksuvia, lämpimiä leipiä. Ei samoja elämyksiä saa, vaikka kuinka tungeksisi marketeissa.

Elävä luontosuhde on sitä, että vaativankin työn vastapainoksi minulla on ympärilläni useita palautumispaikkoja, joista näen kauas. Joissa akkuni latautuvat uusiutuvalla luonnon energialla. Palautusjuomat on jo tuotteistettu, milloin tuotteistetaan palautuspaikat?

Elävä luontosuhde on myös kokemus omasta pienuudesta. Siitä, kun ukkonen iskee niin kovasti läheiseen kallioon, että kuulo salpautuu. Kun nouseva myrsky kaataa pihapuut, tukkii tiet ja katkoo sähköt. Siitä kun tuuli yltyy niin kovaksi, ettei mökkisaaresta pääsekään veneellä kotiin silloin kuin itse haluaisi.

Hyvin varhaisessa vaiheessa havahduin opiskelun ja työn vietyä kaupunkeihin, että voin huonosti kerros- ja rivitalossa. En nähnyt ikkunoista ulos: kuka haluaa katsella toisia taloja. En pystynyt tekemään yhteisessä pihassa muuta kuin istumaan penkillä kuin vanha mummo. Kukaan muu ei edes kuivannut pyykkejään ulkona! Olin kuin häkkilintu: vankilassa, jonka olin itse valinnut, josta jopa maksoin.

Ihminen on ainoa eläin, joka rakentaa itselleen häkin. Toiselle se on kerrostalo, toiselle se on avara luonto.